Ilveksen jäljen tunnistus

Ilves jättää liikkuessaan lumijälkiä ja muita merkkejä (saalistähteet) maastoon. Talvi, jolloin lumelle jää selvä tassunjälkiä, on helpoin tapa tehdä varma havainto alueella liikkuneesta ilveksestä. Kesällä ilveksen jäljen näkeminen maastossa on harvinaisempaa, mutta joskus onnekas kulkija voi havaita jäljen kosteassa maaperässä tai muussa sopivassa paikassa, johon jälki on taltioitunut.

Jälkien tunnistus ei ole aina helppoa, sillä talvella lumen rakenne ja/tai ilman lämpötila, muuttavat jälkikuviota. Myös eläimen vauhti ja askellaji, voivat tehdä yksittäisen jäljen, lajivarmistuksesta vaikean. Katso alempaa vinkit, jotka voivat auttaa ilveksen jäljen tunnistämisessa.

Seuraavien vinkkien avulla voit tunnistaa

Ilveksen jäljen voi tunnistaa mm. keskimmäisten varpaiden epäsymmetrisestä sijainnista toisiinsa nähden (kts. alapuolella oleva kuva). Eli, meidän keskisormea (kämmenselän puolelta katsottuna) vastaava varvasantura on hieman edempänä kuin viereinen antura. Tästä eroavaisuudesta voi myös päätellä kummanko puolen (oik-vas) tassunjäljestä on kyse. Koiraeläimen jäljessä keskimmäiset varpaat ovat toisiinsa nähden symmetrisesti sijoittuneet.
Lisäksi ilveksen jälki poikkeaa koiraeläimen jäljestä pyöreytensä vuoksi. Koiraeläimen (kettu, kesykoira, susi) jälki muistuttaa hieman päärynää tai kananmunaa, ollen edestä kapea, keskimmäisten varvasanturoiden jälkien ollessa symmetrisesti vierekkäin, jäljen levitessä niistä taaksepäin laitimmaisten anturoiden suuntaan, kaventuen taas keskianturaa kohti hieman. Supikoiran jälki on ainoa koiraeläimen jälki, joka on pyöreähkö mutta kokonsa puolesta pienempi (n. 5cm) kuin aikuisen ilveksen jälki. Supikoiran jäljen voi sotkea ilveksen pennun jälkeen varsinkin talven ensi lumilla (marras-joulukuu), jolloin ilvespennun jälki voi olla samaa kokoluokkaa.

Ilveksen jäljessä ei yleensä näy kynnen jättämiä viiltoja varvasanturoiden etupuolella. Koiraeläimen jäljessä kynnenpainauma näkyy lähes poikkeuksetta.
Ilveksen tassun keskiantura poikkeaa myös muodoltaan koiraeläimen vastaavasta anturasta. Tämä keskianturoiden eroavaisuuden havaitseminen lumijäljestä on kuitenkin usein vaikeaa, koska harvoin jälki jää lumeen niin selkeärajaisesti, että eron voisi havaita. Ilveksen varvasanturat ovat myös hieman erilaiset sijainniltaan, muodoltaan ja kooltaan, koiraeläimeen verrattuna.
Kissaeläimenä ilves voi myös levittää varpaitaan, jolloin epäsymmetrisyyden havaitseminen saattaa olla hieman hankalaa. Varpaiden levittyessä jäljen koko muuttuu myös suuremmaksi. Koiraeläin (supikoira, kettu, susi, koira) ei kykene levittämään varpaitaan.
Ilves liikkuu käyntiä tai ravia, astuen usein takatassulla, etutassun jättämään jälkeen, tällöin jäljen koko ja muoto voi myös muuttua erilaiseksi. Kooltaan aikuisen ilveksen etutassun jäljen pituus on noin 8 – 11 cm (takajalan jälki on hieman pienempi) ja askelväli käynnissä 80 -100cm. ja ravissa 130 – 150 cm. Kantavalle hangelle tallentuneessa jälkijotoksessa ja hitaassa käyntiaskellajissa voi joskus näkyä kaikkien tassujen jäljet (takatassun jälki jää etutassun jäljen taakse), toisin kun upottavassa hangessa, jossa usein on VE ja VT samassa jäljessä ja OE ja OT samassa. Eli, askellaji ja vauhti vaikuttaa siihen mihin kohtaan ilves laskee takatassunsa.

