Ilves on rauhoitettu, EU:n luontodirektiivin, liitteen IV laji mutta kuuluu Suomessa riistalajien kategoriaan. Suomi poikkeaa ilvesten rauhoituksesta vuosittain 1.12-28.2 välisenä aikana, sallien ilvesmetsästyksen. Poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus, MM-ministeriön antaman asetuksen pohjalta. Poroalueella metsästysaika on muuta suomea pidempi. Metsästysaikana emo, jota sen vuotta nuoremmat pennut seuraavat, on rauhoitettu. Ilveskanta Suomessa on geneettisesti monimuotoinen ja voi hyvin.
Ilvesmetsästystä perustellaan mm.
- Ilveksen negatiivisella vaikutuksella vh-kauris-, metsäkauris- ja jäniskantoihin
- Sosiaalisella paineella
- Ihmisarkuuden ylläpitämisellä
- Metsästysperinteellä
- Kylän yhteisöllisyyden kasvattamisella sekä ylläpidolla
- Ilveksen suojeluun (suotuisaan suojelutasoon) sitouttamisella
- Pelolla, ilvestä kohtaan.
- Kannansäätely vähentää ilvesyksilöiden nälkiintymistä
- Kotieläinvahingoilla
- Ilves tappaa kesykissoja
- Tuotantoeläinvahingoilla
- Salametsästyksen vähenemisellä
Metsästyksestä on käytetty käsitettä ”kannanhoidollinen metsästys”, joka selkokielellä tarkoittaa, ilveskannan pienentämistä metsästämällä. Ilveksen metsästyksen ajatellaan lisäävän hyväksyttävyyttä lajia kohtaan ja näin tukevan ilveksen suojelua. Vuoden 1994 jälkeen, Suomen ilvespopulaatio on kasvanut noin 500 yksilöstä, nykyisen kokoiseen populaatioon. Ilves näyttää kestävän noin 12-14% verotuksen, taantumatta. Ilveksen metsästyksen on aina perustuttava biologiaa ja/tai ekologiaa (pois lukien tuotanto-, tai kotieläimiä toistuvasti saalistavan tai asutuksen ”sisällä” ja pihoissa toistuvasti liikkuvan yksilön poisto). Eli, metsästettävän lajin kannan suuruus, on aina oltava geneettisesti riittävän suuri, alueellisesti sekä valtakunnallisesti. Myös muut perusteet, jos ilvestä metsästetään, on oltava päivän valon kestäviä, aitoja sekä todellisia. Ilveksen metsästys on ensisijaisesti suunnattava asutuksen lähellä tai pihoissa toistuvasti liikkuvaan yksilöön, ei ns. korpi-ilveksiin.
Mukana ilvesten metsästyksessä
Ilveskeskuksen edustajana minulla (Jussi Ristonmaa) on myös ollut mahdollisuus osallistua kaksi kertaa vierailijan ominaisuudessa, aseettomana, ilveksen metsästystilanteeseen. Osallistumisen tarkoitus oli saada näkemys sekä tietoa siitä, kuinka ilvestä Suomessa metsästetään, miten metsästystä johdetaan ja kuinka tapahtuma organisoidaan.
Metsästysargumentit kommentoituna
Paljon käytetyt ilvesmetsästyksen perusteet ovat alla tummennettuna ja perusteen kommentti vaaleammalla. Tekstikommentit eivät ota kantaa metsästyksen puolesta tai vastaan ja Ilveskeskuksen kanta, ilveksen metsästykseen on neutraali.
Ilves tappaa valkohäntäkauriita, niiden ruokintapaikalta
Valkohäntä-kauris on ns. vieraslaji. Sillä, tapahtuuko ilveksen saalistus kauriin ruokintapaikalta, ei ole merkitystä. Ilves saalistaa sieltä, mistä se mahdollisimman vähällä energiankulutuksella, saa ruokaa. Vieraslajia ei voi puolustaa, kotoperäisemmän lajin kustannuksella. Se, että joku käyttää mittavan määrän tunteja, kuljettaessaan ruokaa kauriille, ei ole peruste ilveksen metsästykselle. Suomessa myös muutamia lajeja metsästetään suoraan ruokinnalta. Miksi ilves ei voisi tehdä samaa? Kauriiden ruokkiminen ei tuo omistus-, tai hallintasuhdetta ruokittaviin.
