Ymmärtämällä ilveksen perustarpeita, voimme ymmärtää ilveksen käyttäytymistä
Ilveskeskuksen toiminnan tarkoitus, on ilveksen perustarpeiden ja niiden myötä lajin sekä yksilöiden käyttäytymisen ymmärtäminen. Lisääntyvän ymmärryksen ja lisääntyneen tiedon kautta, vahvistetaan Ilveskeskuksen valmiutta jakaa tietoa ilveksestä ja sen käyttäytymisestä, eri tilanteissa. Jotta Ilveskeskuksen tekemät koetulokset ja seurantanäytöt olisivat objektiivisia, ovat ne aina avointa – kriittistä – edistyvää – itsekorjaavaa sekä itsenäistä.
Yhteinen symbioosi ilvesten kanssa aloitettiin maastoseurannoilla vuonna 1994. Seurannoissa syvennyttiin talvisin pala palalta ilveksen elämässä ilmeneviin, lajin sisäisiin sekä ulkoisiin muuttujiin ja niiden vaikutuksia ilvesten käyttäytymiseen, luonnollisessa elinympäristössä. Ilveksen etologiaa -hankkeella (2014-2018) kerättiin lisäaineistoa ilveksen käyttäytymisestä laajoilla, väri-, ääni-, tuoksu, havainto-, reagointi- sekä peilikokeilla. Kokeiden aikana seurattiin tarkasti myös ilveksessä ilmeneviä stressitekijöitä ja stressiä synnyttäviä muuttujia, niin positiivisessa kuin myös negatiivisessa kontekstissa. Huomioitavia tekijöitä olivat lisäksi mm. vuoden- ja vuorokauden aikojen vaikutukset, ”arkitilanteet” sekä ilvesten käyttäytyminen suhteessa lajitovereihin ja ihmiseen. Vastaavanlainen kokeellinen seuranta on toteutettu aiemmin Kanadan ilvekselle. Tässä suomalaisessa versiossa käytin Kanadasta saatuja muuttujia, muokaten ne tähän hankkeeseen ja Euraasian ilvekseen paremmin sopivaksi. Lisäksi lisäsin mukaan joitakin sellaisia muuttujia, joiden katsoin antavan kiinnostavaa näyttöä jostain yksittäisestä käyttäytymisen osa-alueesta.
Ilveksen stressi muuttuneessa ympäristössä tai tilanteessa (tilassa)
Käyttäytymisseurannan yksi merkittävä osa-alue oli, ilvekseen vaikuttavien stressitekijöiden ymmärtäminen sekä näistä johtuvien käyttäytymisen muutosten tiedostaminen, ilveksen elämässä. Seurannassa hyödynnettiin ilveksen ulkoisen kehonkielen (häntä, silmät, korvat, äänet, olemus), ärsyke-reaktiokokeiden sekä rakennettuun ympäristöön ajautuneiden ja pelastettujen (nälkiintyneet tai loukkaantuneet) ilvesten viestintää, eri tilanteissa.
Seurannoilla pyrittiin hahmottamaan myös sopeuman, oppimisen sekä perimän erilaisia ilmenemiä ilveksen käyttäytymisessä. Oleellista ilveksen käyttäytymisseurannassa ei siis ollut se, että tapahtuu, vaan se, miksi tapahtuu!
