Ilves on rauhoitettu, EU:n luontodirektiivin, liitteen IV laji mutta kuuluu Suomessa riistalajien kategoriaan. Suomi poikkeaa ilvesten rauhoituksesta vuosittain 1.12-28.2 välisenä aikana, sallien ilvesmetsästyksen. Poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus, MM-ministeriön antaman asetuksen pohjalta. Poroalueella metsästysaika on muuta suomea pidempi. Metsästysaikana emo, jota sen vuotta nuoremmat pennut seuraavat, on rauhoitettu. Ilveskanta Suomessa on geneettisesti monimuotoinen ja voi hyvin.
Ilvesmetsästystä perustellaan mm.
- Ilveksen negatiivisella vaikutuksella vh-kauris-, metsäkauris- ja jäniskantoihin
- Sosiaalisella paineella
- Ihmisarkuuden ylläpitämisellä
- Metsästysperinteellä
- Kylän yhteisöllisyyden kasvattamisella sekä ylläpidolla
- Ilveksen suojeluun (suotuisaan suojelutasoon) sitouttamisella
- Pelolla, ilvestä kohtaan.
- Kannansäätely vähentää ilvesyksilöiden nälkiintymistä
- Kotieläinvahingoilla
- Ilves tappaa kesykissoja
- Tuotantoeläinvahingoilla
- Salametsästyksen vähenemisellä
Metsästyksestä on käytetty käsitettä ”kannanhoidollinen metsästys”, joka selkokielellä tarkoittaa, ilveskannan pienentämistä metsästämällä. Ilveksen metsästyksen ajatellaan lisäävän hyväksyttävyyttä lajia kohtaan ja näin tukevan ilveksen suojelua. Vuoden 1994 jälkeen, Suomen ilvespopulaatio on kasvanut noin 500 yksilöstä, nykyisen kokoiseen populaatioon. Ilves näyttää kestävän noin 12-14% verotuksen, taantumatta. Ilveksen metsästyksen on aina perustuttava biologiaa ja/tai ekologiaa (pois lukien tuotanto-, tai kotieläimiä toistuvasti saalistavan tai asutuksen ”sisällä” ja pihoissa toistuvasti liikkuvan yksilön poisto). Eli, metsästettävän lajin kannan suuruus, on aina oltava geneettisesti riittävän suuri, alueellisesti sekä valtakunnallisesti. Myös muut perusteet, jos ilvestä metsästetään, on oltava päivän valon kestäviä, aitoja sekä todellisia.
Mukana ilvesten metsästyksessä
Ilveskeskuksen edustajana minulla (Jussi Ristonmaa) on myös ollut mahdollisuus osallistua kaksi kertaa vierailijan ominaisuudessa, ilveksen metsästystilanteeseen. Osallistumisen tarkoitus oli saada näkemys sekä tietoa siitä, kuinka ilvestä Suomessa metsästetään, miten metsästystä johdetaan ja kuinka tapahtuma organisoidaan.
Metsästysargumentit kommentoituna
Usein käytetyt ilvesmetsästyksen perusteet, ovat alla tummennettuna ja perusteen kommentti vaaleammalla. Tekstikommentit eivät ota kantaa ilvesmetsästykseen, puolesta eikä vastaan. Perusteiden ja kommenttien tarkastelun tarkoitus, on avata ilveksen metsästyksen perusteluja heille, jotka eivät tunne asiaa tarkemmin. Metsästyksen perustelujen, on joka tilanteessa kestettävä kriittinen tarkastelu.
Ilves tappaa valkohäntäkauriita, niiden ruokintapaikalta
Valkohäntä-kauris on ns. vieraslaji. Sillä, tapahtuuko ilveksen saalistus kauriin ruokintapaikalta, ei ole merkitystä. Ilves saalistaa sieltä, mistä se mahdollisimman vähällä energiankulutuksella, saa ruokaa. Vieraslajia ei voi puolustaa, kotoperäisemmän lajin kustannuksella. Suomessa muutamia lajeja metsästetään suoraan ruokinnalta.
