Luonnonvaraisen ilveksen hoito ja huostaanotto – Ilves

Miksi Ilveskeskus?

Kirjoitan tätä osiota sen kokemuksen pohjalta, joka itselleni on vuosien saatossa kehittynyt, useita ilvesyksilöitä hoitoon ohjanneena, villien ilvesten hoitoon osallistuneena sekä aikuisten yksilöiden luontoon palauttamisesta, 7-14 vrk:n hoidon jälkeen olen saanut. Pohjaan kirjoittamaani myös käyttäytymiskokeiden ja -seurantojen antamiin näyttöihin, ilveksen maastokäyttäytymiseen kuten myös, stressin ilmentymiin, eri tilanteissa.

Yläkuvassa: nuori naaras, juuri ennen luontoon palauttamista, 7 vrk:n hoidon jälkeen. Tapaus sujui hyvin, eikä viikko hoidossa, tuonut sopeumaa ihmiseen. Ilves lähti vauhdilla metsään, eikä seurannalla saadun näytön mukaan, liikkunut asutuksen lähellä.

Ilveksen hoitoon ottaminen

Laki eläinten hyvinvoinnista 29 §

Avuttomassa tilassa olevan luonnonvaraisen eläimen hoito

Loukkaantunut tai muutoin avuttomassa tilassa oleva luonnonvarainen eläin voidaan ottaa lyhytaikaisesti haltuun sille annettavaa ensiapua tai hoitoon toimittamista varten. Ensiavun jälkeen eläin on sen tilan salliessa vapautettava takaisin luontoon tai toimitettava hoitoon 61 §:ssä tarkoitettuun hoitopaikkaan. Jos eläintä ei voida vapauttaa eikä sen hoitoa voida järjestää, se on lopetettava.

Laki eläinten hyvinvoinnista – 61 §

Ennen hoitopaikkaan toimitetun luonnonvaraisen eläimen pidempiaikaiseen hoitoon ryhtymistä on selvitettävä, tarvitaanko eläimen hallussapitoon luonnonsuojelulain tai metsästyslain mukainen poikkeuslupa.

HUOM!!!

Ilveksen hoitoon ottaminen vaatii poikkeusluvan!!!

61§ jatkuu

Hoitopaikkaan toimitettu luonnonvarainen eläin on vapautettava sen tilan salliessa takaisin luontoon. Jos eläintä ei sille vamman, sairauden tai muun syyn takia annetun hoidon päätyttyä voida vapauttaa, eikä sitä voida sijoittaa pysyvästi eläintarhaan, se on lopetettava.

Suomessa MMM:n luonnonvaraosaston kanta on, että ihmiseen tottuneita ilveksiä (suurpetoja), ei saa päästää hoidon jälkeen luontoon.

Muutamia yksilöitä joka vuosi

Muutamia luonnonvaraisia, yli 1v. ilveskissoja sekä pentuja ajautuu vuosittain tilanteeseen, jossa ihmisen on puntaroitava, autetaanko ilvestä, ottamalla yksilö lyhytkestoiseen hoitoon tai pitkäkestoiseen huostaan (pennut). Päätökset hoitoon/huostaanotosta, jos kokemusta ilveksestä ei ole, saatetaan joskus tehdä tunneperusteisesti ja tarkempi kuva yksilön tilasta, hoidon mahdollisista negatiivisista vaikutuksista sekä hoidon jälkeisestä ajasta, jää pohtimatta.

Päätös siitä autetaanko ilvestä vai ei, on usein haastava tehdä. Myös se, kumpi ratkaisu on yksilölle parempi, hoito vai elämän päättäminen, on kyettävä tekemään ilvesyksilön parhaaksi, ei ihmisen subjektiiviseen tunteeseen nojautuen. Luonnonvaraisen yksilön hoitoon ottamista, ei pidä tehdä siksi, että kyseessä on ilves, joita pääsee harvoin hoitamaan!

Laki sallii hoidon ja huostaanoton

Luonnonvarainen, apua tarvitseva ilves, voidaan lain mukaan ottaa väliaikaisesti hoitoa samaan, mikäli perusteet täyttyvät ja riistaviranomainen myöntää luvan. Ilves on palautettava luontoon välittömästi, kun sen kuntoisuus sallii palautuksen. Mikäli palauttaminen luontoon ei onnistu, pitkän hoitojakson jälkeen, eikä hoidetulle yksilölle ole paikkaa eläintarhassa, on se lopetettava.