Luultavasti ainoat ilvesten häntä-, korva-, silmä-, ja kielitulkki
Seurantasegmenteissä kerättiin myös tietoa mukana olevien ilvesten olevaisuuden tilasta ja sen vaihtelusta. Seurantakokeita ennen, taustatyönä, perehdyttiin mm. hännän erilaisiin liikkeesiin ja asentoihin, silmien (pupillit) muotoon ja kokoon, korvien liikkeeseen ja asentoihin sekä äänikommunikointiin, yli kymmenenvuoden ajan, vuodesta 2003 alkaen. Aineisto, jota olevaisuuden tilan kartoitukseen käytin, sisälsi kaksitoista (12) erilaista hännän liikettä ja asentoa, kuusi (6) silmään ja katseeseen liittyvää pupillin ja silmän kokoa / muotoa, kuusi (6) korvan liikettä ja asentoa ja yli kahdestakymmenestä äänestä / äänisarjasta kokeissa käytin viittä (5) ääntä/äännähdystä. Kielitulkin kokoaminen on siis edellyttänyt vuosien seurantaa ja seulomista sekä erehdyksien korjaamista, jotta äänteen ja/äänen merkitys on alkanut hahmottumaan. Kaikkiaan kielitulkissani on nyt noin 20 äännettä, joiden merkitys on avautunut kutakuinkin. Äänteet eivät kuitenkaan yksin määrittele viestiä, vaan meneillään oleva tilanne tuo omat kehonkielen vivahteet ja merkit mukaan ja vasta näiden yhdistelmä voi kertoa, ilveksen ”puheen” merkityksen. On kuitenkin joitakin äänteitä, jotka ilmaisevat merkityksen ilman kehonkieltä. Yksi tällainen ääni, on kutsuääni (yhteysääni) tilanteessa, jossa lajitoveri ei ole näköyhteyden päässä. Käytössäni oleva välineistö ei suonut valitettavasti mahdollisuutta perehtyä kyseisen äänen taajuusvaihteluun ja sen mahdolliseen sisällön, eli viestin muuttumisen. Optimitilanne olisi ollut, jos viestin vastaanottajaan olisi ollut näköyhteys, jolloin reaktio olisi kuvannut viestin sisältöä. No siinä jäi haastetta tuleville vuosille – vuosikymmenille 🙂 .
Hännän, korvien ja silmien liikkeistä ja asennoista sekä äänteistä tekemäni ”häntätulkki”, ”korvatulkki”, ”silmätulkki” sekä ”kielitulkki” ovat tiettävästi suomen ja ehkä jopa maailman ainoat lajissaan. Yhdessä korvien, silmien, viiksien ja kehon liikkeiden/asentojen sekä ympäristön muuttujien kanssa, ne avaavat ilvesyksilön olevaisuuden tilaa kullakin hetkellä laajemmin kuin pelkkä liikkeen ja/tai meneillään olevan tapahtuman seuraaminen tai yhden ulkoisen kohteen, kuten hännän liike tai asento.
Kesykissa ja ilves – onko elekieli samanlaista?
Erittäin kiinnostava symbioosi vaikuttaa kesykissan ja ilveksen välillä. Vastaus otsikon kysymykseen on suhteellisen selkeä. -Ilves ei ole oppinut kesykissalta elekieltään, eikä näiden kahden lajin eleet ja ”puheet” ole yhteneväiset. Kesykissan elekieli on osittaisen domestikaation seurauksena vaatimattomampi sekä vahvasti tiettyyn tilanteeseen opittua, toisin kuin ilveksellä. Tämä johtuu siitä, että ihmisen hoivassa sekä elinpiirin ollessa usein rajallinen (sisällä), ulkoiset kommunikaatio viestit ovat karsiutuneet, lieventyneet tai muuttuneet. Kesykissan kommunikaatiosta on loiventunut ja karsiutunut pois arvatenkin sellaisia viestejä, joille ei ole tarvetta ihmisyhteisössä. Kissat elävät myös paljolti ilman kosketusta vieraaseen kissayhteisöön, joten eleitä viestintää ei tarvita niiltäkään osin. Mitä enemmän ihminen vaikuttaa lajin evoluutioon ehdollistamalla, sitä enemmän luontaiset ominaisuudet loivenevat. Samalla on muistettava, että kesykissa yksilöiden väliset erot tekevät kaiken kattavan arvioinnin vaikeaksi. Siellä missä jokin ele tai ääni tarkoittaa jotain, voi se tarkoittaa toisaalla hieman eri asiaa. Myös ihmisen omat tulkinnat tekevät usein tepposet, vahvistusharhan myötä. Saatamme kuvitella ymmärtävämme villin luonnon ja eläinten viestejä täydellisesti. Kriittisyys omiin tulkintoihin on siis paikallaan aina. Eteneminen villieläinten elämän tulkinnassa, täytyy perustua sattumia ja vahvistusharhoja poistaviin kokeisiin ja vertailuihin, eri tilanteessa. Silti, saavutamme vain osanäyttöä – emme totuutta.