Tässä seikassa on myös toinen puoli. Ilveksen toivotaan pienentävän kauriskantaa. Mutta näin ei juurikaan tapahdu. Valkohäntäkauris on naarasilvekselle ja pienelle urokselle, vaikea pala saalistaa. Ilveksen saalistuspaine kääntyykin heikkoihin kaurisyksilöihin, jolloin vahvat elinkelpoiset yksilöt lisääntyessään, vahvistavat vh-kauriin selviytymistä ja vahvojen yksilöiden perimää populaatiossa. Eli, toivottu vh-kauris kannan pienentyminen ei toteudu ilveksen tuottamasta paineesta, vaan kannan selviytymiskyky vahvistuu, ilveksen poistaessa huonokuntoisia kauriita.
Suomessa torjutaan vieraslajeja (supikoira, minkki), etteivät ne valtaisi elintilaa kotoperäisiltä lajeilta ja/tai tuhoaisi maassa pesivien kanalintujen poikueita. Vh-kauriin kohdalla, tilanne on kuitenkin eri ja sitä suojellaan lihapatojen vuoksi. Vieraslajien erottelu hyviin ja pahoihin, poistettaviin ja ei poistettaviin, on perusteeton. Kaikkia, Suomen luontoon ihmisen toimesta tuotuja tai vapautuneita lajeja, on katsottava vieraslajina ja toimittava yhtälaisesti, niiden suhteen.
Ilves syö kaikki jänikset ja rusakot
Peruste, että ilvekset popsivat kaikki metsäjänikset ja rusakot, ei pidä paikkaansa. Se, että ilves voi alueellisesti (ns. saaripopulaatio) taannuttaa jäniskantaa, on sen sijaan mahdollista. Jänis ja rusakko on suuressa osaa Suomea, ilveksen pääravinto, joten ilves toimii, kuten pitää. On myös tiedossa, että alueellista ja ihmisen suunnasta katsottua, ”mustasukkaisuutta” saaliseläimistä esiintyy, suhteessa ilvekseen. Jänis tai rusakko, jotka pompottelevat metsässä, eivät ole ihmisen ”omaisuutta”, ennen kuin eläin on laillisesti kaadettu. Siihen asti myös pedoilla, on ”oikeus” ottaa ne itselleen saaliiksi. Tätä petojen ”oikeutta” ei poista se, että jäniksiä on ihmisen toimesta ruokittu. Ruokkija ei hänkään, omista ruokittaviaan.
Ilves saalistaa metsäkaurista
Metsäkauris on optimikokoinen saalis ilvekselle. Mutta sukupuuttoon ilves ei metsäkaurislajia syö. Ilves on liharavintospesialisti mutta myös generalisti. Eli, jonkin saalisresurssin vähentyessä ilveksen elinpiirillä ja saalistuksen kuluttaessa enemmän, kuin siitä saa hyötyä, ilves voi vaihtaa resurssia, eli saalislajia. Ilveksen ulostenäytteet ovat osoittaneet, että se voi hyödyntää lukuisia lajeja ravinnokseen. Ilveskeskus on löytänyt ilveksen ulosteista kahdenkymmenen lajin karvoja, luita ja muita osia. Suurin osa ulosteista löytyneitä, on vähemmän saaliina hyödynnettyjä lajeja ja jopa yksittäisiä löytöjä. Mutta määrä kertoo generalistin mahdollisuuksista, vaihtaa lajia, tarpeen tullen.
Metsäkauris aiheuttaa myös jonkin verran kasvitiloilla vahinkoa, puhkomalla mm. kasvien suojamuoveja, joten ilves saattaa hyvin kohdistuneella saalistuksella, vähentää vahinkoja. On kuitenkin huomattava, että kyse on pienestä vaikutuksesta ja sattumasta, mikäli juuri muovien puhkoja joutuu ilveksen ruoaksi.
