Ilves on rauhoitettu, EU:n luontodirektiivin, liitteen IV laji mutta kuuluu Suomessa riistalajien kategoriaan. Suomi poikkeaa ilvesten rauhoituksesta vuosittain 1.12-28.2 välisenä aikana, sallien ilvesmetsästyksen. Poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus, MM-ministeriön antaman asetuksen pohjalta. Poroalueella metsästysaika on muuta suomea pidempi. Metsästysaikana emo, jota sen vuotta nuoremmat pennut seuraavat, on rauhoitettu. Ilveskanta Suomessa on geneettisesti monimuotoinen ja voi hyvin.
Ilvesmetsästystä perustellaan mm.
- Ilveksen negatiivisella vaikutuksella vh-kauris-, metsäkauris- ja jäniskantoihin
- Sosiaalisella paineella
- Ihmisarkuuden ylläpitämisellä
- Metsästysperinteellä
- Kylän yhteisöllisyyden kasvattamisella sekä ylläpidolla
- Ilveksen suojeluun (suotuisaan suojelutasoon) sitouttamisella
- Pelolla, ilvestä kohtaan.
- Kannansäätely vähentää ilvesyksilöiden nälkiintymistä
- Kotieläinvahingoilla
- Ilves tappaa kesykissoja
- Tuotantoeläinvahingoilla
- Salametsästyksen vähenemisellä
Metsästyksestä on käytetty käsitettä ”kannanhoidollinen metsästys”, joka selkokielellä tarkoittaa, ilveskannan pienentämistä metsästämällä. Ilveksen metsästyksen ajatellaan lisäävän hyväksyttävyyttä lajia kohtaan ja näin tukevan ilveksen suojelua. Vuoden 1994 jälkeen, Suomen ilvespopulaatio on kasvanut noin 500 yksilöstä, nykyisen kokoiseen populaatioon. Ilves näyttää kestävän noin 12-14% verotuksen, taantumatta. Ilveksen metsästyksen on aina perustuttava biologiaa ja/tai ekologiaa (pois lukien tuotanto-, tai kotieläimiä toistuvasti saalistavan tai asutuksen ”sisällä” ja pihoissa toistuvasti liikkuvan yksilön poisto). Eli, metsästettävän lajin kannan suuruus, on aina oltava geneettisesti riittävän suuri, alueellisesti sekä valtakunnallisesti. Myös muut perusteet, jos ilvestä metsästetään, on oltava päivän valon kestäviä, aitoja sekä todellisia. Ilveksen metsästys on ensisijaisesti suunnattava asutuksen lähellä tai pihoissa toistuvasti liikkuvaan yksilöön, ei ns. korpi-ilveksiin.
Mukana ilvesten metsästyksessä
Ilveskeskuksen edustajana minulla (Jussi Ristonmaa) on myös ollut mahdollisuus osallistua kaksi kertaa vierailijan ominaisuudessa, aseettomana, ilveksen metsästystilanteeseen. Osallistumisen tarkoitus oli saada näkemys sekä tietoa siitä, kuinka ilvestä Suomessa metsästetään, miten metsästystä johdetaan ja kuinka tapahtuma organisoidaan.
Metsästysargumentit kommentoituna
Usein käytetyt ilvesmetsästyksen perusteet, ovat alla tummennettuna ja perusteen kommentti vaaleammalla. Tekstikommentit eivät ota kantaa ilvesmetsästykseen, puolesta eikä vastaan. Perusteiden ja kommenttien tarkastelun tarkoitus, on avata ilveksen metsästyksen perusteluja heille, jotka eivät tunne asiaa tarkemmin. Ilveskeskuksen kanta ilveksen metsästykseen on seuraava, -Ilvestä voidaan rajatusti ja kiintiön puitteissa metsästää, silloin kun sen populaatio on geneettisesti riittävän monimuotoinen. Metsästyksen perustelujen on siis oltava oikeat ja niiden kestettävä kriittinen tarkastelu. Ilvesmetsästys on vuosikymmenet ollut Suomessa, hyvin toteutettu, eikä se ole vaarantanut ilveksen populaatiota ja lajin elinkelpoisuutta.