VE = vasen etutassu, VT = vasen takatassu, OE = oikea etutassu, OT = oikea takatassu

Minkä eläimen jälkeen, ilveksen jäljen saattaa sekoittaa? Eniten erehdyksiä tapahtuu koiraeläimen (koira, kettu ja supikoira) jälkien kanssa.
Toinen laji, jonka jälkeen ilveksen yksittäisen jäljen voi tietyissä tilanteissa sekoittaa, on jäniseläimet (rusakko tai metsäjänis), yleensä jänis. Miksi ilveksen ja jäniksen jäljet voivat sekoittua? Jänis ja sen nopea loikka, tuottaa joskus hämäävän jälkijotoksen. Nopea loikka on harvemmin nähty ja eroaa perinteisestä, jäniksen hitaista loikkajäljistä huomattavasti. Nopeassa loikassa jäniksen jotos, muistuttaa hieman ketun ja ilveksen käyntijotosta. Mutta tarkempi, koko jotoksen ja yksittäisten jälkien tarkastelu, hyvissä lumiolosuhteissa, paljastaa kulkijan. Nopeassa loikassa jotos muodostuu: OE–VE—— OT–VT peräkkäisistä jäljistä, eli kaikki jäljet ovat peräkkäin, eivät kuten, jänikselle hitaassa loikassa takatassut tyypillisesti, vierekkäin. Nopeassa loikassa askelväli voi olla jopa kaksi metriä ja tiedetään jopa lähes neljän metrin askelvälejä, nopeassa loikassa olleen. Eli, kun pupu pinkoo karkuun, niin silloin mennään, henkensä kaupalla!
Jälkijotosta on AINA, hyvä seurata jonkin matkaa sekä ottaa useampi kuva jotoksesta sekä yksittäisestä jäljestä. Yhden jäljen perusteella lopullista päätelmää jäljen jättäjästä ei ehkä kannata tehdä.

Kuvassa ilvesmäisen pyöreät ja ilveksen jäljen kokoiset jäljet. Mutta kuka ne on jättänyt? Onko kyseessä ilves vai ….? Kts.kuvan alta vastaus.

Kuvan jäljet on jättänyt jänis.

Ilveksen jäljen pituusmittaus – vs. ristimitta

Ilveksen jäljen pituus (punainen pystyviiva alla olevassa kuvassa) mitataan pidemmällä olevan varvasanturan (ihmisen keskisormea vastaava, kun katsot kämmentäsi sen selkäpuolelta) etulaidasta, ison keskianturan takalaitaan.

Ilveksen jäljestä voi mitata myös leveyden (punainen poikkiviiva alla olevassa kuvassa), ulommaisen varvasanturan ulkolaidasta – vastakkaisen puolen varvasanturan ulkolaitaan. Käyttämällä kahta mittaa, jäljestä saadaan ns. ristimitta (pituus ja leveys). Huom! Ristimittaa otettaessa on huomioitava, että jäljen leveysmitta voi muuttua eri jälkipainalluksen välillä, ilveksen levittäessä varpaitaan.

Kuvassa: Ilveksen jäljen ristimittaus

On hyvä myös tiedostaa, että naaraan ja uroksen jäljissä on kokoeroa, joten vaihtelua jälkien koossa voi olla. Myös ikä vaikuttaa arvatenkin ensimmäisen elinvuoden aikana jäljen kokoon. Lisäksi sääolosuhteet ja lumen koostumus voivat tehdä jäljestä suuremman ja erilaisen, kun mitä se todellisuudessa on. Joskus onkin hyvä seurata jälkijotosta hieman pidempää, jotta voi varmistua mikä eläin jäljen on jättänyt.

Ilveksen askellajit

Ilves käyttää liikkumiseen pääsääntöisesti, käyntiä. Askellajina käynti on se, joka jättää lumelle sen tutuimman kuvion. Lumen syvyys ja upottavuus saattaa vaikuttaa ilveksen kulkunopeuteen, joka puolestaan vaikuttaa jälkijotoksen kuvioon sekä mahdollisesti käytettävään askellajiin. Yhden tai kahden jäljen sekä nopean tarkastelun perustella, ei aina kannata lukita eläinlajia, joka jotoksen on jättänyt. Lajin määrittelyssä lumijälkien perusteella, kannattaa olla kriittinen, jos olosuhteet tai jälkikuviot ovat haastavat.

Käynti kantavalla hangella tai maapohjalla

Kantavan pohjan askellajissa takajalka astuu etujalan yli (eteen) reilusti. Jälkijotoksessa vuorottelevatkin saman puolen tassunjäljet (VE – VT ja OE – OT) jotosta kulkusuuntaan katsottaessa. Askelpituus voi olla yli metrin (80-110cm). Askelpituus = mitta, joka mitataan etutassun pidemmällä olevan varvasanturan kärjestä, seuraavaan, saman tassun jättämään jälkeen ja sen pidemmällä olevan varpaan kärkeen.

Käynti upottavalla pohjalla, syvässä lumessa

Upottavassa hangessa ilves astuu ns. jälki-jälkeen. Eli, VE+VT ovat samassa jälkikuviossa ja OE+OT ovat samassa jälkikuviossa. Upottavassa hangessa askelpituus voi myös lyhentyä ja jälkikuvioon saattaa piirtyä laahausjäljet, jos ilves ei nosta jalkojaan riittävästi.

Ravijotos

Kantavan pohjan raviaskellajissa, tassujen jäljet sijoittuvat kuin käyntiaskelluksessa kovalla pinnalla. Upottavassa hangessa ravijälki on myös upottavan käyntijäljen kaltainen. Askelväli pitenee jopa 130-150 cm:iin, askelleveyden kaventuessa samalla, jäljen ollessa helminauhamainen (askelleveys = jotoksen jälkien sivuttainen poikkeama, toisiinsa nähden).