Tässä seikassa on myös toinen puoli. Ilveksen toivotaan pienentävän kauriskantaa. Mutta näin ei juurikaan tapahdu. Valkohäntäkauris on naarasilvekselle ja pienelle urokselle, vaikea pala saalistaa. Ilveksen saalistuspaine kääntyykin heikkoihin kaurisyksilöihin, jolloin vahvat elinkelpoiset yksilöt lisääntyessään, vahvistavat vh-kauriin selviytymistä ja vahvojen yksilöiden perimää populaatiossa. Eli, toivottu vh-kauris kannan pienentyminen ei toteudu ilveksen tuottamasta paineesta, vaan kannan selviytymiskyky vahvistuu, ilveksen poistaessa huonokuntoisia kauriita.
Suomessa torjutaan vieraslajeja (supikoira, minkki), etteivät ne valtaisi elintilaa kotoperäisiltä lajeilta ja/tai tuhoaisi maassa pesivien kanalintujen poikueita. Suomen luontoon ihmisen toimesta tuotuja tai vapautuneita lajeja, katsotaan vieraslajina ja niiden suhteen olisi toimittava yhtälaisesti.
Ilves syö kaikki jänikset ja rusakot
Peruste, että ilvekset popsivat kaikki metsäjänikset ja rusakot, ei täysin pidä paikkaansa. Se, että ilves voi alueellisesti (ns. saaripopulaatio) taannuttaa jäniskantaa, on sen sijaan mahdollista. Jänis ja rusakko on suuressa osaa Suomea, ilveksen pääravinto.
Ilves saalistaa metsäkaurista
Metsäkauris on optimikokoinen saalis ilvekselle. Mutta sukupuuttoon ilves ei metsäkaurislajia syö. Ilves on liharavintospesialisti mutta myös generalisti. Eli, jonkin saalisresurssin vähentyessä ilveksen elinpiirillä ja saalistuksen kuluttaessa enemmän, kuin siitä saa hyötyä, ilves voi vaihtaa resurssia, eli saalislajia. Ilveksen ulostenäytteet ovat osoittaneet, että se voi hyödyntää lukuisia lajeja ravinnokseen. Ilveskeskus on löytänyt ilveksen ulosteista kahdenkymmenen lajin karvoja, luita ja muita osia. Suurin osa ulosteista löytyneitä, on vähemmän saaliina hyödynnettyjä lajeja ja jopa yksittäisiä löytöjä. Mutta määrä kertoo generalistin mahdollisuuksista, vaihtaa lajia, tarpeen tullen.
Ilveksen suojeluun (suotuisaan suojelutasoon) sitouttamisella
Laajemmin katsottuna, argumentti ei ole ilmeisen toimiva. Tällä viittaa mm. vuosien 2023-2025 ilvesmetsästyskausiin, jolloin metsästys oli oikeuden päätöksellä jäissä. Syksyllä 2024 toteutetussa kyselytutkimuksessa, kansalaisten sietokyky ilvestä kohtaan oli kuitenkin noussut 13%, edellisestä 2018 toteutetusta tutkimuksesta. Joten metsästämättömyys ei vähentänyt kansalaisten sietokykyä, suhteessa ilvekseen. Aiempina vuosina ilvestä on metsästetty säännöllisesti ja siitä huolimatta, vuonna 2018 kansalaisten sietokyky oli alhaisempi, kun se vuonna 2024. Vuonna 2018 kansalaisten sietokyky ilvestä kohtaan oli 64% ja vuonna 2024, 77%. Sietokyvyn ollessa jo korkealla tasolla, ei metsästyksellä voida kasvattaa kansalaisten sietokykyä.
Kannanhoidollinen metsästys
Kannanhoidollinen metsästys tarkoittaa ilvespopulaation pienentämistä metsästämällä.
Metsästystä on perusteltu nälkiintyneillä yksilöillä
Metsästämällä ei ilveksen nälkiintymistä voida hallita. Nälkiintyneitä ilvesyksilöitä tulee kevättalvella ja se ei aina johdu liian tiheästä ilveskannasta tai vähäisestä saalisresurssista. Yksi nälkiintymisen syy on kokemattomuus, muita syitä ovat sisäloisten aikaansaama kuntoisuuden heikentyminen, muut sairaudet sekä loukkaantuminen. Muutaman kuukauden ikäisiä pentuja, orpoutuu joka vuosi useita, emo hylkäämisen tai muun syyn seurauksena. Pentukuolleisuus, ennen 1v. ikää, on ilveksellä, yli 50%.