Ilves tappaa valkohäntäkauriita, niiden ruokintapaikalta
Valkohäntä-kauris on ns. vieraslaji. Sillä, tapahtuuko ilveksen saalistus kauriin ruokintapaikalta, ei ole merkitystä. Ilves saalistaa sieltä, mistä se mahdollisimman vähällä energiankulutuksella, saa ruokaa. Vieraslajia ei voi puolustaa, kotoperäisemmän lajin kustannuksella. Suomessa muutamia lajeja metsästetään suoraan ruokinnalta. Miksi ilves ei voisi tehdä samaa?
Tässä seikassa on myös toinen puoli. Ilveksen toivotaan pienentävän kauriskantaa. Mutta näin ei juurikaan tapahdu. Valkohäntäkauris on naarasilvekselle ja pienelle urokselle, vaikea pala saalistaa. Ilveksen saalistuspaine kääntyykin heikkoihin kaurisyksilöihin, jolloin vahvat elinkelpoiset yksilöt lisääntyessään, vahvistavat vh-kauriin selviytymistä ja vahvojen yksilöiden perimää populaatiossa. Eli, toivottu vh-kauris kannan pienentyminen ei toteudu ilveksen tuottamasta paineesta, vaan kannan selviytymiskyky vahvistuu, ilveksen poistaessa huonokuntoisia kauriita.
Suomessa torjutaan vieraslajeja (supikoira, minkki), etteivät ne valtaisi elintilaa kotoperäisiltä lajeilta ja/tai tuhoaisi maassa pesivien kanalintujen poikueita. Suomen luontoon ihmisen toimesta tuotuja tai vapautuneita lajeja, katsotaan vieraslajina ja niiden suhteen olisi toimittava yhtälaisesti.
Ilves syö kaikki jänikset ja rusakot
Peruste, että ilvekset popsivat kaikki metsäjänikset ja rusakot, ei täysin pidä paikkaansa. Se, että ilves voi alueellisesti (ns. saaripopulaatio) taannuttaa jäniskantaa, on sen sijaan mahdollista. Jänis ja rusakko on suuressa osaa Suomea, ilveksen pääravinto.
Ilves saalistaa metsäkaurista
Metsäkauris on optimikokoinen saalis ilvekselle. Mutta sukupuuttoon ilves ei metsäkaurislajia syö. Ilves on liharavintospesialisti mutta myös generalisti. Eli, jonkin saalisresurssin vähentyessä ilveksen elinpiirillä ja saalistuksen kuluttaessa enemmän, kuin siitä saa hyötyä, ilves voi vaihtaa resurssia, eli saalislajia. Ilveksen ulostenäytteet ovat osoittaneet, että se voi hyödyntää lukuisia lajeja ravinnokseen. Ilveskeskus on löytänyt ilveksen ulosteista kahdenkymmenen lajin karvoja, luita ja muita osia. Suurin osa ulosteista löytyneitä, on vähemmän saaliina hyödynnettyjä lajeja ja jopa yksittäisiä löytöjä. Mutta määrä kertoo generalistin mahdollisuuksista, vaihtaa lajia, tarpeen tullen.
Ilveksen suojeluun (suotuisaan suojelutasoon) sitouttamisella
Laajemmin katsottuna, argumentti ei ole ilmeisen toimiva. Tällä viittaa mm. vuoden 2023-2024 ilvesmetsästyskauteen, jolloin metsästys oli oikeuden päätöksellä jäissä. Syksyllä 2024 toteutetussa kyselytutkimuksessa, kansalaisten sietokyky ilvestä kohtaan oli kuitenkin noussut 13%, edellisestä 2018 toteutetusta tutkimuksesta. Joten metsästämättömyys ei vähentänyt kansalaisten sietokykyä, suhteessa ilvekseen. Aiempina vuosina ilvestä on metsästetty säännöllisesti ja siitä huolimatta, vuonna 2018 kansalaisten sietokyky oli alhaisempi, kun se vuonna 2024. Vuonna 2018 kansalaisten sietokyky ilvestä kohtaan oli 64% ja vuonna 2024, 77%. Sietokyvyn ollessa jo korkealla tasolla, ei metsästyksellä voida kasvattaa kansalaisten sietokykyä.