Ilveksen suojeluun (suotuisaan suojelutasoon) sitouttamisella
Voi olla, että joku yksittäinen henkilö sitoutuu ilveksen suojeluun, jos saa metsästää lajia. Mutta laajemmin katsottuna, argumentti ei ole ilmeisen toimiva. Tällä viittaa mm. vuoden 2023-2024 ilvesmetsästyskauteen, jolloin metsästys oli oikeuden päätöksellä jäissä. Syksyllä 2024 toteutetussa kyselytutkimuksessa, kansalaisten sietokyky ilvestä kohtaan oli kuitenkin noussut 13%, edellisestä 2018 toteutetusta tutkimuksesta. Joten metsästämättömyys ei vähentänyt kansalaisten sietokykyä, suhteessa ilvekseen. Aiempina vuosina ilvestä on metsästetty säännöllisesti ja siitä huolimatta, vuonna 2018 kansalaisten sietokyky oli alhaisempi, kun se vuonna 2024. Vuonna 2018 kansalaisten sietokyky ilvestä kohtaan oli 64% ja vuonna 2024 77%. Sietokyvyn ollessa korkealla tasolla, ei metsästyksellä voida lisätä kansalaisten sietokykyä, toisin kun suden kohdalla. Metsästys keinona, suojeluun sitouttamisena, toimii paremmin suden kohdalla, jota kohtaa kansalaisten sietokyky, on huomattavasti ilvestä alhaisempi.
Tämä osio täydentää myös alla olevan argumentin perustelukohtaa!
Kannanhoidollinen metsästys hoitaa ilveskantaa ja hyväksyttävyys lisääntyy
Argumentti kumpuaa ns. sosiaalisesta paineesta sekä taannoin EU:n komissiolle annettujen perustelujen sanakikkailusta. Metsästys ei kuitenkaan ole vähentänyt ilveksen salametsästystä. Ilves ei myöskään pääsääntöisesti ole vaarallinen ihmiselle. Näyttöä ei myöskään ole siitä, että metsästys lisäisi ilveksen hyväksyttävyyttä, kuin korkeintaan subjektiivisesti, muutamien kohdalla. Ilveksen vaarallisuus, joka on yksi hyväksyttävyyden mittari, tarkoittaa eri ihmisille, eri tavoin koettua vaaraa. Näin ollen hyväksyttävyys ei nouse, metsästyksen seurauksena. Metsästyksen perusteet on myös löydyttävä ensisijaisesti biologiasta ja ekologiasta. Sosiaalinen lähestymiskulma on huomioitava mutta se ei voi viedä painoa biologiselta lähestymiseltä, eikä kääntää perusteita yksin, sosiaalisen paineen suunnasta tuleville vaatimuksille. (ei koske vahinkolupaa ilveksen tappamiseen). Kysymys ei siis ole musta-valkoinen, suuntaan tai toiseen.
Metsästystä on myös perusteltu nälkiintyneillä yksilöillä
Metsästämällä ei ilveksen nälkiintymistä voida hallita. Nälkiintyneitä ilvesyksilöitä tulee kevättalvella ja se ei aina johdu liian tiheästä ilveskannasta tai vähäisestä saalisresurssista. Ilveslajin sisäiset muuttujat, vaikuttavat yksilöissä vahvasti ja pitkäkestoisten ilvestihentymien alueellinen muodostuminen, on lähes mahdotonta (ei koske perheyhteisöä). Yksi nälkiintymisen syy, on mm. kokemattomuus (nuori itsenäistynyt yksilö), muita syitä ovat sisäloisten aikaansaama kuntoisuuden heikentyminen sekä sairaudet ja loukkaantuminen. Muutaman kuukauden ikäisiä pentuja, orpoutuu joka kesä ja syksy, emo hylkäämisen tai muun syyn seurauksena. Pentukuolleisuus, ennen 1v. ikää, on ilveksellä, yli 50%.