Ilves ei luonnossa alistu oppimiselle niin paljon kuin rajatussa tilassa (tarha), mutta kyllä luonnossa oppimista voi myös olla. Lisäksi temperamentilla on vaikutusta yksilön persoonallisuuteen ja sen myötä käyttäytymiseen Temperamentin osa-alueita ilvekseltä voi nähdä sopeuman, sosiaalisuuden ja herkkyyden ilmentyminä. Eroja ilvesyksilöiden ja -yhteisöjen välillä on havaittavissa. Tämän näyttivät yksilöiden sekä yhteisöjen väliset vertailuseurannat hyvin. Tosin aineisto tällä osa-alueella on ohuehkoa ja se kaipaisi lisää seurantaa. Ilveksen käyttäytyminen ei ole musta-valkoista, sillä se koostuu useiden muuttujien summasta, johon sopeuma, mutta myös oppiminen jättää jälkensä, toisella yksilöllä enemmän ja toisella vähemmän sekä erilailla.
Miksi ilveksellä on enemmän äänteitä rajatussa tilassa, kun luonnossa?
Ilveksen ”puheen” monimuotoisuus on rajatussa tilassa, laajempi kuin metsäluonnossa. Miksi? Ilmeinen muuttuja on se, että hienovaraisten äänteiden ja äänien kuuleminen ja tallentaminen onnistuu korpien kätköjä paremmin, rajatulla alueella. Metsässä kuulemme pääsääntöisesti vain yhteysääntä, eli sitä ”haukahtelua” ja ”nauskintaa”, miten nyt kukakin sitä kuvaa. Metsässä emme kuule emon viestintää pennuille, emmekä pentujen pulinoita emolle. Emme kuule myöskään yhteisön viestintää metsässä. Monet äänet ovat niin hiljaisia, että ne eivät kuulu kuin muutaman metrin päähän. Tästä hyvä esimerkki on kehrääminen. Oletko kuullut ilveksen kehräämistä paljain korvin, luonnossa?
Yksilöiden olevaisuus
Yksilöiden olevaisuuden tila muodostui siis hännän, silmien, korvien liikkeiden/asentojen sekä äänteiden ja näihin vaikuttavien muuttujien (96kpl) kautta. Minäkuvaa kartoittavalla osiolla alkanut seuranta oli ensimmäinen Euraasian ilvesten yksilökäyttäytymiseen (etologiaan) syventyvä seurantahanke Suomessa. Seurannan kaikki osiot toteutettiin tinkimättömästi ainoastaan ja vain ilvesyksilöiden ehdoilla, niiden hyvinvointi sekä mielentila täydellisesti huomioiden. Hankkeen käytännön toteutuksesta vastasi Ilveskeskus – Jussi Ristonmaa.
Ilvesten väliset, sisäiset vuorovaikutukset
Siellä missä kaksi tai useampi ilves elää yhteisössä tai läheisessä vuorovaikutuksessa, esiintyy lajin sisäisiä vuorovaikutusmuuttujia, jotka vaikuttavat yksilöiden käyttäytymiseen. Nämä lajin sisäiset vuorovaikutukset ja niiden esiintyminen on yksi kiinnostavimpia osa-alueita, ilveksen käyttäytymisessä. Seurannoissa ja niistä kuvattujen videoiden avulla, pyrin selvittämään näitä hienovaraisia (usein selkeitäkin) muuttujia.
Miksi? Siksi, että tiedostaisimme ilvesten elämästä niitä muuttujia, jotka voivat mahdollistaa yhteisöön sopeutumisen eri tilassa, muuttujia, jotka aikaansaavat ilvesyksilöissä toistensa ”sietämistä” sekä enemmän voita leivälle, kesykissan ja ilvesten välisessä asetelmassa.
Ilveskeskus – Jussi Ristonmaa
Ilves oppi kengännauhojen avaamisen lisäksi, ottamaan myös lippiksen päästäni. Lippiksestä ja nauhojen avaamisesta kehittyi mieluinen aktiviteetti joka aika ajoin piti saada tehdä. Näiden lisäksi ilveskissojen kanssa tapahtui yhtä sun toista, muuta mukavaa. Eli, kaikki aika ei ollut vain kokeita, seurantaa tai muuten tiukan käyttäytymisnäytön keräämistä.