Luontoon palautuksen soveltaminen, kohtaa lvekseen liittyen haasteen, sillä ihmisen hoivissa ollut ilves, ei ole luontoon palautukseltaan sama asia, kun pienemmät luonnonvaraiset, ei petoeläimet, kuten siili, orava tai linnut. On siis huomattava ero sillä, onko ”potilas” siili vai ilves! Ilvespennun luontoon palautusta ei voi edes harkita pikaisesti, vaikka kunto sen sallisi, sillä ilveksen pennut ovat pitkään riippuvaisia emostaan, joka saalistaa ruokaa pennuille sekä ”opettaa” myös saalistusta ja muuta villin luonnon selviytymisoppia. Jos pentu palautetaan luontoon ilman välttämättömiä taitoja, eikä sillä ole emoa, sen selviämismahdollisuudet ovat kovin vaatimattomat. Lisäksi pennun elämää rasittaa stressi selviytymisestä ja mahdollisesta emon menetyksestä. Eli ilvespennun hoito, on suoraan lainkirjainta vastaan, koska pennut joutuvat olemaan hoidossa kuukausi kaupalla, hoidon alkamis iästä riippuen. Lisäksi pennun kohdalla tulevat muut haasteet, joista lisää myöhemmin tällä sivulla.

Tilanteita, jossa aikuinen ilves voi tarvita tilapäistä hoitoa, ovat nälkiintyminen (usein talvella ja nuori yksilö), loukkaantuminen, hypotermia, sairaus (kettukapi yleisempänä) sekä erilaiset kuntoisuutta heikentävät sisälois-, bakteeri-, sekä virussairaudet. Poikasten suurin huostaanoton syy, on emosta eroon joutuminen eri syystä ja sen myötä perustarpeiden täyttymättömyys. Aikuiset >1v. yksilöiden lyhytaikainen hoito, on luontoon palauttamisen kannalta helpompi, kuin pennun, josta edellä jo mainitsin. Aikuisena (+1v.) hoitoon otetun yksilön kohdalla, negatiivisia muuttujia hoidon onnistumiseen ovat mm. eläimen koosta, sen temperamentista sekä hoidon perusteena olevasta sairaudesta tai vammasta johtuvia. Mutta olipa kyseessä aikuinen tai pentu, jo yksistään ilveksen kiinniotto, loukuttaminen, nukuttaminen ja ihmisen suorittama käsittely, ovat stressiä runsaasti lisääviä toimia. On hyvä tiedostaa, että ilveksen persoonnallisuuteen ja käyttäytymiseen sekä siihen impulsiivisesti vaikuttavan stressin kanssa ollaan tekemisissä aina silloin, kun ilves kohtaa ihmisen, ilvekselle itselle, epäsuotuisissa olosuhteissa. Hoito ja pitkäkestoinen huostaanotto, ovat ilvekselle eäsuotuisia.

Mistä kaikki alkoi?

Ilveskeskus organisoi usean villin ilveksen hoitoa vuosina 1998, 1999 ja 2000 luvulla, onnistuneesti. Kyseessä oli aikuiset yksilöt, jotka saatettiin palauttaa 7-14 vrk:n sisällä hoitoon otosta, löytöpaikan läheisyyteen, jolloin hoitoaika jäi lyhyeksi. Myös muutamia pentuja on ohjautunut hoitoon, yhteistyökumppaneiden tiloihin, nämä yksilöt ovat kaikki eläneet loppuelämänsä eläintarhassa.

Ilveksen hoitoon ottaminen sitoo myös runsaasti eri resursseja. Tila johon ilves sijoitetaan, on oltava riittävän suuri ja suojainen, lisäksi ilveksen on päästävä jaksamisensa mukaan ulkoilemaan, kiipeämään ja vahvistamaan fyysistä kuntoa, jonka se ehkä menetti, hoitoon johtaneen syyn seurauksena. Pennun hoito on myös ympärivuorokautista. Hoidossa tarvitaan eläinlääkäriä, ehkä useita kertoja. Yksityisillä tai kuntien eläinlääkäreillä on hyvin vähän tietoa ilveksestä ja sen hoidosta, tiedon keskittyessä lähes yksistään, muutaman Suomessa toimivan eläintarhan yhteyteen (virka-apuna tietoa saa) sekä yhteen-kahteen eläinlääkäriin, joka on ollut tekemisissä useamman ilveksen kanssa, hoidollisesti. Ilveskeskus on toimintansa aikana saanut myös mittavasti tietoa sairaan ilveksen hoidosta sekä lääkityksestä, villieläinten hoitoon perehtyneeltä eläinlääkäriltä. Tätä ymmärrystä on myös jaettu muutamissa tapauksissa kolmansille osapuolille (eläinlääkäri).

