Seurannan haasteet
Vaikka seuranta-aineistoa kartutettiin useita vuosia, satoja ja taas satoja tunteja ilvesten kanssa aikaa viettäen, mittava määrä videokuvaa ja still-kuvia ottaen, jotain jäi varmasti pois. Tässä piileekin tällaisen seurannan syvin innoittaja sekä kiinnostavuus. Kun seurattava villieläin ei kerro kaikkia tuntojaan, salaisuuksia jää, vaikka yksilö istuu vastapäätä, kuin asiakas psykologilla. Oikoa ei voi, sillä silloin mennään metsään vielä enemmän. Maltti on valttia, toistot ovat kultaakin arvokkaammat, sitkeys, avain ilveskissan elämään. Vain osaan sitä! Sillä lopullinen totuus, se fakta, jää ainoastaan ja vain, ilveskissojen ”tietoon”.
Seurannassa tai videolla voi nähdä tapahtuman, mutta tapahtuneen siirtäminen suoraan kirjoitettuun ilmaisumuotoon niin, että sen ymmärtää myös hän, joka ei ollut näkemässä tilannetta, osoittautui haasteelliseksi. Ilveksen käyttäytyminen ja stressi kun eivät ole kuvattavissa matemaattisesti 1+1 = jotain, tyylillä. Tuloksista on myös poistettava maksimaalisesti kaikki subjektiivinen ”mutu” ja tulkinta niin, että näyttö, haaskakäyttäytymisestä, reaktioista tietyssä tilanteessa tai stressimuuttujista perustuu mahdollisimman objektiiviseen tulokseen. Se, kuinka hyvin jonkin ilmenevän reaktion voidaan sanoa johtuvan ilveksen tavasta ratkaista jokin tilanne, eikä ihmisen päätelmistä, on käyttäytymisen ymmärtämisessä, kynnyskysymys. Toistojen määrä suhteessa seurattavaan tilanteeseen, parantaa lopputuloksen objektiivisuutta. Kokonaan siihen, että subjektiivisuus ei näkyisi hituakaan tuloksissa, lienee mahdoton päästä, koska seurattava, tässä tapauksessa ilves, ei puhu eikä pukahda. Tulokset, joissa muuttujana oli väri, haju tai muu vastaava mittari, ovat selvemmin irti subjektiivisuuden vaikutuksesta lopputulokseen. Ja sikäli kun stressimuuttujat ovat lopputulosta monen kokeellisen muuttujan summasta, saa objektiivisuus enemmän voita leivän päälle, subjektiivisuuden kuihtuessa samalla. Tässä kontekstissa ilveksen perustarpeisiin liittyvä kiteytys, jota en väsy toistamaan, toimii subjektiivisuuden lieventäjänä, kuten tutkielma osiossa jo totesin. Se, onko sen vaikutus riittävä, jotta stressimuuttujat ja muut tulokset, kuvaisivat parhaalla mahdollisella objektiivisuudella ilveksen reaktioita, ym., jää seuraavan tutkielman tai muulla tavoin suoritetun vertaisarvioinnin haastettavaksi.
Ilves muuttuneessa ympäristössä ja tilassa
Seurannan tuoma näyttö ilmensi ilveksen käyttäytymistä sitä enemmän, mitä enemmän kokeet alistettiin stressi muuttujien alle. Väri, ym. kokeiden yksittäinen näyttö oli yksin vain pieniä muruja ja osatekijöitä, isommassa kokonaisuudessa. Tämän vuoksi, stressiseurannan mukaan tulo oli arvokas lisä hankkeen lopputulokseen nähden. Ilman sitä, tulokset olisivat olleen suhteellisen ohuet mutta ei kuitenkaan olemattomat.
Stressin ilmentymiä seurattiin ilveksen ulkoisen kehonkielen sekä käyttäytymisen kautta. Muuttujina olivat villit metsäläiset, rakennettuun ympäristöön ajautuneet, huostaanotetut sekä tarhalaiset. Yksilöiden persoonallisuus kohdisti stressimuuttujia samaan suuntaa (samat stressimuuttujat usealla yksilöllä), joten oletuksena voi pitää sitä, että stressi ei yksistään ole persoonallisuus muuttuja, vaan kollektiivisempi osa ilvesten elämää, jossa tietyt stressimuuttujat vaikuttavat kaikkiin yhteisön yksilöihin. Stressin voimakkuusvaikutus yksilöön vaihteli, vaikka käyttäytymisen kautta nähtävät yksityiskohdat täsmäsivät kaikkiin yksilöihin.