Kannanhoidollinen metsästys hoitaa ilveskantaa ja hyväksyttävyys lisääntyy
Metsästys ei kuitenkaan ole vähentänyt ilveksen salametsästystä. Ilves ei myöskään pääsääntöisesti ole vaarallinen ihmiselle. Näyttöä ei myöskään ole siitä, että metsästys lisäisi ilveksen hyväksyttävyyttä, kuin korkeintaan alueellisesti, pienessä määrin ja subjektiivisesti. Ilveksen vaarallisuus tarkoittaa eri ihmisille, eri tavoin koettua vaaran tunnetta. Olipa metsästettävä laji mikä hyvänsä, on metsästyksen perusteet aina oltava biologisia ja ekologisia. Sosiaalinen lähestymiskulma voidaan huomioida mutta se ei voi viedä täysin painoa biologiselta lähestymiseltä, eikä kääntää perusteita yksin, sosiaalisen paineen suunnasta tuleville odotuksille (ei koske vahinkoperusteista poikkeuslupaa).
Metsästystä on myös perusteltu nälkiintyneillä yksilöillä
Metsästämällä ei ilveksen nälkiintymistä voida hallita. Nälkiintyneitä ilvesyksilöitä tulee kevättalvella ja se ei aina johdu liian tiheästä ilveskannasta tai vähäisestä saalisresurssista. Yksi nälkiintymisen syy on kokemattomuus (nuori itsenäistynyt yksilö), muita syitä ovat sisäloisten aikaansaama kuntoisuuden heikentyminen, muut sairaudet sekä loukkaantuminen. Muutaman kuukauden ikäisiä pentuja, orpoutuu joka vuosi useita, emo hylkäämisen tai muun syyn seurauksena. Pentukuolleisuus, ennen 1v. ikää, on ilveksellä, yli 50%.
Metsästettäessä ilveksen ihmisarkuus säilyy
Jos ilvesyksilö kuolee metsästyksen seurauksena, se ei voi siirtää saamaansa kokemustaan jälkipolville. Jos taas ajatellaan, että metsästys poistaa ne yksilöt, jotka ovat rohkeampia tulemaan asutuksen lähelle, niin se on osin totta – mutta silloin metsästys on suunnattava yksistään kylien ja asutuksen läheisyyteen. Kylän laidalta poistettu ilves, antaa vain hetken helpotuksen. Sillä elinpiiri täytyy seuraavassa ”jakotilanteessa” uudelleen. Ilveksissä on myös niitä yksilöitä, jotka sopeutuvat toisia paremmin, elämään asutuksen lähellä. Genetiikan kautta arempien yksilöiden menestyminen (pitkäikäisyys) on myös pitkän kujanjuoksun päässä. Eli, vie monta sukupolvea, että metsästyksen vaikutus alkaa näkymään lisääntyneenä ihmisarkuutena, jälkeläisissä. Keskustelua ihmisarkuuden lisääntymistä, on käyty jo vuosikymmeniä, mutta pihakäyntien määrä havaintoaineistossa ei ole vähentynyt. Muutosta hidastaa se, että ilveksen arkuuteen vaikuttavia muuttujia, on muitakin kuin metsästys ja osa niistä voi kumota metsästyksen tavoitteen, tehdä ilveksestä ihmisarempi. On myös hyvä huomata, että jälkipolvilla on aina lähimpänä kahden eri yksilön geenit. Se, kumman geeni vaikuttaa vahvemmin menestymisessä, rohkeuden tai arkuuden kautta, ei ole aina sama. Vaikuttavat muuttujat pakoetäisyydessä ja ihmisarkuudessa, ovat yksilön kokemus, persoonallisuus sekä temperamentti mutta myös ympäristön eri muuttujat.