Ilves ei kuulu ”kotihoitolaan”

Suomessa eläintarhoilla ja muutamalla villieläinhoitolalla on riittävät tilat, tarhat sekä tieto/taito hoitaa luonnonvaraisia ilveksiä. Mutta asiansa osaavia paikkoja, ei Suomessa kovin montaa ole. Se, missä luonnosta hoitoon otettuja ilveksiä hoidetaan, ei ole yhdentekevää. Sillä tiedetään useita, valitettavia tapauksia, jossa ilvestä on hoidettu kyseenalaisessa ”kotihoitolassa” ylipitkiä aikoja, puutteellisin tiedoin ja taidoin. On muistettava ja ymmärrettävä, että Ilves ei ole orava, kesykissa eikä siili, joten puutteellisin tiedoin ja taidoin toteutetulla hoidolla, kasvatetaan yksilön stressiä sekä aiheutetaan hoidolla enemmän haittaa, kuin hyötyä. Ilveksen pennut ovat suhteellisen helppoja käsitellä, kuljettaa sekä hoitaa. Haasteet ja samalla stressin ilmentymät, vaikuttavat aikuisessa yksilössä näkyvämmin ja siksi pennun hoito /huostaanotto voi näyttää hoidon aikana hyvältä ja onnistuneelta toimelta koska stressin ja/tai trauman vaikutukset ja hoidon seuraamukset ilmaantuvat ilveksellä, vasta myöhemmällä iällä. Iso haaste kumpuaa myös auttajan sekä hoitajien käyttäytymisessä, suhteessa ilvekseen. Sukukypsä villi-ilves lukee ihmisen aina uhkana, mutta ei välttämättä näytä sitä suoraan käyttäytymisessä, koska huonokuntoinen yksilö on hoidossa, aina altavastaajana, vajaan fyysisen kuntoisuuden vuoksi.

Ei hoitoa pelkästään hoidon vuoksi

Luonnonvaraista ilvestä ei voida koskaan käsitellä, ilman jonkin tasoista stressin aiheuttamista, jos yksilö on tajuissaan ja elossa Se, mikä on hyväksyttävä määrä stressiä, on ihmisen vastuulla arvioitava. Tämän vuoksi on tunnettava, ilveksen ilmentämät stressioireet ja merkit, mahdollisimman hyvin (pennusta lähes mahdoton lukea). Vastuun velvoittamana, stressittömyyden vähäisyys on oltava ehdoton tavoite aina, ilvestä käsiteltäessä. Siksi onkin tehtävä kaikki voitava ja vielä vähän enemmän, että stressiä on niin vähän, kuin mahdollista. Hoitotoimien on perustuttava stressin ilmentymiin sekä yksilökäyttäytymisen ja perustarpeiden täyttymiseen ja tietoon siitä, kuinka ilvestä autetaan, kyseisessä tilanteessa. On muistettava, että sairaan tai loukkaantuneen ilveksen hoito, ei voi pohjata olettamuksiin siitä, että hoito olisi aina ilvekselle hyväksi. Sillä on tilanteita, jossa hoito ei tuota hyvää ilvesyksilölle pitkässä juoksussa, vaikka niin luullaan. Tällaisessa tilanteessa yksilön eutanasia, oikealla tavalla, osoittaa ammattitaitoa hoitopaikalta. Kynsin hampain kiinni pitäen, ilvestä ei pidä hoitaa!

