Tuttua toimintaa ilvekselle – vuosikymmenten takaa
Tarkastelen tällä sivulla ilveksen suhdetta kissaan sekä koiraan. Lähestymissuunta tapahtumiin on rationaalinen, ilveksen käyttäytymisen suunnasta katsova. En ota kantaa ilveksen, kissan tai koiran puolesta, mutta en myöskään vastaan.
Ilves on kautta aikojen liikkunut asutuksien lähettyvillä sekä talojen aitovierillä. Näin ollen ilves -lajina ei edelleenkään ole kokenut kesyyntymistä (domestikaatio) eikä kyseessä ole ilveksen uusi käyttäytymistapa. Ilvesten määrä on kasvanut metsissä sitten -90 luvun ja tämä on myös omiaan lisäämään tehtyjä ilveshavaintoja aitovierillä. Ilveksissä on myös aina ollut ja on edelleen yksilöitä, jotka käyttäytyvät rohkeammin, kuin lajin toiset yksilöt. Tällöin kyseessä on vain yhden yksilön (ei lajikohtainen) rohkeampi käyttäytyminen (sopeutuma tai oppiminen), lisäksi mm. nälkiintyminen sekä sairaus, saattavat tuoda ilveksen asutusten laitamille.
Ilveskissa vs. kesykissa
Ilves ja kesykissa – kaksi eri lajia, vaikka kissoja yhtä kaikki molemmat. Sukulaisuussuhteet kesykissan ja ilveksen välillä ovat kuitenkin niin kaukaiset, että se ei vaikuta edullisesti kotikissaan, sen kohdatessa ilves metsässä tai piha-alueella. Olemattomasta sukulaisuussuhteesta johtuen, näiden kahden lajin välinen ”suhde”, on haasteellinen.
Ilves ei ole moraalinen toimija
Jos ilves poistaa kesykissan elinpiiriltään, katsotaan tapahtumaa usein ihmisen moraalinsäännösten kautta, yrittäen ”mahduttaa” myös ilves, moraalikäsityksen sisälle. Villissä luonnossa elämää ylläpitävät ratkaisut eivät perustu moraaliseen päätelmään, oikeasta tai väärästä teosta. Luonnon todellisuus on brutaali, jossa toisen elämä, on toisen joutumista ruoaksi tai tulla poistetuksi tietyltä alueelta. Luonnossa ei ole syyllisiä, ja jos kesykissa joutuu ilveksen kynsiin, ei syy ole ilveksen. Myöskään kesykissa ei ole syyllinen, jouduttuaan ilveksen kynsiin, vaikka se feromoneja pensaaseen suihkuttaessaan, on saattanut edistää tapahtumien kulkua, itselleen epäsuotuisaan suuntaan. Kissa on toiminut, kuten kaikki kissat toimivat, eli merkannut omaa elinpiiriään. Tapahtuma on luonnon normaalia kiertokulkua, jossa ”häiriötekijä” saatetaan poistaa elinpiiriltä. Ja aivan samalla tavalla toimii myös kissa, suhteessa saman lajin yksilöön. Kyseessä ei siis ole saalistus / ravinnon saanti tai siihen liittyvä toiminta, sillä tapahtuman muuttujat löytyvät ilmeisen vahvasti, kissaeläinlajien sisäisistä muuttujista.
Merkkaamalla hajumerkein pihapiirin ja lähimetsän puiden kylkiä sekä pensaita, ilmoittaa kesykissa omasta olevaisuudestaan. Kun ilves rekisteröi kesykissan hajumerkin, se pyrkii selvittämään, kuka ja missä, viestin jättäjä on. Oman lemmikkikissan menetys on varmasti ikävä tapahtuma. Mutta, kuten edellisessä kappaleessa kirjoitin. Villin luonnon ”biologisessa todellisuudessa”, kyse on täysin normaalista ja luonnon vuorovaikutuksiin päivittäin liittyvästä tapahtumaketjusta. Kesykissan ulkoilu vapaana ja ilman valvontaa sisältää aina riskin tai jopa kaksi, että jotain epämukavaa voi kissalle tapahtua. Ilveksen paikka on ehdottomasti metsässä, mutta täysin siihen, että ilves tai mikään muu villieläin ei koskaan tulisi pihaan, ei todennäköisesti tulla pääsemään, mikäli tontin ympärille ei rakenneta, kolme metriä korkeaa betonimuuria.