Saalistusloikka

Loikka on ilvekselle rasittavin askellaji ja sitä se käyttää vain hetkellisesti, paetessaan tai saalistuksessa. Tätä askellajia näkee luonnossa harvemmin selkeänä koska siinä yksittäiset tassunjäljet, kuten myös koko jotos, on epäselvä. Ilveksen upotessa hangen läpi, ”sotkeutuu” jälkien sijoittuminen ja kaavamaisuus jotoksesta. Pisimmillään saalistus loikka voi olla 6-7m pituinen ja 4-5m loikat ovat yleisiä. Lumen syvyys ja sen rakenne vaikuttavat loikkien pituuteen ja nopeus siihen, millainen kuvio loikasta jää, eli miten tassut asettuvat toisiinsa nähden. Hitaassa loikassa VT ja OT ovat lähes rinnakkain, etutassujen jättämien jälkien edessä ja etutassut OE ja VE ovat enemmän peräkkäin, takatassujen jälkien takana, kun katsotaan jotosta, ilveksen kulkusuuntaan. Nopeassa loikassa etutassut sekä takatassut asettuvat parittain, OE ja VE + OT ja VT, vauhdin määrittäessä jälkipainaumien väliset mittaerot.

Eli, variaatioita on ja liikkumistavat muuttuvat eri tilanteissa. Siksi varovaisuutta lajimäärittelyssä ei korosta koskaan liikaa.

Askelväli

Alla olevassa kuvassa ilveksen askelväli, joka mitataan kuten esim. kuvassa vasemman etutassun askelväli (punainen viiva). Eli, kun vasen (tai oikea) etutassu on jättäny jäljen ja kun se seuraan kerran jättää jäljen = askelväli. Askelväli mitataan keskimmäisen varvasanturan etulaidasta (meidän keskisormea vastaava) seuraavaan saman tassun ja saman keskimäisen varpaan etulaitaan. Ilveksellä askelvälin on noin 80 – 110cm. silloin kun se käyttää käyntiä edetäkseen. On myös joskus tilanteita, jolloin ilves käyttää liikkumiseen ns. ravia, tällöin askelväli täyskasvuisella yksilöllä on 130-150 cm.

Huomaa, että ilves astuu usein takatassun saman puolen etutassun jälkikuvaan. Tämä voi lumiolosuhteesta riippuen ”sotkea” hieman jälkeä. Siksi kannattaa etsiä sellainen jälki, joka olisi pysynyt mahdollisimman ehjänä ja selväpiirteisenä.

Ilveksen äänet

llveksen ”puhetta” kuulee harvoin luonnossa. Tutuin metsässä kuultu ääni on todennäköisesti yhteys/kutsuääni (linkki kutsuääneen alempana). On hyvä tiedostaa, että metsän eläinten äänet muistuttavat usein toisiaan, (kuten mm. ketun, kauriin, jäniksen ja ilveksen tietyt kutsu ja varoitus äänet) ja siksi tarkkaa lajimäärityksen tekoa pelkän äänen perustella kannattaa kriittisesti pohdiskella. Se voi onnistua tai sitten ei. Talvella äänen lähteen (lajin) voi saada varmistusta lumijäljen kautta mutta sulanmaan aikaan, äänen pitäjän määritys voi jäädä arvoitukseksi. Vaikeutta lisää myös se, että ääntä ei ennätä tai saa tallennettua, jolloin äänen tarkka ”muoto ja vivahteet” on vaikea muistaa.

Seurantakoe tilanteissa sain huomata, että ilveksellä on hyvin laaja joukko pieniä äännähdyksiä ja äänisarjoja joita mm. emo käyttää pentujen kanssa, mutta myös aikuiset yksilöt kommunikoidessaan keskenään. Lisäksi yksilöiden väliset erot, siis tapa tai halu äänikommunikointiin tekevät ilveksen äänimaisemasta kiinnostavan alueen seurata. Pienenä kevennyksen sanon: kannattaa varata vähän evästä mukaan, sillä sattaa tulla pitkä reissu, jos aiot ilveksen ”puheeseen” laajasti perehtyä.

Ilves viestii metsässä lajikumppaneilla pääsääntöisesti hajujen kautta, joten aikuisten yksilöiden välisillä ”puheilla” ei ole niin paljoa käyttöä (paitsi perheyhteisö). Alla olevasta linkistä pääset kuulemaan yhtä ilveksen monista äänistä. Lisäksi Ilveskeskuksen YouTube -kanavalla voit kuulla muutamaa erilaista ilveksen ääntä, eri tilanteissa.

Naarasilveksen kutsu/yhteysääntä TÄSSÄ! (aukeaa Ilveskeskuksen youtube kanalle)

Kuvassa: Ilveksen oik. etutassun jälki (tummensin kuvaa hieman, niin anturoiden painaumat erottuvat paremmin)