Kaikkia yksilöitä ei voida, eikä pidä auttaa hoitamalla

On täysin selvä, ettei kaikkia apua tarvitsevia ilveksiä voida auttaa ja niitä menehtyy luontoon. Pentukuolleisuus ilveksellä ennen 1v. on yli 50%, lisäksi myös aikuisia menehtyy sairauksiin, loukkaantumisiin ja muista syistä vuosittain, lukuisia yksilöitä. Useammin onkin niitä tapauksia, joissa hoitoonoton sijaan, yksilön nukuttaminen ikiuneen on paras vaihtoehto. Siksi on aina paikallaan kysyä? -Tarvitseeko ilvesyksilö todella hoivaa ja hoitoa vai kumpuaako hoitotarve, ainoastaan ihmisen omasta subjektiivisesta tunteesta? Eli, kumpi on parempi ilvekselle – olla auttamatta ja lisäämättä sen stressiä hoidossa vai auttaa ja lisätä sen stressiä? Tässä yhteydessä on viimeistään punnittava ja kysyttävä rehellisesti itseltä, olisiko hyvä eutanasia, tälle yksilölle paras vaihtoehto. On myös varmisrettava onko hoidettavalle yksilölle jatkosijoituspaikka (eläintarha). Koska sellaista tarvitaan hyvin ilmeisesti? Jos on, missä ja millainen? Jos ei ole, niin mitä tehdään? Sillä pentuna autetusta, kuten tiedämme, tulee usein tarhalainen, huostaanoton pituudesta johtuen.

Hoitopäätös tai huostaanotto tilanteissa, joutuu vastaamaan itselleen epämiellyttäviin kysymyksiin. Mutta niihin on pystyttävä vastaamaan objektiivisesti, ainoastaan ja vain ilveksen tilanteesta ja sen parhaaksi, peilaten. Hoidon vastuullisuus ja hoitajan tieto/taito punnitaan sillä, osaako hän tehdä myös ikäviä ratkaisuja, jos sellainen on tehtävä. Ja isojen petoeläinten kanssa, niitä tulee melko varmasti!

Ilveksen sairaudet ja loiset

Sairauksista Sarcoptes scabiei eli tutummin kapi (ketukapi), on hyvin yleinen. Lisäksi ilveksiä vaivaa Trikinelloosi eli trikiini sukkulamato (yli 50% ilveksistä) sekä Toksoplasmoosi alkueläin ja Papillamatoosi syylät. Lisäksi muita loistartuntoja ja sairauksia on löydetty. Myös Rabies, eli raivotauti voi tarttua ilvekseen, joskaan se ei ole kovin yleistä, Suomen hyvän ja rabiesvapaan tilanteen vuoksi (kesykissat on rokotettava rabiesta vastaan).

Älä vie pentua emolta!

Kokemus näyttää, että hoitoon otettujen ilvesten ikäjakauma on pentu painotteinen. Siksi on hyvä tiedostaa se, että maastossa yksin oleva ilveksen pentu, ei ole välttämättä ja aina orpo! Eli, löydettyäsi ilveksen pennun, on tärkeää varmistaa, onko se todella ihmisavun tarpeessa. Sillä emo on voinut jättää pennun esim. saalistuksen ajaksi, löytöpaikan lähettyville suojaan mutta pentu on voinut, syystä tai toisesta hivuttautua pois piilosta. Ottamalla sellaisen pennun huostaan, joka ei ole orpo, tehdään enemmän haittaa, kun hyötyä. Saatat alla olevia ohjeita lukiessasi ajatella, että jo on kylmä suhtautuminen ilveksen pentuun. Mutta, päätelmäsi on väärä! Ilveskeskuksen ohjeet lähestyvät asiaa ainoastaan ilveksen silmillä katsottuna. Ja kyllä! Ilveksen silmät katsovat hoito ja huostaanotto tilanteita, eri silmin, eri suunnasta, kun ihminen.