Sisäiset muuttujat
Kissaeläinten sisäiset muuttujat vaikuttavat vahvasti ilveksen käyttäytymiseen, tilanteessa jossa, kesykissa liikkuu samalla alueella ilveksen kanssa. Muuttujia, joita kesykissa olevaisuudellaan rikkoo tai uhkaa, liikkumalla metsässä ja pihassa sekä lähettämällä feromoniviestejä, ovat ilveksen suunnasta katsottuna:
- Yhteisön sukulaisuussuhde = emo – pennut. Kesykissa ei ole sukulaisuussuhteinen.
- Elinpiirin monopoli = Kaikki mikä vaikuttaa elinpiirin ja ydinalueen turvaan negatiivisesti, on uhka ilvekselle (f&m). Kesykissaa ilves pitää uhkana. Liittyy feromoniviestintään, ei kokoon
- Ilveksen vaikeus pitää yllä vuorovaikutusta toiseen ilvesyksilöön = alueen valtauros voi tappaa elinpiiriltään toisen uroksen, sekä, ei sukukypsän nuoren naaraan. Kesykissalla ei ole ominaisuutta, joka suojaisi sitä tältä muuttujalta.
- Sukulaisuusvalinta = geneettinen hyöty 50%+50% samoja geenejä (f/f). Kesykissa ei täytä sukulaisuusvalintaa.
- Vastavuoroinen altruismi = epäitsekästä ja pyyteetöntä yhteistyötä. Toimii emo-tytär (f/f) suhteessa. Ei toimi kesykissan kanssa.
Edellä mainitut muuttujat näyttäytyvät vahvemmin emo-naaraspentusuhteessa. Emo urospentusuhde kaipaisi lisää seurantaa mutta on toteutukseltaan haasteellisempi, mm. sukukypsyyden seuraamusten vuoksi ja riittävän pitkää seuranta-aikaa, jossa emo-urospentu käyttäytyminen /suhde, tuottaisi riittävää näyttöä, on lähes mahdoton toteuttaa.
Ethän halua kissan joutuvan ilveksen kynsiin?
Jos kissaa on haastava pitää sisällä, on paras suoja ulkoilevalle kissalle, tukeva tarha, jossa on myös verkkokatto, ylhäältä tulevien vaarojen suojaksi. Myös yhteinen ulkoilu, jossa kissa on hihnassa, suojaa sitä ulkoisilta tekijöiltä.
Kissa lainkirjaimen mukaan
Kissan suojeleminen nelijalkaisilta tai kaksijalkaisilta vihollisilta sekä liikenteeltä, on aina omistajan vastuulla. Kaupungissa sekä maaseudulla, on omistajan valinta, haluaako ulkoiluttaa kissan valjaissa vai tarhassa. Kissan vapaana liikkuminen, voidaan laintulkinnassa katsoa heittele jätöksi, joka on kielletty. Villiintynyt kissa katsotaan puolestaan rauhoittamattomaksi eläimeksi, jonka maanomistaja voi ottaa kiinni ja tappaa.
Ilves ja koira
Ilveksen ja koiran vuorovaikutus on erilainen, kun kissan ja ilveksen. Erilaisuus johtunee siitä, että koira kaukaisena suden ilmentymänä on laji, jota ilves voi pitää haasteellisena. Isokokoisen ja/tai ajavan koiran edessä ilves katsoo usein parhaimmaksi, kadota paikalta, kun haastaa koiraa. Tiedetään tilanteita, joissa ajava koira on saanut tutaa ilveksen kynsistä, sillä väsyessään takaa-ajoon, ilves voi puolustaa elämäänsä. Yksilö kohtaisia eroja tässäkin on, sillä jotkut ilvesyksilöt valitsevat puuhun nousemisen tai louhoon menemisen, pelastustiekseen.
Suomessa on muutamia tapauksia, jossa pihassa ollut pieni koira on saanut ilvekseltä kynttä (harvoin, hammasta). Pienen koiran suhde ilvekseen on kieltämättä haasteellisempi, kun ison. Ilves osaa vaistoihinsa luottaen, tulkita koiran koon mukaan, omaa tilannettaan ja mahdollisuuksia (ei täydellisesti mutta osittain). Tätä kuvaa hyvin ketun ja supikoiran päätyminen ilveksen hampaisiin. Tässä pienten villien koiraeläinten ja ilveksen välisessä tapahtumassa, on kyse ilveksen elinpiirin ruokamarikoista ja niiden riittävyydestä, vaikka saalis kohteet eivät kaikilta osin olisikaan samat.