Temperamentin muuntuminen geneettisesti on pitkän jatkumon seuraus ja suuria tuloksia ei voida pikavoittona odottaa. Yksilön opitut sekä persoonallisuuden erot, ovat pitkälti käyttäytymisen ilmentymiä, eivätkä geneettisen ohjauksen alaisuudessa olevia ominaisuuksia, mitä temperamentti sen sijaan on. Jos ilvekselle tuotetaan epämiellyttävä kokemus ajattamisen ja vaikka kumiluodin avulla, se saattaa ottaa vihjeen huomioon ja pysyttelee enemmän piilossa. Muuttujana asutuksen lähelle tulemisessa, on myös saaliseläinten käyttäytyminen.
Ilveskeskukselle vuosittain tulevien yli tuhannen ilveshavainnon perusteella, metsästys ei ole lisännyt ilveksen arkuutta. Jo vuosien ajan, 28-32% havainnoista on ollut pihahavaintoja, eikä ilveskannassa tapahtuneet muutokset, ole muuttaneet pihavierailujen prosentuaalista määrää, alentavasti. Ilveskannan kasvaessa, myös pihakäynnit lisääntyvät, kun yksilöitä on enemmän tai elinpiirit muuttavat kokoaan. Pihahavaintojen määrään vaikuttaa myös, lisääntynyt ja alati muuttuva valvontakameroiden määrä, joten pitkän ajan objektiivinen vertailu, eri vuosien pihakäynneistä, on haasteellista.
Ihmisarkuuden lisääntyminen voi ilmeisesti muuttaa laumaeläimen käyttäytymistä, jos laumasta (yhteisöstä) poistetaan tiettyjä kohdistettuja yksilöitä. Metsästyksen aiheuttama, negatiivinen kokemus jäljelle jääneille susiyksilöille, saattaa lisätä ihmisarkuutta. Ilveksen kohdalla, on vaikea nähdä, että arkuus metsästyksen kautta lisääntyisi, perheyhteisön ollessa koossa vain rajallisen ajan. Epämiellyttävä kokemus, esim. takaa-ajo, jossa kuitenkin ilveksen henki säilyy, saattaa hieman vaikuttaa yksilön käyttäytymiseen, suhteessa ihmisarkuus. Havaintoaineiston perusteella, vaikutus ei välttämättä ole kuitenkaan pitkäkestoinen, lukuisista muista muuttujista johtuen.
Sosiaalinen paine
Sosiaalisella paineella tarkoitetaan ihmisten kielteistä suhtautumista, ilveksen esiintymiseen pihoilla ja asutuksen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi sosiaalinen paine liittyy mahdollisiin kolttosiin, mitä ilves on tehnyt, koti-, tai tuotantoeläimille. Sosiaalisen paineen huomioiminen ilveksen metsästystä suunniteltaessa, on välttämätöntä. Mutta se ei voi olla yksin määrittävä tekijä, aitovierillä liikkuvaan yksilöön, kohdistuvissa toimenpiteissä.
Metsästysperinteen ylläpito
Metsästysperinne perusteena, ei ole riittävä, jos laji on harvinainen ja/tai suojeltu. Ilvesmetsästys ei lajina ole vaikeaa ja siitä helpottaa entisestään, kehittynyt tekniikka sekä tiheä metsäautotie verkosto, ym. apuvälineet. Ilveksen metsästys (passimetsästys) ei poikkea niin paljon muiden lajien metsästyksestä, etteikö tieto/taito pysyisi yllä muutenkin. Jos kyse olisi naakimisesta, puhuttaisiin enemmän perinteestä. Mutta kyseinen metsästystapa suhteessa ilvekseen, on loppunut suomesta, jo aikoja sitten.