Metsästettäessä ilveksen ihmisarkuus säilyy
Jos ilvesyksilö kuolee metsästyksen seurauksena, se ei voi siirtää saamaansa kokemustaan jälkipolville. Jos taas ajatellaan, että metsästys poistaa ne yksilöt, jotka ovat rohkeampia tulemaan asutuksen lähelle, niin se on osin totta – mutta silloin metsästys on suunnattava kylien ja asutuksen läheisyyteen. Kylän laidalta poistettu ilves, antaa vain hetken helpotuksen. Sillä elinpiiri täytyy seuraavassa ”jakotilanteessa” uudelleen. Ilveksissä on myös niitä yksilöitä, jotka sopeutuvat toisia paremmin, elämään asutuksen lähellä.
Genetiikan kautta arempien yksilöiden menestyminen (pitkäikäisyys) on myös pitkän kujanjuoksun päässä. Vie monta sukupolvea, että metsästyksen vaikutus alkaa näkymään lisääntyneenä ihmisarkuutena, jälkeläisissä. Keskustelua ihmisarkuuden lisääntymistä, on käyty jo vuosikymmeniä, mutta pihakäyntien määrä havaintoaineistossa ei vähene. Muutosta hidastaa se, että ilveksen arkuuteen vaikuttavia muuttujia, on muitakin kuin metsästys ja osa niistä voi kumota metsästyksen tavoitteen, tehdä ilveksestä ihmisarempi. On myös hyvä huomata, että jälkipolvilla on aina lähimpänä kahden eri yksilön geenit. Se, kumman geeni vaikuttaa vahvemmin menestymisessä, rohkeuden tai arkuuden kautta, ei ole aina sama. Vaikuttavat muuttujat pakoetäisyydessä ja ihmisarkuudessa, ovat yksilön kokemus, persoonallisuus sekä temperamentti mutta myös ympäristön eri muuttujat.
Temperamentin muuntuminen geneettisesti on pitkän jatkumon seuraus ja suuria tuloksia ei voida pikavoittona odottaa. Yksilön opitut sekä persoonallisuuden erot, ovat puolestaan pitkälti käyttäytymisen ilmentymiä, eivätkä geneettisen ohjauksen alaisuudessa olevia ominaisuuksia. Jos ilvekselle tuotetaan epämiellyttävä kokemus ajattamisen myötä, tai muulla tavalla, se saattaa ottaa vihjeen huomioon ja pysyttelee enemmän piilossa. Muuttujana asutuksen lähelle tulemisessa, on myös saaliseläinten käyttäytyminen.
Ilveskeskukselle vuosittain tulevien yli tuhannen ilveshavainnon perusteella, metsästys ei ole lisännyt ilveksen arkuutta. Ilveskannassa tapahtuneet taantumamuutokset, eivät ole muuttaneet pihavierailujen prosentuaalista määrää alentavasti, mutta kannan kasvaessa pihakäynnit lisääntyvät, koska yksilöitä on enemmän. Pihavierailuihin liittyy myös se, että elinpiirit muuttavat kokoaan, populaatio muutosten myötä ja ”tyhjä” alue täyttyy, viimeistään seuraavassa jakotilanteessa, eli vieroituksen jälkeisessä ajassa. Valvontakameroiden lisääntyminen, korreloi myös pihahavaintojen määrään. Muuttuva kameramäärä vaikeuttaa, eri vuosien pihavierailu määrien keskinäistä vertailua, joten prosenttimäärät pihakäynneistä, ovat vain suuntaa antavia. Ilveksen kohdalla on kuitenkin haasteellista nähdä, että arkuus metsästyksen kautta lisääntyisi, joitakin yksittäisiä tilanteita lukuunottamatta.