Metsästettäessä ilveksen ihmisarkuus säilyy
Jos ilvesyksilö kuolee metsästyksen seurauksena, se ei voi siirtää saamaansa kokemustaan jälkipolville. Jos taas ajatellaan, että metsästys poistaa ne yksilöt, jotka ovat rohkeampia tulemaan asutuksen lähelle, niin se on osin totta – mutta silloin metsästys on suunnattava yksistään kylien ja asutuksen läheisyyteen. Kylän laidalta poistettu ilves, antaa vain hetken helpotuksen. Sillä elinpiiri täytyy seuraavassa ”jakotilanteessa” uudelleen. Ilveksissä on myös niitä yksilöitä, jotka sopeutuvat toisia paremmin, elämään asutuksen lähellä. Genetiikan kautta arempien yksilöiden menestyminen (pitkäikäisyys) on myös pitkän kujanjuoksun päässä. Eli, vie monta sukupolvea, että metsästyksen vaikutus alkaa näkymään lisääntyneenä ihmisarkuutena, jälkeläisissä. Muutosta hidastaa myös se, että ilveksen arkuuteen vaikuttavia muuttujia, on muitakin kuin metsästys ja osa niistä voi kumota metsästyksen tavoitteen, tehdä ilveksestä ihmisarempi. On myös hyvä huomata, että jälkipolvilla on aina lähimpänä kahden eri yksilön geenit. Se, kumman geeni vaikuttaa vahvemmin menestymisessä tai arkuuden kautta, ei ole aina sama. Vaikuttava muuttuja pakoetäisyydessä ja ihmisarkuudessa on myös yksilön kokemus, persoonallisuus ja temperamentti.
Temperamentin muuntuminen geneettisesti on pitkän jatkumon seuraus ja suuria tuloksia ei kannata pikavoittona odottaa. Yksilön opitut sekä persoonallisuuden erot, ovat puolestaan käyttäytymisen ilmentymiä, eivätkä geneettisen ohjauksen alaisuudessa olevia ominaisuuksia, mitä temperamentti sen sijaan on. Jos ilvekselle tuotetaan epämiellyttävä kokemus ajattamisen ja vaikka kumiluodin avulla, se saattaa ottaa vihjeen huomioon ja pysyttelee enemmän piilossa. Muuttujana asutuksen lähelle tulemisessa, ovat myös saaliseläinten käyttäytyminen sekä ihmisen, kesykissan, lampaiden, ym. vaikutus.
Ilveskeskukselle vuosittain tulevien, 700-800 ilveshavainnon perusteella, metsästys ei ole lisännyt ilveksen arkuutta. Jo vuosien ajan, 28-32% havainnoista on ollut pihahavaintoja, eikä ilveskannassa tapahtuneet muutokset, ole muuttaneet pihavierailujen prosentuaalista määrää, alentavasti.
Ihmisarkuuden lisääntyminen voi ehkä muuttaa laumaeläimen käyttäytymistä (esim. susi), jos laumasta poistetaan oikein kohdistettuja yksilöitä. Metsästyksen aiheuttama, negatiivinen kokemus jäljelle jääneille yksilöille, saattaa lisätä ihmisarkuutta. Ilveksen kohdalla, on vaikea nähdä, että arkuus metsästyksen kautta lisääntyisi, perheyhteisön ollessa koossa vain rajallisen ajan ja yksittäinen yksilö ei kokemustaan voi siirtää jälkipolville. Epämiellyttävä kokemus, esim. takaa-ajo, jossa kuitenkin henki säilyy, saattaa hieman vaikuttaa ilveksen käyttäytymiseen, suhteessa ihmisarkuus.
Sosiaalinen paine
Sosiaalisella paineella tarkoitetaan ihmisten kielteistä suhtautumista, ilveksen esiintymiseen pihoilla ja asutuksen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi sosiaalinen paine liittyy mahdollisiin kolttosiin, mitä ilves on tehnyt, koti-, tai tuotantoeläimille. Sosiaalisen paineen huomioiminen on kuitenkin välttämätöntä. Mutta se ei voi olla yksin määrittävä tekijä, aitovierillä liikkuvaan yksilöön, mahdollisesti kohdistuvissa toimenpiteissä.
Metsästysperinteen ylläpito
Metsästysperinne perusteena, ei ole riittävä, jos laji on harvinainen ja/tai suojeltu. Ilvesmetsästys ei lajina ole vaikeaa ja siitä helpottaa entisestään, kehittynyt tekniikka sekä tiheä metsäautotie verkosto, ym. apuvälineet. Ilveksen metsästys (passimetsästys) ei poikkea niin paljon muiden lajien metsästyksestä, etteikö tieto/taito pysyisi yllä muutenkin. Jos kyse olisi naakimisesta, puhuttaisiin enemmän perinteestä. Mutta kyseinen metsästystapa suhteessa ilvekseen, on loppunut suomesta, jo aikoja sitten.