Ilveksen perustarpeiden ymmärtämisellä ja niiden täyttämisen välttämättömyyden tiedostamisella, on huomattava merkitys, ilvekseen vaikuttavien stressitekijöiden tunnistamisessa, käyttäytymisen kautta. Olipa ihmisen ja ilveksen välinen vuorovaikutus mikä hyvänsä, on sen lähdettävä ilveksen perustarpeiden ymmärtämisestä, pois lukien tilanne, jossa ilvesyksilö on niin sairas, tms. ettei luontainen olevaisuus ole läsnä. Käyttäytyminen ja sen ymmärtämisen merkitys kasvaa tilanteissa, jossa Ilves voi sijaismuuttujan kautta välttää sellaisen muuttujan, joka voisi aiheuttaa stressiä. On siis nähtävä tiettyyn käyttäytymiseen johtava muuttuja mutta myös sijaismuuttuja, johon ilves voi käyttäytymisen perustaa muuttuneessa tilanteessa. Perustarpeet ja niiden täyttyminen ovat myös ilvekselle itselle tärkeitä, stressiä huomattavasti vähentäviä tekijöitä. Stressi voidaan jaotella positiivisiin sekä negatiivisiin. Positiivinen stressi vaikuttaa ilvekseen myönteisesti ja sen vasteet ovat hyödyllisiä. Positiivisesta stressistä esimerkki on saalistus. Stressaava tilanne – mutta saaliin saaminen on positiivinen tapahtuma. Negatiivista stressiä tuottavat ne muuttujat, jotka estävät ilveksen lajityypillisen käyttäytymisen toteutumisen. Näitä ovat asutuksen ”sisään” joutuminen, pitkäkestoisesti ilveksen liikkumisen rajaaminen, emosta eroon joutuminen, pelko, jne. Stressi siihen sopeutumattomalla villillä yksilöllä on merkittävä riskitekijä. Mutta samalla näkyvä stressi käyttäytyminen antaa toimintaohjeita ilveksen kiinniottoon, rakennetussa ympäristössä liikkuvan ilveksen mahdolliseen käsittelyyn sekä nälkiintyneen tai loukkaantuneen yksilön hoitotoimenpiteille. Se, että ilves ”joutuu” ruoan etsintä reissulla tai sattumalta kaava-alueen sisälle tuo stressin lisäksi toki myös muita haasteita tullessaan.
Ilvesyhteisöön hyväksyttynä, kaksijalkaisena ”ilveskissana”
Seuraavassa avaan pintaraapaisulla sitä, kuinka ilveskissat hyväksyivät minut yhdeksi yhteisönsä jäseneksi. Miksikö avaan? Siksi, että tiedostettaisiin edes hiukan, miten meidän ihmisten toiminta vaikuttaa siihen, kuinka ilves käyttäytyy. Luonnossa liikkuessamme, emme arvatenkaan joudu lähikontaktiin ilveksen kanssa. Ilvekset kyllä poistuvat tilanteesta, jos ovat terveitä ja kykenevät liikkumaan. Sairasta ja loukkaantunutta yksilöä ei silti pidä koskaan lähestyä. Pakoetäisyys myös vaihtelee yksilöiden sopeuman ja sen seurauksena, miten ilves ”lukee” tilanteen.
Mukaan yhteisöön, tarkoittaa siis sitä, miten ilvekset lukivat minua, toimiessani niiden kanssa. Ja kun sain täyden hyväksynnän vaikkapa suhteessa neljään eri naarasilvekseen. Eli, että olin oppinut elämään ilvesten kanssa niin, että sain täyden hyväksynnän yhteisöön, kaksijalkaisena ilveskissana. Ihminen, joka on aina ilveksen ennakoitavissa ja luettavissa, eikä tuota ilvekselle yllätyksiä, aiheuttaa vähemmän stressiä ilveksille. Tällöin myös mahdolliset konfliktit minimoituvat. Myös täydellinen ”alistuminen” yhteisön arvoasteikkoon sekä hienovaraisiin sääntöihin, auttaa yhteisön osaksi pääsyä. Kyllä, ilves lukee ihmistä, erittäin tarkasti. Kun olen kohdannut ilveksiä maastossa, koetilanteissa, hoito-, ja huostaanotto tilanteissa sekä metsään vapautushetkellä, olen tiedostanut hienovaraisen seurannan olevan kokoajan käynnissä, ilveksen suunnasta.