Kylän yhteisöllisyyden kasvattamisella sekä ylläpidolla
Yhteisöllisyyden kasvattaminen ja ylläpito, ei ole riippuvainen yksin ilvesmetsätyksestä. Peruste olisi pitävämpi, jos ilvesmetsästyksellä kasvatettaisiin kylän yhteisöllisyyttä kattavasti.
Pelolla, ilvestä kohtaan
Peruste, joka on kyllä otettava huomioon, mikäli on näyttöä, että poikkeavasti käyttäytyvä ilves aiheuttaa pelkoa. Peruste ei kuitenkaan ole täysin pitävä, sillä pelko käsitteenä on subjeltiivinen ja sillä voi olla lukuisia ilmentymiä, joita pelko -käsittellä, saatetaan tarkoittaa.
Pelko, että ilves tappaa vapaana liikkuvan kissan ei riitä perusteeksi, ilveksen metsästykselle. Tai pelko siitä, että ilves saattaa tulla ja saalistaa lampaan laitumelta, ei ole myöskään riittävä peruste. Eli, ennakolta pelkääminen, ei voi olla peruste. Subjektiivinen pelkokokemus tai pelon tunne ovat todellisia, mutta eivät riittäviä perusteita ilvesyksilön poistoon. Mikäli kyseessä on vain muutama pihan läpi kulku, ei sekään riitä, kuin korkeintaan poliisin määräämään karkotuksen, jos ilves ei muuten ymmärrä pysyä metsän suojissa.
Mikäli ilves liikkuu usein aitovierillä, olisi lupaperusteinen metsästys kohdistettava, juuri tällaiseen yksilöön, jos sillä ei ole edellisen kevään pentuja matkassa.
Kotieläinvahingoilla
Peruste, joka on suhteellisen pitävä, jos vahinkoa on todella tullut. On kuitenkin oltava varma näyttö siitä, että vahingontekijä on ollut ilves. Eli, todennäköisyys ja oletus, eivät riitä ilvesjahdin käynnistämiseen. Ja se, että viime viikolla tai viime vuonna, lähistöllä nähtiin ilves, ei sekään ole pitävä peruste. Sillä, mitä on tapahtunut menneisyydessä viikko sitten, ei tarkoita, että lampaan tappanut olisi nyt ollut ilves. Näyttöä tekijästä on siis löydettävä, muuten peruste ontuu.
Ilves tappaa kesykissoja
Tämä peruste ei riitä ilveksen metsästyksen perusteeksi, koska kissa on helppo suojata niin, ettei ilves sitä saa poistettua päiviltä. Vapaana liikkuva kissa on vapaata saalista kaikille pedoille. Ja on kissan omistajan tietoinen valinta, laskea kissa ulos, ilman suojaa. Tiedän edellisten lauseiden aiheuttavan mielipahaa joissakin ihmisissä. Mutta siitä huolimatta, kissan kuolema ei ole pitävä, ilvesmetsästyksen peruste.
Ilveksen ja kissan suhde, ei ole kovin lämmin ja ilveksen tavatessa kissan elinpiirillään, saattaa kissan elinpäivät olla luetut, mikäli se ei ennätä turvaan. Ilveksen ja kissan välillä vaikuttavat kissaeläinlajien väliset vuorovaikutukset, joissa kissa ei erotu edukseen. Joten kyseessä ei ole moraalinen syyllisyyskysymys siitä, onko ilves tai kissa, ensisijaisesti aiheuttanut tapahtuneen. Mikäli kissa liikkuu vapaana pihassa ja lähimetsässä tai kylän (kaupungin) asutusalueella, on sillä muitakin vaaratekijöitä, kun ilves. Tiedostan, mittavan määrän kissa-ilves keskusteluja vuosien saatossa käyneenä, että tämä on haasteellinen juttu.