Jos pentu ulkoisesti näyttää virkeältä ja murisee tai sähähtelee, älä lähesty sitä kosketusetäisyydelle.
Mikäli pentu kutsuu ”nauskimalla” emoaan, kuuntele kuuluuko vastausta. Jos kuuluu, poistu heti paikalta.
Odota seuraavaa aamuun. Jos emo ei ole hakenut pentua yöllä, on ilmeistä, että pentu on silloin orpo.
Varmista ennen huostaanottoa, että pennulle on varmasti hyvä hoitopaikka ja ennen kaikkea jatkosijoituspaikka. Hoitolan nurkkaan virumaan, ilvestä ei pidä pelastaa. Jos jatkopaikkaa tai luontoon palauttamisen mahdollisuutta ei ole, huostaanoton perusteet eivät täyty. On hyvä tiedostaa, että jatkosijoituspaikkoja ilvekselle, ei runsain mitoin ole. Pienenä pitkäkestoiseen huostaan otettua ja saalistuksen hyvin osaava sekä luonnossa vapautuksen jälkeen pärjäävistä yksilöistä, ei tietoa toistaiseksi myöskään riittävästi ole. Tuleeko vapautettu yksilö pyörimään liian lähellä ihmisasumusta, vapauduttuaan? Saalistaako se metsäilvestä enemmän, kotieläimiä ruoakseen? Aiheuttaako vapautettu ilves ihmisissä pelkoa, tms? Jos yksikin KYLLÄ vastaus tuli, pennusta aikuiseksi, huostassa kasvanutta ilvestä, ei pidä vapauttaa luontoon, sillä se aiheuttaa lajille ja itselleen negatiivista ”julkisuutta”. Viitteet ilveksen käyttäytymisen kautta osoittavat kuitenkin siihen suuntaan, että vapautus ei onnistuisi kokonaisuus huomioiden, kovinkaan hyvin. Haastetta tulee myös riittävän ison ja vapaan elinpiirin mahdollisesta puutteesta, ihmistoiminnasta, asutuksen läheisyyteen pyrkimisestä (ehkä) ja mahdollisesta ilvespelon, ym. negatiivisen lisääntymisestä.
Jos pentu on silminnähtävän huonossa kunnossa, kuivunut, loukkaantunut tai pahasti nälkiintynyt, hoida sille asiallinen lopetus. HUOM! Rauhoitetun eläimen ollessa kyseessä, kannattaa asiasta konsultoida paikkakunnan poliisia, ennen lopetusta.
Ilveksen pentukuolleisuus ensimmäisenä elinvuotena voi olla yli 50%, keväällä syntyneistä, joten mahdolliset hoitoyksilöt lukeutuvat poikkeuksetta tähän ryhmään, eikä hoidolla näin ollen turvata lajin kannankasvua tai säilymistä, ilveskannan ollessa elinvoimainen.
Lähetä lopetettu pentu Ruokaviraston Oulun toimipisteeseen Villieläimet – Ruokavirasto
Lopetetusta ilveksestä on myös hyvä ilmoittaa Riistakeskukseen, ilvesmetsästyksen 1.12.-28.2 (Etelä-Suomi) välisenä aikana.

Pennun orpous sekä trauma ja stressi, käyttäytymisen muuttujana

Orpojen pentujen tulevaisuus ja käyttäytyminen, on myös riippuvainen ajankohdasta, milloin yksilö orpoutuu. Merkittävin aika ilveksellä tasapainoiseksi yksilöksi kehittymisessä on muutaman viikon pituinen, silmien avautumisesta laskettuna (silmät aukeavat n. 14 vrk). Merkittävimmän aikajanan ollessa 5-7 viikot, + 1- 2 viikkoa. Orpouden sattuessa viikoille 5-7 (9), se voi näkyä myöhäisemmässä kehitysvaiheessa sekä aikuisena, yksilön käyttäytymisessä. Tilanteessa voidaan puhua trauman sekä stressin vaikutuksesta, persoonallisuuteen. Näyttö stressin vaikutuksesta pentuun, kumpuaa kahden orvon pennun (f ja m) käyttäytymisseurannasta, joissa molemmissa näkyi tietyt käyttäytymisen ”häiriöt”. Seurasin kyseisiä yksilöitä muutaman viikon ikäisestä. Toista 15 vuoden ja toista 12 vuoden ajan. Vietin myös pitkiä aikoja molempien yksilöiden kanssa, koetilanteisiin ja persoonallisuuden kartoitukseen liittyen.

Kysymykset, joihin on hyvä vastata, ennen huostaan ottoa

Miten orpoutumisen seurauksena syntynyt trauma ja stressi, näkyvät yksilön persoonassa sekä käyttäytymisessä ja miten ne vaikuttavat yksilön myöhempään elämään?

Olenko aivan varma, että hoitoon/huostaanotto, on paras mahdollinen ratkaisu, tässä tapauksessa?

Turvataanko hoidolla lajin geneettinen monimuotoisuus ja lajin jatkumo?

On myös paikallaan kysyä. Voiko mahdolliset käyttäytymisen ”häiriöt”, olla seurausta ihmisen tarjoamasta hoivasta ja huostaanotosta?