Luonnossa ilves pärjää yhden suden kanssa mutta laumaa se tuskin lähtee haastamaan. Myös se, alkaako yksi koira haastamaan ja ”ärsyttääkö” se ilvestä, vaikka haukkumalla, voi ratkaista ilveksen reaktion niin, että se ottaa lähikontaktia koiraan. Jos ilves vastaa koiran haukuntaan tai takaa-ajoon hyökkäämällä, on kyse tällöin stressihormoni tasojen noususta ilveksellä ja sen aikaan saamasta toiminnasta. Hyökkäys koiraa kohti, on toimintana kuten saalistus, jossa ilves pyrkii saamaa kauriin tai jäniksen kiinni. Hyökkäys, takaa-ajo ja saatu saalis, laukaisee stressin. Hyökkäys koiraa kohti ei siis ole saalistusta, eikä koira ole ilveksen ravintoresurssi, vaikka toiminta viittaa paljolti saalistukseen. Ainakaan toistaiseksi, ilves ei syö koiraa ravinnoksi kuten se ei syö kettua, eikä myöskään supikoiraa.
Koiran ja ilveksen symbioosi poikkeaa kissan ja ilveksen välisestä myös siltä osin, että siinä ei ole muuttujina, kissaeläinlajien (ilveksen) sisäiset vuorovaikutukset. Tämä puolestaan voi olla koiran eduksi, koska ilves ei ole herkkä haastamaan, jos muuttujia on vähemmän, toisin kun kissaeläinten välisessä vuorovaikutuksessa. Toki, haastamattomuus voi olla myös ilveksen oma etu.
Riski koiran joutumisesta ilveksen kanssa painiin, on vähäinen, mutta sitä ei voi täysin pois sulkea. Muuttujia on lukuisia, joten kukaan ei voi etukäteen ennustaa, miten ja milloin jotain voi tapahtua. Ilvekset ovat myös yksilöitä, joten emme voi vedota lajityypilliseen toimintaan.
Erehdys vai joku muu syy?
Vaikka ilveksen ja koiran fyysinen kohtaaminen on mahdollinen, ei ainakaan toistaiseksi, mikään viittaa siihen, että ilves lähestyisi koiraa ravintoa saadakseen. Yksi peruste fyysiseen kontaktiin ilveksellä on, itsensä suojaaminen, toinen peruste voi olla erehtyminen ja kolmas, niin arkinen, kuin taitojen ylläpito.
Suojaaminen: Jos koira haastaa ilveksen esim. ajamalla sitä takaa, voi ilves ”tulkita” tilanteen niin, että se puolustaa.
Erehtyminen: koira ei muutamista lähikontakteista huolimatta, ole ilveksen ravintoresurssia. Mutta eri rinnakkaiset muuttujat voivat aikaansaada sen, että ilves erehtyy. Paljolti saman näköinen ja kokoinen, kun esim. jänis ja rusakko on, voi riittää erehdykseen. Kynnen viillot ovat ne, joita koirista on löytynyt mutta harvoin koira kuitenkaan loukkaantuu kuolettavasti.
Taitojen ylläpito: Kyseessä on selviytymistaitojen hiomista ja ylläpitoa, sillä villieläimien elämään, ei ”leikki” kuulu, vaikka tätä käsitettä näkee käytettävän joskus.
Reaktiokynnys: koiran haukun tiedetään, riittävän joskus tilanteeseen, että ilves lähestyy koiraa fyysisesti. Eli tällöin lähentelykynnys ylittyy, haukku ärsykkeen laukaisemana.
Tarha ja/tai yhteinen ulkoilu
Ulkoilemalla yhdessä pienen koiran kanssa, ilveksen kiinnostus koiraa kohtaa laskee. Myös tukeva tarha, toimii koiran suojana hyvin.
Ilveskeskus – Jussi
Ilveksen ja kotieläinten välinen suhde?