Kissan suojeleminen nelijalkaisilta tai kaksijalkaisilta vihollisilta sekä liikenteeltä, on kissan omistajan vastuulla. Kaupungissa sekä maaseudulla, on omistajan valinta, haluaako ulkoiluttaa kissan valjaissa vai tarhassa (poliisin ohje).
Tuotantoeläinvahingoilla
Tuotantoeläimistä ilveksen kohteena voivat olla laitumella olevat lampaat. Peruste on huomioitava tapauskohtaisesti ja tekijä on varmistettava. Pelkästään epäilyn tai olettamuksen kautta, ei ilvestä voida kuitenkaan syyttää. Ilveskeskus on kerännyt havaintoaineistoa, tapahtuneista vahingoista. Vahingoista on joka vuosi osa sellaisia, joissa ilveksen osuus tapahtuneeseen on selvittämättä. Ratkaisu perustuu usein olettamuksiin ja vähäisiin epäilyihin tekijästä. Tapaukset joissa epäillään ilvestä tekijäksi, on selvitettävä hyvin, ennen tekijän julkistamista. Sillä irtokoirat tai jopa talon oma ”kiltti” Rekku, voi tappaa lampaita laitumella.
Salametsästyksen vähenemisellä
Argumentti, jota käytetään usein. Ei kuitenkaan ole näyttöä, että ilveksen laillinen metsästys, vähentäisi laitonta salametsästystä. Tietoon tulleet salametsästystapaukset eivät myöskään ole vähentyneet viime vuosina. Tapausten selvittäminen on kuitenkin vaikeaa koska salametsästys tapahtuu korpien kätköissä.
Kannanhoidollinen metsästys haastettu
Ilveksen kannanhoidollinen metsästys ja sen perusteet, ovat aika ajoin nousseet keskusteluun ja valitusten kautta, jopa oikeuteen asti ratkottavaksi. Vuosina 2023-2024 ilvesmetsästys oli lähes kokonaan poikki, muutamaa lupaa lukuun ottamatta. Ilveskannan ollessa Suomessa geneettisesti monimuotoinen, eikä kanta ole vaarantunut metsästyksestä huolimatta, Ilveskeskus ei näe ongelmallisena, että lajia metsästetään, vaikka ilveksellä on vahva suojelustatus, EU:n luontodirektiivin, liitteen IV myötä.
Mikäli ilveksen hyväksyttävyyttä halutaan pitää siedettävissä luvuissa, voidaan metsästystä osittain perustella, tätä kautta. Merkittävä osa hyväksyttävyydestä tulee kylien ja asutuskeskusten asukkailta, jotka välillisesti sen myötä, että ilvestä metsästetään, voivat kokea ilveksestä aiheutuvan, mahdollisen mielipahan vähäisempänä, jos aitovierien yksilöitä voidaan vähentää. Suojellun lajin ja tässä tapauksessa ilveksen suojelu, ei ole yhden muuttujan kieltämistä tai hyväksymistä, vaan monien eri muuttujien yhteensovittamista.
Ilveskeskus on suurin, yksittäinen ilveshavaintojen kerääjä suomessa. Ilveksen hyväksyttävyys, peilautuu havaintoilmoitusten ja ilvesneuvonnan tilastoissa, suuntaan tai toiseen, pihavierailujen määrästä riippuen. Pihavierailujen selvästi runsastuessa alueella, positiivinen ja hyväksyvä suhtautuminen ilvekseen vähenee ja pihavierailujen vähentyessä, hyväksyttävyys ilvestä kohtaa lisääntyy. Tästä johtuen, ilvesmetsästyksen on tulevaisuudessa kyettävä paremmin poimimaan juuri aitovierillä liikkuvat ilvesyksilöt pois, mikäli kyseessä ei ole emo, jolla on pennut mukana. Aitovieriyksilöiden ja pihavierailujen väheneminen, korreloi suoraan ilvespelon sekä koetun epämiellyttävyyden vähenemiseen.