Kylän yhteisöllisyyden kasvattamisella sekä ylläpidolla
Yhteisöllisyyden kasvattaminen ja ylläpito voidaan tehdä muutenkin, kuin ilvesmetsästyksellä. Peruste olisi pitävämpi, jos ilvesmetsästyksellä kasvatettaisiin kylän yhteisöllisyyttä laajasti. Mutta yhden lajin, suhteellisen pienellä ryhmällä toteutettava metsästys, ei kasvata kylän yhteisöllisyyttä, nimeksikään. Yhteisöllisyyden kasvunpaikkoja on kyllä muitakin, johon myös suurempi ihmispopulaatio voi osallistua.
Pelolla, ilvestä kohtaan
Peruste, joka on kyllä otettava huomioon, mikäli on näyttöä, että poikkeavasti käyttäytyvä ilves aiheuttaa pelkoa. Peruste ei kuitenkaan ole täysin pitävä, sillä pelko käsitteellä on lukuisia kohteita, jota sillä saatetaan tarkoittaa.
Pelko, että ilves tapaa vapaana liikkuvan kissan, on täysin erilainen, kun se, että ilves olisi osoittanut agressiota, vaikka ihmistä kohtaan pihassa tai asumuksen (kylä, tms.) sisällä. Pelkkä aikuisen ihmisen kokema pelko tai pelon tunne, eivät voi olla peruste ilveksen tappamiselle. Pelko, että ilves saattaa tulla ja saalistaa lampaan laitumelta, ei myöskään ole riittävä peruste. Eli, ennakolta pelkääminen, ei voi olla peruste. Subjektiivinen pelkokokemus tai pelon tunne ovat todellisia, mutta eivät riittäviä perusteita ilvesyksilön poistoon. Ja mikäli kyseessä on pari pihan läpi kulkua, ei sekään riitä kuin korkeintaan poliisin määräämään karkotuksen, jos ilves ei muuten ymmärrä pysyä metsän suojissa.
Kotieläinvahingoilla
Peruste, joka on suhteellisen pitävä, jos vahinkoa on todella tullut. On kuitenkin oltava varma näyttö siitä, että vahingontekijä on ollut ilves. Sillä irtokoirat tai jopa talon oma ”kiltti” Rekku, voi tappaa lampaan laitumelta. Eli, todennäköisyys ja luulo, eivät riitä ilvesjahdin käynnistämiseen. Ja se, että viime viikolla tai viime vuonna, lähistöllä nähtiin ilves, ei sekään ole pitävä peruste. Sillä, mitä on tapahtunut menneisyydessä viikko sitten, ei tarkoita, että lampaan tappanut olisi nyt ollut ilves. Näyttöä tekijästä on siis löydettävä, muuten peruste ontuu.
Ilves tappaa kesykissoja
Tämä peruste ei riitä ilveksen metsästyksen perusteeksi, koska kissa on helppo suojata niin, ettei ilves sitä saa poistettua päiviltä. Vapaana liikkuva kissa on vapaata saalista kaikille pedoille. Ja on kissan omistajan tietoinen valinta, laskea kissa ulos, ilman suojaa. Tiedän edellisten lauseiden aiheuttavan mielipahaa joissakin ihmisissä. Mutta siitä huolimatta, kissan kuolema ei ole pitävä, ilvesmetsästyksen peruste.
Ilveksen ja kissan suhde, ei ole kovin lämmin ja ilveksen tavatessa kissan elinpiirillään, saattaa kissan elinpäivät olla luetut, mikäli se ei ennätä turvaan. Ilveksen ja kissan välillä vaikuttavat ilveslajin sisäiset vuorovaikutukset, joissa kissa ei erotu edukseen ja siksi se poistetaan elinpiiriltä. Mikäli kissa liikkuu vapaana pihassa ja lähimetsässä tai kylän (kaupungin) asutusalueella, on sillä muitakin vaaratekijöitä, kun ilves. Tiedostan, mittavan määrän kissa-ilves keskusteluja vuosien saatossa käyneenä, että tämä on haasteellinen juttu.
Kissan suojeleminen nelijalkaisilta tai kaksijalkaisilta vihollisilta sekä liikenteeltä, on kissan omistajan vastuulla. Kaupungissa sekä maaseudulla, on omistajan valinta, haluaako ulkoiluttaa kissan valjaissa vai tarhassa.
