Ymmärtämällä ilveksen perustarpeita voimme ymmärtää ilveksen käyttäytymistä
Ilveskeskuksen toiminnan perusta on ilveksen perustarpeiden ja niiden myötä lajin sekä yksilöiden käyttäytymisen ymmärtäminen. Lisääntyvän ymmärryksen ja tiedon kautta, vahvistetaan Ilveskeskuksen valmiutta jakaa tietoa ilveksestä ja sen käyttäytymisestä, eri tilanteissa. Jotta Ilveskeskuksen tekemät koetulokset ja seurantanäytöt olisivat objektiivisia, ovat ne aina avointa – kriittistä – edistyvää – itsekorjaavaa sekä itsenäistä.
Yhteinen symboosi ilvesten kanssa aloitettiin maastoseurannoilla vuonna 1994. Seurannoissa syvennyttiin talvisin pala palalta ilveksen elämässä ilmeneviin, lajin sisäisiin sekä ulkoisiin muuttujiin ja niiden vaikutuksia ilvesten käyttäytymiseen, luonnollisessa elinympäristössä. Ilveksen etologiaa -hankkeella (2014-2018) kerättiin lisäaineistoa ilveksen käyttäytymisestä laajoilla, väri-, ääni-, tuoksu, havainto-, reagonti- sekä peilikokeilla. Kokeiden aikana seurattiin tarkasti myös ilveksessä ilmeneviä stressitekijöitä ja stressiä synnyttäviä muuttujia, niin positiivisessa kuin myös negatiivisessa kontekstissa. Huomioitavia tekijöitä olivat lisäksi mm. vuoden- ja vuorokauden aikojen vaikutukset, ”arkitilanteet” sekä ilvesten käyttäytyminen suhteessa lajitovereihin ja ihmiseen. Vastaavanlainen kokeellinen seuranta on toteutettu aiemmin Kanadan ilvekselle. Tässä suomalaisessa versiossa käytin Kanadasta saatuja muuttujia, muokkaten ne tähän hankkeeseen ja Euraasian ilvekseen paremmin sopivaksi. Lisäksi lisäsin mukaan joitakin sellaisia muuttujia, joiden katsoin antavan kiinnostavaa näyttöä jostain yksittäisestä käyttäytymisen osa-alueesta.
Ilveksen stressi muuttuneessa ympäristössä tai tilanteessa (tilassa)
Käyttäytymisseurannan yksi osa-alue oli ilvekseen vaikuttavien stressitekijöiden ymmärtäminen sekä näistä johtuvien käyttäytymisen muutosten tiedostaminen, ilveksen elämässä. Seurannassa hyödynnettiin ilveksen ulkoisen kehonkielen (häntä, silmät, korvat, äänet, olemus), ärsyke-reaktiokokeiden sekä rakennettuun ympäristöön ajautuneiden ja pelastettujen (nälkiintyneet tai loukkaantuneet) ilvesten viestintää, eri tilanteissa.
Seurannoilla pyrin hahmottamaan myös sopeuman, oppimisen sekä perimän erilaisia ilmenemiä ilveksen käyttäytymisessä. Oleellista ilveksen käyttäytymisseurannassa ei siis ollut se, että tapahtuu, vaan se, miksi tapahtuu!
Luultavasti ainoat ilvesten häntä-, korva-, silmä-, ja kielitulkki
Seurantasegmentteissä keräsin myös tietoa mukana olevien ilvesten olevaisuuden tilasta ja sen vaihtelusta. Taustatyötä ja aineistoa hännän erilaiseen liikkeeseen ja asentoihin, silmien muotoon ja kokoon, korvien liikkeeseen ja asentoihin sekä ääniviestintään perehdyin ennen tätä kyseistä seurantakoesarjaa yli kymmenenvuoden ajan, vuodesta 2003 alkaen. Aineisto, jota olevaisuuden tilan kartoitukseen käytin, sisälsi kaksitoista (12) erilaista hännän liikettä ja asentoa, kuusi (6) silmään ja katseeseen liittyvää pupillin ja silmän kokoa / muotoa, kuusi (6) korvan liikettä ja asentoa ja yli kahdestakymmenestä äänestä / äänisarjasta kokeissa käytin viittä (5) ääntä/äännähdystä. Kielitulkin kokoaminen on siis edellyttänyt vuosien seurantaa ja seulomista sekä erehdyksien korjaamista, jotta äänteen ja/äänen merkitys on alkanut hahmottumaan. Kaikkiaan kielitulkissani on nyt noin 20 äännettä, joiden merkitys on avautunut kutakuinkin. Äänteet eivät kuitenkaan yksin määrittele viestiä, vaan meneillään oleva tilanne tuo omat kehonkielen vivahteet ja merkit mukaan ja vasta näiden yhdistelmä voi kertoa ”puheen” tarkoituksen. On kuitenkin joitakin äänteitä, jotka ilmaisevat tarkoitusta ilman kehonkieltä. Tällainen on kutsuääni (yhteysääni) ja sen vaihtelutaajuus, tilanteessa, jossa lajitoveri ei ole näköyhteyden päässä. Käytössäni oleva välineistö ei suonut valitettavasti paljoakaan mahdollisuutta perehtyä tähän taajuden vaihtelun ja sen myötä mahdolliseen sisällön, eli viestin muuttumisen, eikä siihen ovatko ne merkityksellisiä juuri kutsuäänen kontekstissa. Lisäksi optimitilanne olisi ollut jos viestin vastaanottajaan olisi ollut näköyhteys, jolloin reaktio olisi kuvannut viestin sisältöä. No siinä jäi haastetta tuleville vuosille – vuosikymmenille 🙂
Hännän, korvien ja silmien liikkeistä ja asennoista sekä äänteistä tekemäni ”häntätulkki”, ”korvatulkki”, ”silmätulkki” sekä ”kielitulkki” ovat tiettävästi suomen ainoat. Yhdessä korvien, silmien, viiksien ja kehon liikkeiden/asentojen sekä ympäristön muuttujien kanssa, ne avaavat ilvesyksilön olevaisuuden tilaa kullakin hetkellä laajemmin kuin pelkkä liikkeen ja/tai meneillään olevan tapahtuman seuraaminen tai yhden ulkoisen kohteen, kuten hännän liike tai asento.