Ilveksen ihmisarkuus – yksilön ominaisuus
Se miten liikut ja puhut, on seurannassa, kuten myös se miten aromikas olet. Ja jos olet, oletko ”oikealla” tavalla aromikas” tai kuinka nopeita ja äkkinäisiä liikkeesi ovat. Kaikki edelliset vaikuttavat ilveskissojen stressin ilmentymään tai rauhallisuuden olevaisuuteen. Kun ilves ottaa kosketuskontaktin, olet ratkaisevassa tilanteessa, suhteessa siihen, mikä ystävyytenne syvyys ja lämpö tulevat olemaan. Siinä hetkessä, joko onnistut tai menetät mahdollisuutesi. Eli se, miten ihmiseläimenä toimit, vaikuttaa paljon. Mitä sitten tulee ilveksen ”ihmisarkuuteen”, on tätä seikkaa katsottava ilvesten kohdalla, yksilötasolla. Sillä yksilöiden väliset erot, suhteessa ihmisarkuus, ovat huomattavat, kuten yksilöiden väliset temperamentti ja persoonallisuus erot. Aika-ajoin kuulee edelleen puhuttavan ilvesten kesyyntymisestä. Domestikaatiota (kesyyntyminen) ei ilvekselle lajina, ole edelleenkään tapahtunut. Kylän tai asutuksen lähettyvillä liikkuva yksilö, on sen sijaan sopeutunut äänimaisemaan sekä asutuksen muihin muuttujiin. Tällä viittaan myös edellä mainittuihin temperamentti ja persoonallisuus tekijöihin, ilves yksilössä.
Ilveksen suhde ihmiseen koetilanteessa ja luonnossa
Metsä kohtaamisten, koesarjojen sekä huostaanottojen aikana, yksikään ilvesyksilö ei ole koskaan antanut mitään viitteitä aggressiosta minua kohtaan. Laukaisevana muuttujana eivät olleet myöskään väri-, peili-, haju-, ärsyke – reaktio-, tai muut kokeet. Niin metsäläisten, kaupunki-ilvesten, hoitoilvesten kuin myös seurantakokeisiin osallistuneiden yksilöiden ja saadun näytön perusteella, näyttää hyvin ilmeiseltä, että ilveksen keino valikoimassa aggressiivinen ja hyökkäävä käyttäytyminen on vasta viimein keino. Eroa ei ole havaittavissa, olipa sitten kyseessä vuorovaikutus lajikumppaniin tai ihmiseen. Aggression olematon esiintyminen suhteessa ihmiseen, ei tarkoita, etteikö se olisi tietyissä tilanteissa mahdollista. Näytön perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihminen on itse suuremmassa roolissa, kun katsotaan ilveksen tahtoa puolustautua. Näin tilanne on myös kesympien eläinten, kuten esim. hevosen, kohdalla. Toimimalla niin, ettei ilves kohtaa uhkaa ihmisen suunnasta, voidaan tapahtuman kulkua kääntää ja ilves poistuu tilanteesta. Anna siis ilvekselle aina mahdollisuus poistua, tilanteesta vapaasti (tätä toistan väsymättömästi, koska näin toimimalla, voi välttää paljon).
Ilves muuttuneessa ympäristössä ja tilassa
”Ilves muuttuneessa ympäristössä ja tilassa”, on yhteenveto ilveksen käyttäytymisestä ja stressi ilmentymien vaikutuksesta ilveksen käyttäytymiseen. Aineisto tutkielmaan koostuu hankkeesta, jossa seurattiin vuosien 2014-2018 välisenä aikana Ilveksen persoonallisuutta ja käyttäytymistä. Kokonaispäätelmiä täydentää maastossa vuosina 1994-2008 sekä rajatussa tilassa (2009-2013), toteutettujen yksilö ja ryhmäseurantojen aikana saatu pohja-aineisto. Seurannoissa tarkasteltiin ilveksen elämässä esiintyvää neljää eri osa-aluetta. Kahta luonnonvaraista elinympäristöä ja kahta rajattua tilaa. Ympäristönä hankkeessa olivat: metsä (luontainen) sekä rakennettu (kaupunki/city). Rajatut tilat: huosta (hoitoon eri syystä otetut) ja tarhat (eläinpuistot).
Sivun teksti on osa ”Ilves muuttuneessa ympäristössä ja tilassa” sisältöä.
Terveisin: Jussi Ristonmaa