Sosiaalinen paine
Sosiaalisella paineella tarkoitetaan ihmisten kielteistä suhtautumista, ilveksen esiintymiseen pihoilla ja asutuksen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi sosiaalinen paine liittyy mahdollisiin kolttosiin, mitä ilves on tehnyt, koti-, tai tuotantoeläimille. Sosiaalisen paineen huomioiminen ilveksen metsästystä suunniteltaessa, on välttämätöntä. Mutta se ei voi olla yksin määrittävä tekijä, aitovierillä liikkuvaan yksilöön, kohdistuvissa toimenpiteissä.
Metsästysperinteen ylläpito
Metsästysperinne perusteena, ei ole riittävä, jos laji on harvinainen ja/tai suojeltu. Ilvesmetsästys ei lajina ole vaikeaa ja siitä helpottaa entisestään, kehittynyt tekniikka sekä tiheä metsäautotie verkosto, ym. apuvälineet. Ilveksen metsästys (passimetsästys) ei poikkea niin paljon muiden lajien metsästyksestä, etteikö tieto/taito pysyisi yllä muutenkin. Jos kyse olisi naakimisesta, puhuttaisiin enemmän perinteestä. Mutta naakiminen metsästystapa suhteessa ilvekseen, on loppunut suomesta, jo aikoja sitten.
Kylän yhteisöllisyyden kasvattamisella sekä ylläpidolla
Yhteisöllisyyden kasvattaminen ja ylläpito, ei ole riippuvainen yksin ilvesmetsästyksestä. Peruste olisi pitävämpi, jos ilvesmetsästyksellä kasvatettaisiin kylän yhteisöllisyyttä kattavasti.
Pelolla, ilvestä kohtaan
Peruste, joka on kyllä otettava huomioon, mikäli on näyttöä, että poikkeavasti käyttäytyvä ilves aiheuttaa pelkoa. Peruste ei kuitenkaan ole täysin pitävä, sillä pelko käsitteenä on subjeltiivinen ja sillä voi olla lukuisia ilmentymiä, joita pelko -käsittellä, saatetaan tarkoittaa.
Pelko, että ilves tappaa vapaana liikkuvan kissan ei riitä perusteeksi, ilveksen metsästykselle. Tai pelko siitä, että ilves saattaa tulla ja saalistaa lampaan laitumelta, ei ole myöskään riittävä peruste. Eli, ennakolta pelkääminen, ei voi olla peruste. Subjektiivinen pelkokokemus tai pelon tunne ovat todellisia, mutta eivät riittäviä perusteita ilvesyksilön poistoon. Mikäli kyseessä on vain muutama pihan läpi kulku, ei sekään riitä, kuin korkeintaan poliisin määräämään karkotuksen, jos ilves ei muuten ymmärrä pysyä metsän suojissa.
Mikäli ilves liikkuu usein aitovierillä, olisi lupaperusteinen metsästys kohdistettava, juuri tällaiseen yksilöön, jos sillä ei ole edellisen kevään pentuja matkassa.
Kotieläinvahingoilla
Peruste, joka on suhteellisen pitävä, jos vahinkoa on todella tullut. On kuitenkin oltava varma näyttö siitä, että vahingontekijä on ollut ilves. Eli, todennäköisyys ja oletus, eivät riitä ilvesjahdin käynnistämiseen. Ja se, että viime viikolla tai viime vuonna, lähistöllä nähtiin ilves, ei sekään ole pitävä peruste. Sillä, mitä on tapahtunut menneisyydessä viikko sitten, ei tarkoita, että lampaan tappanut, olisi nyt ollut ilves. Näyttöä tekijästä on siis löydettävä, muuten peruste ontuu.
Ilves tappaa kesykissoja
Tämä peruste ei riitä ilveksen metsästyksen perusteeksi, koska kissa on helppo suojata niin, ettei ilves sitä saa poistettua päiviltä. Vapaana liikkuva kissa on vapaata saalista kaikille pedoille. Ja on kissan omistajan tietoinen valinta, laskea kissa ulos, ilman suojaa. Tiedän edellisten lauseiden aiheuttavan mielipahaa joissakin ihmisissä. Mutta siitä huolimatta, kissan kuolema ei ole pitävä, ilvesmetsästyksen peruste.
