Tunnekokemus – puolesta ja vastaan

Ilves 30v. blogikirjoitus

Kun katsomme luonnonsuojelua sekä lajisuojelua, ei tiede ja sen tuottama evidenssi (näyttö) ole se, mikä saa ihmiset vahvimmin luonnon ja lajien, suojelun puolelle. Luontosuhteemme ja mielikuvamme luonnosta ja/tai ilveksestä, rakentuu pääsääntöisesti tunteiden sekä tunnekokemusten kautta. Kauniiden luontokuvien, taiteen, musiikin, luontotarinoiden sekä satujen vaikutus ihmiseen, kumpuaa tunnekokemuksesta. Myös luonnossa vietetty aika, koskettaa kauneudellaan ja hiljaisuudellaan tunnepuoltamme.

Mutta jos katsomme luontoa objektiivisesti, luonnon sisäisten prosessien kautta, voimme huomata, ettei luonto ole yksin kauneuden ja rauhan tyyssija. Luonto on paikka, jossa elämä syö toista elämää, kaikilla sen ilmenemistasoilla. Luonto on siis varsin brutaali (häikäilemätön). Siksi on ilmeistä, ettei edellä mainittu ja objektiivinen näkökulma luonnosta, herätä suojelukipinää, laajasti. On ymmärrettävää, että haluamme nähdä ja kokea luonnon, pääsääntöisesti pehmeiden ja kauniiden tunnekokemusten kautta, emme rationaalisen evidenssin, välttämättömien vuorovaikutusten tai kuoleman kautta. Eikä siinä ole mitään huonoa – ole hyvä, se on sallittua. Niin tai näin, luonnon monimuotoisuus, on silti turvattava ja sitä on suojeltava, sillä luonto kaikessa häijyydessään, on samalla kaiken elämän ylläpitäjä, lukuisine symbiooseineen. Elämä, kaikilla sen tasoilla, on riippuvainen puhtaasta vedestä, hapesta ja maasta. Meidän kaikkien ihmisten ja muiden eläinten ruoka, tulee luonnosta – suoraan tai välillisesti.

Entä eläinlajit? Ilves kauniina sulavaliikkeisenä kissaeläimenä, on saanut suojelijoita ”rinnalleen”. Jos eläin vielä osaa ”käyttäytyä siivosti”, ihmissilmin ja ajatuksin määriteltynä, niin suosiollinen suhtautuminen kyseiseen eläimeen, ei ainakaan vähene. Mutta, jos olet eläimenä vähemmän kaunis, syöt poroja tai lampaita, irvistelet pusikosta ihmiselle tai et muuten ole ”suosikki” laji, on iso todennäköisyys, että saat kokea tutaa, niin sanallisesti kuin myös fyysisesti. Hävittämistäsi puolletaan, eikä elostasi välitetä, vaikka biologinen paikkasi, olisi avainlajien keulassa tai muuten monimuotoisuuden merkittävänä osana. Muistutan taas! Nämä eivät ole musta-valkoisia tapauksia, koska lukuisat muuttujat, voivat tilanteeseen vaikuttaa. En kirjoituksellani myöskään hae tai rakenna vastakkainasettelua, vaan kyseessä on tehtyjen huomioiden yhteenkursiminen.

Entä jos?

Jos ilves, monen mielestä hyväksyttynä ja kauniina, ottaakin ruoakseen vaikkapa vh-kauriin vasan ja siitä uutisoidaan mediassa, ilves muuttuukin pahaksi. Näin muuttuvat myös muut petoeläimet, jotka ”rohkenevat” rikkomaan rauhan illuusion metsästä. Petoeläimiä luonnon monimuotoisuuden argumentilla puolustava puhuja, on kirjoitusten tuottaman evidenssin mukaan, mistään mitään tietämätön yksilö. Avainlajiargumentti, ei myöskään pysäytä tunneryöppyä, joka suuntautuu petoeläimen puolustajaan. Väistämättä herää kysymys? Onko tunne se, jonka ohjauksessa villin luonnon elämää on tarkasteltava, mikäli se estää näkemästä, aidot luonnon vuorovaikutukset?

Äärilaidat eivät ole koskaan ilveksen puolella

Ilveksen elämään liittyy lukemattomia sidosryhmiä, joilla kaikilla on oma tavoite, suhteessa ilvekseen. Omaa toimintaa ohjaa ihmisten eri tunnekokemukset. Onko ilves sinulle kaunis metsän eliö? Entä jos on ilves joutunut kokemaan tutaa turkissaan, jopa syyttä suotta? Vai onko ilves antanut kynttä tahi hammasta koiralle tai muulle kotieläimelle, lähikontaktin muodossa? Edellisten seurauksena, eri tunteesta johtuen, ihmiset katsovat ilvestä ja sen elämää eri suunnasta, eri tunnekokemuksen kautta. Ja koska sidosryhmien tunnekokemukset poikkeavat toisistaan, ei yhteistä ”säveltä” ilveksen tulevaisuuden kannalta ole löytynyt Eli, suojellaanko ja jos, niin miten? Vai eikö suojella? Pitkäkestoista ja kauemmas tulevaisuuteen tähtäävää suunnitelmaa, ei saada kasaan, ennen kuin tunteiden ja tunnekokemuksen tilalle, vaihtuu yhteinen ja neuvoteltu tavoite, joka perustuu täysin tai huomattavalta osin, objektiivisuuteen.

Tunnekokemus ei itsessään ole huono tai paha, siitä ei ole kysymys. Mutta jos se vaikuttaa tehtäviin päätöksiin ja ratkaisuihin yli korostavasti, tai jos tunnekokemus on ainoa päätöksen peruste, niin onko se välttämättä lajin parhaaksi, kokonaisvaltaisesti? Näytön perusteella näyttää, että tunnekokemus on hieman arveluttava, päätösten ohjaaja. Siitä johtuen, luonnon ja lajien tulevaisuus, näyttä vähintäänkin epävarmalta. Katsomalla maailmaa laajasti, saattaa huomata, mitkä kaikki tapahtumat juuri tänään, perustuvat tunteeseen sekä tunnekokemukseen, muuallakin kuin luonnossa tai villieläinlajeihin liittyen. Voisikohan niistä tapahtumista ainakin osa, voinut olla syntymättä, jos osapuolet olisivat pyrkineet vähäisempään, tunnekokemusten vaikutusseikkailuun?

Ja, ettei kuva edellisestä ajaudu sivuraiteelle, niin teksti on riippumaton, suuntaan tahi toiseen, kuten Ilveskeskuksen kaikki toiminta.

Ilveskeskus – Jussi