Vai, onko vaikuttava muuttuja traumojen synnyssä, ainoastaan tapahtuma-aika, milloin orpous aktivoituu ja pentu joutuu eroon emostaan?

Mikä on kyseisen yksilön tulevaisuus, kun hoito/huostaanotto loppuu?

Hoitoaika voi ihmissilmin ja ajatuksin katsottuna mennä ok. mutta on hyvä muistaa, että käytöshäiriöt näkyvät vasta myöhemmällä iällä, eivät välttämättä hoidon aikana lainkaan, ainakaan suuresti. Kahden yksilön pitkäkestoinen seuranta, jota sain tehdä vuosien ajan, näytti kuitenkin hyvin, että käytöshäiriön riski on merkittävä, jos pentu otetaan ihmisen hoivaan ja/tai se joutuu irti emosta, syystä tai toisesta.

Ei mikään kissa kyytiin ja luukut auki metsässä hanke!

Alle olen kerännyt niitä muuttujia, joihin on kyettävä objektiivisesti vastaamaan, mikäli joskus ajauduttaisiin tilanteeseen, jossa aikuiseksi varttunut ilveksen pentu, useita kuukausia huostassa olleena, vapautetaan luontoon. Vapautus ei voi olla mikään, -kissa kyytiin ja kuljetuslaatikon luukut auki jossain metsäautotiellä, -hanke. Yön pimeydessä tehdyt vapautukset, jos niitä tehdään, voivat kääntyä lajin hyväksyntää vastaan.

Päivitetyssä ilveskannanhoitosuunnitelmassa, ns. siirtoistutuksia ei pidetä tarpeellisena. Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että ilvesyksilö on aina palautettava sinne, mistä se otettu huostaan tai hoitoon.
Vuodenajan vaikutus, kevät – kesä parasta aikaa (vert. ravinnon saantiin ja ilmasto-olosuhteisiin)
Ilvesyksilön totuttaminen luontaiseen (tulevaan) ympäristöön tarhassa, missä ilves saa totutella alueen hajuihin ja ääniin
Yksilön olisi jotenkin opittava luonnossa selviytymisen keinot, jotka emo olisi sille ”opettanut”
Ruokinta ennen vapautusta. Runsaasti ruokaa, jotta yksilön ei tarvitse heti ensi töikseen paneutua saalistukseen, vaan sillä on aikaa ”tutustua” ympäristöön
On tunnettava vapautusympäristön luontainen saalistilanne
Lajitovereiden elinpiiri rajat, sijainti ja määrä sekä sukupuoli on kartoitettava. Koska on näyttöä siitä, että alueen valtauros (jos sellainen vapautuspaikan elinpiirillä on), voi tappaa nuoren naaran, jos se ei ole sukukypsä. Urospennun kohtalona on myös, päivien päättyminen, jos valtauros sen tavoittaa. Eli, hoidetaan kuukausikaupalla ja elämä loppuu lajin sisäisten vuorovaikutussuhteiden seurauksena. Ei lienee ilveksen edun mukaista!
Asutuksen sijainti ja määrä sekä muut muuttujat huomioitava, jos luontoon palautusta harkitaan
Palautus ei saa olla ”yön pimeydessä” toteutettu salamyhkäinen projekti, vaan avoimen tiedotuksen ja toiminnan esimerkki
Petoeläimen ollessa kyseessä, siirtopalautukset luontoon ovat lajin sukupuuton välttämiseksi, viimeisen vaihtoehto
Ilveskanta on pidettävä etukäteistoimin niin elinvoimaisena ja geneettisesti laajana, että palautuksia ei tarvita

Tarhaelämää viettäneen yksilön luontoon palauttaminen, ison petoeläimen ollessa kyseessä, on haasteellinen ja vaikea projekti. Suuren petoeläimen luontoon palautushankkeisiin ei pidä ryhtyä kevein perustein, eikä niitä Suomessa siksi mahdollisteta. Yksilön ja lajin kannalta paras on, jos niihin ei koskaan tarvitse ryhtyä. Luonnon monimuotoisuuden säilyminen ja ennakkotoimenpiteet sen puolesta, että palautuksia ei tarvita, ovatkin aina paras tapa toimia.

Ruokintaa metsään?