Ilveksen ja kissan suhde, ei ole kovin lämmin ja ilveksen tavatessa kissan elinpiirillään, saattaa kissan elinpäivät olla luetut, mikäli se ei ennätä turvaan. Ilveksen ja kissan välillä vaikuttavat kissaeläinlajien väliset vuorovaikutukset, joissa kissa ei erotu edukseen. Joten kyseessä ei ole moraalinen syyllisyyskysymys siitä, onko ilves tai kissa, ensisijaisesti aiheuttanut tapahtuneen. Mikäli kissa liikkuu vapaana pihassa ja lähimetsässä tai kylän (kaupungin) asutusalueella, on sillä muitakin vaaratekijöitä, kun ilves. Tiedostan, mittavan määrän kissa-ilves keskusteluja vuosien saatossa käyneenä, että tämä on haasteellinen juttu.
”Kissan suojeleminen nelijalkaisilta tai kaksijalkaisilta vihollisilta sekä liikenteeltä, on kissan omistajan vastuulla. Kaupungissa sekä maaseudulla, on omistajan valinta, haluaako ulkoiluttaa kissan valjaissa vai tarhassa (poliisin ohje)”.
Tuotantoeläinvahingoilla
Tuotantoeläimistä ilveksen kohteena voivat olla laitumella olevat lampaat. Peruste on huomioitava tapauskohtaisesti ja tekijä on varmistettava. Pelkästään epäilyn tai olettamuksen kautta, ei ilvestä voida kuitenkaan syyttää. Ilveskeskus on kerännyt havaintoaineistoa, tapahtuneista vahingoista. Vahingoista on joka vuosi osa sellaisia, joissa ilveksen osuus tapahtuneeseen on selvittämättä. Ratkaisu perustuu usein olettamuksiin ja vähäisiin epäilyihin tekijästä. Tapaukset joissa epäillään ilvestä tekijäksi, on selvitettävä hyvin, ennen tekijän julkistamista. Sillä irtokoirat tai jopa talon oma ”kiltti” Rekku, voi tappaa lampaita laitumella.
Salametsästyksen vähenemisellä
Argumentti, jota käytetään usein. Ei kuitenkaan ole näyttöä, että ilveksen laillinen metsästys, vähentäisi laitonta salametsästystä. Tietoon tulleet salametsästystapaukset eivät myöskään ole vähentyneet viime vuosina. Tapausten selvittäminen on kuitenkin vaikeaa koska salametsästys tapahtuu korpien kätköissä.
Kannanhoidollinen metsästys haastettu
Ilveksen kannanhoidollinen metsästys ja sen perusteet, ovat aika ajoin nousseet keskusteluun ja valitusten kautta, jopa oikeuteen asti ratkottavaksi. Oikeuden päätösten myötä, ilvesmetsästys on ollut välillä lähes kokonaan poikki (vuosina 2023-2025), muutamaa lupaa lukuun ottamatta.
Ilveskeskuksen suhtautuminen ilvesmetsästykseen
Kysymys, joka ilveskeskukselle esitetään usein. -Mikä on Ilveskeskuksen suhtautuminen, ilveksen metsästykseen?
V: Ilveskanta on vahvistunut 1990 -luvun alkupuolen, noin viidestäsadasta – nykyisen suuruiseksi, eli 5-6 kertaiseksi. Kannankasvun myötä, myös lajin monimuotoisuus on lisääntynyt huomattavasti.
Ilveskeskus katsoo lajin monimuotoisuutta, kokonaisuutena. Yhden muuttujan sijaan, tilannetta seurataan mm. maakuntien ja valtakunnallisen populaatio kehityksen, monimuotoisuuden sekä sosiaalisten muuttujien ja mahdollisten käyttäytymismuutosten kautta. Ilvesmetsästys ei ole yhden muuttujan kieltämistä tai hyväksymistä. Kyse on monien eri muuttujien yhteensovittamisesta.
Ilveskeskus suhtautuu valikoivaan ja kiintiöitettyyn ilvesmetsästykseen neutraalisti, katsoen kokonaisuutta.