Ilveskeskus kerää Ilves ja kotieläimet tutkielmaan vahinkotapahtumia, joissa ilves on ollut tai on ollut ”epäiltynä” osallisena, tapahtumaan. Aineistoa kerätään suurempien kotieläinten (hevonen, poni, lehmä, lammas sekä koira, ei metsästystilanne) ja ilveksen välisestä kohtaamisesta laitumella, aitauksessa, pihassa tai alle 100m asumuksesta. Kesykissan ja ilveksen välistä symbioosia tutkielmassa ei kartoiteta, kesykissojen usein vapaan liikkuvuuden vuoksi. Kesykissan ja ilveksen ”suhteessa”, muuttujana on lajin sisäiset vuorovaikutukset, eikä näin ollen suora kytkös stressin aikaan samaan saalistukseen. Muilla kotieläimillä sisäisten vuorovaikutusten kytkentää, suhteessa ilvekseen, ei ole. Koira, joka kohtaa ilveksen metsästystilanteessa ei myöskään täytä seuranta asetelmaa, sillä kyseessä ei ole ilveksestä lähtöisin oleva muuttuja, vaan puolustautuminen, jonka laukaiseva tekijä on takaa-ajava koira.
Tiedossa on useita tapauksia viimeisten vuosien aikana, jossa hevonen on telonut itseään pilttuussa, laitumella tai toisen hevosen aiheuttamana. Myös talon oma koira tai irtipäässyt vieras koira on antanut tutaa lampaille, mutta tekijän viittaa soviteltiin ilveksen päälle. Useita kissoja on jäänyt auton alle tai kadonnut ja tekijäksi on määritelty täysin aukottomasti ilves, vaikka näyttöä kissan kohtalosta, ei ole missään tai kenelläkään.
Vaikka kotieläimet eivät ensisijaisesti ole ilveksen ravintoketjussa, ei villin ilveksen puolesta voi mennä takuuseen, etteikö erehdyksiä sattuisi. Siksi erikoiset tai jopa mahdottomalta näyttävät tapahtumat, on pidettävä ja pidetään tutkielmaa tehtäessä avoimen mahdollisena. Objektiivinen lähestymiskulma sekä kriittinen vammojen ja muuttujien tarkastelu, suodattaa subjektiiviset sekä väärät päätelmät. Ilman ”todistajaa” ja/tai muuta varmaa näyttöä, on myös osattava nostaa kädet pystyyn, sillä aina nämä vahinkotapaukset eivät selviä ja vammojen aiheuttaja jää varmistamatta. Tapauksen näyttö voi myös tuoda esiin tietoa, joka on jonkun toisen muuttujan aiheuttamaa, kun ilveksen.
Miten hyökkäys on tapahtunut? Mihin kohtaan kotieläintä hyökkäys on suuntautunut? Millaiset jäljet, viillot, nirhaumat, tms. kohde-eläimessä on? Mitkä seikat osoittavat petoeläimen olleen kysymyksessä? Mikä näyttö varmistaa, että kyseessä on ollut ilves? Vai tuoko näyttö esiin seikkoja, että kyseessä sittenkin toinen laji tai jopa aivan muu, ulkoinen tekijä, joka vammat kotieläimelle on aiheuttanut?
Miksi kotieläimiin liittyviä tapahtumia kartoitetaan?
Tutkielmaa varten, kerätään tietoa ilveksen osallisuudesta tai osattomuudesta, erilaisiin kotieläinten kohtaamisistapahtumiin tai vahinkoihin, joissa on aiheutunut nirhaumia, viiltoja, haavoja, tms., sekä tapahtumiin missä kotieläin on menehtynyt. Kerätyn aineiston avulla pyritään löytämään vastauksia, miksi tietyt lajit esiintyvät muita enemmän, ilvekseen liittyvissä vahinkotapauksissa. Onko kyseessä ollut ilves, ilveksen käyttäytymisen reaktio, elinpiiri-, stressin ilmentymä, saalistus- ja saaliskäyttäytyminen, agressio vai kenties joku ulkoinen muuttuja tai muuttujat?
Voit lähettää kuvia, uutisia sekä lausuntoja tapahtumista, jossa ilves on ollut osallisena tai epäiltynä
Lähetä kuvat ym: ilveshavainnot(at)gmail.com sähköpostiin
Ilveskeskus ei ota kantaa mahdollisiin vahinkotapahtumiin, eikä jaa sille lähetettyä materiaalia kolmannelle osapuolelle.
Puhelin Ilveskeskukseen: 041 313 0525