Yksi tapa auttaa orpoa, saalistustaidoiltaan vajaata yksilöä tai yksilöitä, on metsäruokinta, eli viedä ruokaa paikkaa, jossa orpo/orvot yksilöt liikkuvat. Ilveksen ollessa kyseessä, tämä keino, kokeiden tuoman näytön kautta, on toimimaton. Ilveksen käyttäytyminen ja liikkuva elintapa haastaa tällaiset menetelmät ja asettaa ne arveluttavaan kontekstiin. On myös hyvin haasteellista saada ruokinta onnistumaan niin, ettei ihmishajut, liikkeet ja äänet, vaikuttaisi yksilöön, sopeuman seurauksena. Jos ja kun, yksilö saa kokemuksen ihmisestä pitkäkestoisesti ja ilman uhkaa, on ilmeistä, että tällainen yksilö/t tulevat liikkumaan kasvavassa määrin asutuksen lähellä. Ja mikäli yksilön temperamentti tukee kyseistä käyttäytymismallia, on pihapyöriminen, enemmän kuin mahdollista. Toki, sopeuma / tottuminen ihmiseen, voi myös purkautua ruokinnan päätyttyä, viiveellä. Sopeuman purkautumisesta ei tiettävästi ole kuitenkaan näyttöä, toisin kun siitä, että pitkienkin aikojen jälkeen, ilves tunnistaa ihmisen hajut.

Vaikka ilves on isoista pedoista se hyväksytyin, aiheuttaa pihassa ja asutuksen lähellä liikkuminen, myös paljon negatiivisia kokemuksia kansalaisissa ja kaikki eivät pidä petojen pyörimisestä pihassa. Jos ilvesyksilö/t on pihassa liikkuva, koti-, ja tuotantoeläimistä kiinnostunut sekä epämiellyttäviä tuntemuksia kyläyhteisöön aiheuttava, on ruokinnan ja/tai hoidontavoite epäonnistunut, yksilön sekä lajin parasta katsottaessa. Auttamistilanteissa on aina useita eri muuttujia ja siksi tilanteet eivät ole yksiselitteisiä eivätkä musta-valkoisia, tämä saattaa helposti unohtua. Muuttujina ovat myös ilvesyksilöiden, toisistaan poikkeavat persoonallisuudet ja temperamentti. Hyvältä tuntuvat toimet, voivat siten joskus kääntyä yksilön sekä koko lajin hyväksyntää vastaan. Kysymys tällöin kuuluu: -onko hoitotoimet olleet onnistuneita, yksilön ja lajin parhaaksi, pitkässä juoksussa?

Toistaiseksi mikään ei puolla luontoon vapauttamista, pitkän hoidon jälkeen

Jos hoitoa ja huostaantottoa tehdään, on ilvesten hoito keskitettävä ilveksen käyttäytymisen tunteville tahoille. Ainoa peruste hoidolle tällä hetkellä on, geneettisen perimän ylläpitäminen sekä laajentaminen ja, että hoito on yksilön ja lajin kannalta paras vaihtoehto, hoitoon ottotilanteessa. Eli perusteita on vähänlaisesti tällä hetkellä, koska ilves on tänäpäivänä lajina runsas lukuinen ja geneettisesti monimuotoinen. Koska kriteerit täyttäviä jatkosijoituspaikkoja ilvekselle on rajoitetusti, korostuu seuraavan kysymyksen esittäminen. Onko sittenkin parempi, päätyä lopettamaan kyseinen yksilö? Ratkaisu on siis tehtävä realiteetteihin nojaten ja aina eläinyksilön sekä lajin suunnasta katsottuna. Ihmisen subjektiivinen tunnekokemus ei ole ilveksen kohdalla se, johon ratkaisua tehtäessä nojataan, koska kyseessä on iso petoeläin.

Ilveskeskus ei toistaiseksi puolla, pitkään huostassa olleiden yksilöiden luontoon vapauttamista. Perusteena kantaan on näyttö, joka kertoo tulevista ongelmista yksilön persoonnallisuudessa, jotka aktivoituvat vasta vanhemmalla iällä ja vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen stressin myötä, lajikumppaneista poikkeavalla tavalla. Pitkäkestoiseen huostaaottoon, ei näytä tällä hetkellä olevan, pitäviä perusteita, ilveksen ollessa kyseessä.