Kesykissa ja ilves – onko elekieli samanlaista?
Erittäin kiinnostava symbioosi vaikuttaa kesykissan ja ilveksen välillä. Vastaus otsikon kysymykseen on suhteellisen selkeä. -Ilves ei ole oppinut kesykissalta elekieltään, eikä näiden kahden lajin eleet ja ”puheet” ole yhteneväiset. Kesykissan elekieli on osittaisen domestikaation seurauksena vaatimattomampi sekä vahvasti tiettyyn tilanteeseen opittua, toisin kuin ilveksellä. Tämä johtuu siitä, että ihmisen hoivassa sekä elinpiirin ollessa usein rajallinen (sisällä), ulkoiset kommunikaatio viestit ovat karsiutuneet, lieventyneet tai muuttuneet. Kesykissan kommunikaatiosta on loiventunut ja karsiutunut pois arvatenkin sellaisia viestejä, joille ei ole tarvetta ihmisyhteisössä. Kissat elävät myös paljolti ilman kosketusta vieraaseen kissayhteisöön, joten eleitä viestintää ei tarvita niiltäkään osin. Mitä enemmän ihminen vaikuttaa lajin evoluutioon ehdollistamalla, sitä enemmän luontaiset ominaisuudet loivenevat. Samalla on muistettava, että kesykissa yksilöiden väliset erot tekevät kaiken kattavan arvioinnin vaikeaksi. Siellä missä jokin ele tai ääni tarkoittaa jotain, tarkoittaa se toisaalla hieman eri asiaa.
Ilves ei luonnossa alistu oppimimiselle ehkä niin paljon kuin rajatussa tilassa (tarha), mutta kyllä luonnossa oppimista on myös. Lisäksi temperamentilla on vaikutusta yksilön persoonallisuuteen ja sen myötä myös käyttäytymiseen Temperamentin osa-alueita ilvekseltä voi nähdä sopeuman, sosiaalisuuden ja herkkyyden ilmentyminä. Eroja ilvesyksilöiden ja -yhteisöjen välillä on havaittavissa, tämän näyttivät yksilöiden sekä yhteisöjen väliset vertailuseurannat hyvin. Tosin aineisto tällä osa-alueella on ohuehkoa ja se kaipaisi lisää seurantaa. On kuitenkin hyvä muistaa se, että ilveksen käyttäytyminen ei ole musta-valkoista, vaan useiden muuttujien summa, johon sopeuma mutta myös oppiminen jättää jälkensä, toisella enemmän ja toisella vähemmän sekä erilailla.
Yksilöiden olevaisuus
Yksilöiden olevaisuuden tila muodostui siis hännän, silmien, korvien liikkeiden/asentojen sekä äänteiden ja näihin vaikuttavien muuttujien (96kpl) kautta. Minäkuvaa kartoittavalla osiolla alkanut seuranta oli ensimmäinen Euraasian ilvesten yksilökäyttäytymiseen (etologiaan) syventyvä seurantahanke Suomessa. Seurannan kaikki osiot toteutettiin tinkimättömästi ainoastaan ja vain ilvesyksilöiden ehdoilla, niiden hyvinvointi sekä mielentila täydellisesti huomioiden. Hankkeen käytännön toteutuksesta vastasi Ilveskeskus – Jussi Ristonmaa.
Ilvesten väliset, sisäiset vuorovaikutukset
Siellä missä kaksi tai useampi ilves elää yhteisössä tai läheisessä vuorovaikutuksessa (tarha), esiintyy lajin (villien kissaeläinten) sisäisiä muuttujia, jotka vaikuttavat yksilöiden käyttäytymiseen. Nämä sisäiset vuorovaikutukset ja niiden esiintyminen on yksi kiinnostavimpia osa-alueita, ilveksen käyttäytymisessä. Seurannoissa ja niistä kuvattujen videoiden avulla, pyrin selvittämään näitä hienovaraisia (usein selkeitäkin) muuttujia.
Miksi? Siksi, että tiedostaisimme ilvesten elämästä niitä muuttujia, jotka voivat mahdollistaa yhteisöön sopeutumisen eri tilassa, muuttujia jotka aikaansaavat ilvesyksilöissä toistensa ”sietämistä” sekä enemmän voita leivälle, kesykissan ja ilvesten välisessä asetelmassa.
”Mitä enemmän ilves on elämästään minulle näyttänyt, sitä paremmin ymmärrän, miten vähän tiedän sen elämästä” jr
Ilveskeskus – Jussi Ristonmaa
Ilves oppi kengännauhojen avaamisen lisäksi, ottamaan myös lippiksen päästäni. Lippiksestä ja nauhojen avaamisesta kehittyi mieluinen aktiviteetti joka aika ajoin piti saada tehdä. Näiden lisäksi ilveskissojen kanssa tapahtui yhtä sun toista, muuta mukavaa. Eli, kaikki aika ei ollut vain kokeita, seurantaa tai muuten tiukan käyttäytymisnäytön keräämistä.