Tuotantoeläinvahingoilla
Kyseessä on sama tapainen peruste, kun kotieläinvahingolla. Tuotantoeläimistä ilveksen kohteena voivat olla laitumella olevat lampaat. Peruste on huomioitava tapauskohtaisesti ja tekijä on varmistettava. Todennäköisyyksien, luulon, epäilyn tai olettamuksen kautta, ei ilvestä voida syyttää ja tappaa.
Salametsästyksen vähenemisellä
Argumentti, jota käytetään usein. Ei kuitenkaan ole näyttöä, että ilveksen laillinen metsästys, vähentäisi laitonta salametsästystä. Salametsästys on suomessa ”hiljaisesti hyväksyttyä” toimintaa. Julkisessa keskustelussa, salametsästystä paheksutaan ja siitä sanoudutaan irti. Mutta, silti se jatkuu ja sitä on ollut ilvekseen liittyen aina. Tilanne ei itse asiassa ole muuttunut mihinkään siitä, mitä se oli 1994, kun aloitin toimintani ilvesten käyttäytymisen parissa. Taannoin toki ilveskanta oli pienempi ja tapauksia vähemmän. Mutta suhteutettuna tähän päivään ja nykyiseen ilveskantaan, tilanne on sama. Joten peruste ei toimi.
Kannanhoidollinen metsästys haastettu
Ilveksen kannanhoidollinen metsästys ja sen perusteet, ovat aika ajoin nousseet keskusteluun ja valitusten kautta, jopa oikeuteen asti ratkottavaksi. Vuosina 2023-2024 ilvesmetsästys oli lähes kokonaan poikki, muutamaa lupaa lukuun ottamatta. Ilveskannan ollessa Suomessa geneettisesti monimuotoinen, eikä kanta ole vaarantunut metsästyksestä huolimatta, Ilveskeskus ei näe ongelmallisena, että lajia metsästetään, vaikka ilveksellä on vahva suojelustatus, EU:n luontodirektiivin, liitteen IV myötä.
Mikäli ilveksen hyväksyttävyyttä (nyt 64%) halutaan pitää siedettävissä luvuissa, voidaan metsästystä osittain perustella, tätä kautta. Hyväksyttävyys ei kuitenkaan tule suoraan ja yksin metsästyksestä ja siihen osallistumisen kautta. Merkittävä osa hyväksyttävyyden kasvusta, tulee kylien ja asutuskeskusten asukkailta, jotka välillisesti sen myötä, että ilvestä metsästetään, voivat kokea ilveksestä aiheutuvan, mahdollisen mielipahan vähäisempänä, jos aitovierien yksilöitä voidaan vähentää. Suojellun lajin ja tässä tapauksessa ilveksen suojelu, ei ole yhden muuttujan kieltämistä tai hyväksymistä, vaan monien eri muuttujien yhteensovittamista. Yhteensovittamisen puuttuminen, näyttääkin olevan suurin haaste toimijoille, joita ilveksen metsästys koskettaa, tavalla tai toisella – suunnasta tai toisesta.
Ilveskeskus on suurin, yksittäinen ilveshavaintojen kerääjä suomessa. Ilveksen hyväksyttävyys, peilautuu havaintoilmoitusten ja ilvesneuvonnan tilastoissa, suuntaan tai toiseen, pihavierailujen määrästä riippuen. Pihavierailujen selvästi runsastuessa alueella, positiivinen ja hyväksyvä suhtautuminen ilvekseen vähenee ja päin vastoin, pihavierailujen vähentyessä, hyväksyttävyys ilvestä kohtaa lisääntyy. Tästä johtuen, ilvesmetsästyksen on tulevaisuudessa kyettävä paremmin poimimaan juuri aitovierillä liikkuvat ilvesyksilöt pois, mikäli kyseessä ei ole emo, jolla on pennut mukana. Aitovieriyksilöiden ja pihavierailujen väheneminen, korreloi suoraan ilvespelon sekä koetun epämiellyttävyyden vähenemiseen ja on siten koko lajille hyväksi.
Luvatonta metsästystä ei tule hyväksyä, sillä se mustamaalaa myös laillisesti ilvesjahdissa olevat