Ilves on, pennun helppohoitoisuudesta ja ”söpöydestä” huolimatta, aikuisena iso petoeläin, joka saattaa tuoda haasteita, niillä alueilla, johon aikuiseksi varttuneita hoitoyksilöitä, pitkän hoitojakson jälkeen vapautettaisiin. Kysymys ei tällöin ole ainoastaan yksilön paras, vaan myös lajin parasta on kyettävä laajasti katsomaan. Lisäksi mahdollisissa vapautuksissa, on huomioitava sosiaalinen hyväksyttävyys kyseiselle toiminnalle.

Luontodokumentit Afrikan isoista aidatuista luontoalueista, jossa pelastetut gebardit tai joku muu laji, hoidon jälkeen elää, ei Suomessa ole relistinen tavoite. Dokkarit näistä Afrikan hoidokeista, antavat ruusuisen ja tunnekokemukseen syvästi vaikuttavan kuvan.

Summasummaarum:

Jatkosijoituspaikkoja (eläintarhat) on rajallisesti
Ilveskanta on tällä hetkellä geneettisesti monimuotoinen
Tarhaelämään yksilöä ei ole perusteltua hoitaa
Luontoon palauttamisessa pitkän hoidon jälkeen, voi tulla haasteita
Nuori yksilö (emo kuollut) on jäänyt vaille emon opetusta ja siksi vajaataitoinen selviämään luonnossa. Tämä johtaa yksilön uuteen stressikierteeseen, mahdollisiin pihapyörimisiin ja nälkiintymisiin, jos yksilö vapautettaisiin luontoon
Pentukuolleisuus kuuluu luontoon ja on jokaiseen lajiin liittyvä tapahtuma
Mikään ei puolla pitkäkestoista huostaanottoa pentujen kohdalla
MMM ei hyväksy ihmisen hoidossa olleen yksilön luontoon palauttamista
Myös siirrot toiselle paikkakunnalle ovat kielletty

Ohjeistusta petoyksilöiden hoidosta tarvitaan

Tulevaisuudessa olisi paikallaan, että vastuuviranomaiset tekevät selvät ohjeet hoitoon / huostaan otosta ja yksilön lopettamisesta, kun kyseessä on petoeläinyksilö. Ohjeistuksella voidaan välttää mahdollisest ongelmat lajille mutta myös yksilöille, kun säännöt ovat selkeät. Tänään näin ei edellenkään ole!

Tarkennuksena todettakoon, että Ilveskeskus ei kannallaan tyrmää hoitoa tai huostaanottoa, jos toimenpiteen perusteet täyttyvät. Ymmärrykseni, vaikka kokemusta aiheesta on hyvänlaisesti kehittynyt, tekee silti koko aikaista päivitystä, asiaan liittyen. Tämän vuoksi ammennan edelleen tietoa villien ilvesten hoidosta ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä sekä siitä, mikä olisi paras tapa toimia, niin sukukypsän, kuin myös pentuna huostaan otettujen kanssa.

Tulevaisuuden vastuut ilvesten hoidossa

Uusi eläinten hyvinvointilaki tuli voimaan vuoden 2023 maaliskuussa. Ilves riistaeläinstatuksella ja suurpetona, on yksi laji, jonka hoitoon laki tuo selvyyttä, sillä ilvestä ei voi ottaa hoitoon, ilman poikkeuslupaa! Luonnonvaraishoitoloiden on myös tehtävä ilmoitus valvovalle viranomaiselle mm. lajeista, joita hoitola hoitaa. Tässäkin suhteessa ilveksen tilanne selkeytyy. Ilvestä hoitavilla paikoilla on oltava lajin käyttäytyminen sekä erityisominaisuudet huomioivat tilat ja tarhat. Lisäksi hoitohenkilöstön on tiedostettava ilveksen hoidon tuomat stressihaasteet ja muutokset persoonassa, tunnettava lajin käyttäytymistä ja selvitettävä ennakkoon yksilön jatkotoimenpiteet sekä mahdollinen sijoituspaikka eläintarhassa.

Ilveskeskus katsoo kaikkia ilvekseen liittyviä tapahtumia sekä tilanteita, ilveksen käyttäytymisen suunnasta katsoen, ottamatta kantaa tapahtumien kulkuun, puolesta tai vastaan!

Ilveskeskus – Jussi Ristonmaa