Ilves ja kotieläimet

Ilveskeskus kerää Ilves ja kotieläimet tutkielmaan vahinkotapahtumia, joissa ilves on ollut tai on ollut ”epäiltynä” osallisena, tapahtumaan. Aineistoa kerätään suurempien kotieläinten (hevonen, poni, lehmä, lammas sekä koira, ei metsästystilanne) ja ilveksen välisestä kohtaamisesta laitumella, aitauksessa, pihassa tai alle 100m asumuksesta. Kesykissan ja ilveksen välistä symbioosia tutkielmassa ei kartoiteta, kesykissojen usein vapaan liikkuvuuden vuoksi. Kesykissan ja ilveksen symbioosi, on myös osin, kissaeläinten sisäisten vuorovaikutusten aikaansaamaa ja jätettävä siksi huomioimatta. Koska muilla kotieläimillä, sisäisten vuorovaikutusten kytkentää, suhteessa ilvekseen, ei ole. Koira, joka kohtaa ilveksen metsästystilanteessa tai koiran ajaessa ilvestä takaa, ei myöskään täytä tutkielman asetelmaa, sillä kyseessä ei ole ilveksestä lähtöisin oleva muuttuja, vaan puolustautumisen seuraamus jonka laukaiseva tekijä on takaa-ajava koira.

Miksi kotieläimiin liittyviä tapahtumia kartoitetaan?

Ilves tekee muutamia kotieläinvahinkoja vuosittain. Mutta joka vuosi ilveksen tekemäksi ilmoitetaan tiettävästi vahinkoja, vailla ilvekseen johtavaa perustetta ja näyttöä. Tutkielmaa varten, kerätään tietoa ilveksen osallisuudesta tai osattomuudesta, erilaisiin kotieläinten kohtaamisistapahtumiin tai vahinkoihin, joissa on aiheutunut nirhaumia, viiltoja, haavoja, tms., sekä tapahtumiin missä kotieläin on menehtynyt. Kerätyn aineiston avulla pyritään löytämään vastauksia, miksi tietyt lajit esiintyvät muita enemmän, ilvekseen liittyvissä vahinkotapauksissa. Onko kyseessä ollut ilves, ilveksen käyttäytymisen reaktio, elinpiiri-, stressin ilmentymä, saalistus- ja saaliskäyttäytyminen, agressio vai kenties joku ulkoinen muuttuja tai muuttujat?

Tuttua toimintaa ilvekselle – vuosikymmenten takaa

Ilves on kautta aikojen liikkunut asutuksien lähettyvillä sekä talojen aitovierillä. Näin ollen ilves -lajina ei edelleenkään ole kokenut kesyyntymistä (domestikaatio) eikä kyseessä ole ilveksen uusi käyttäytymistapa. Ilvesten määrä on kasvanut metsissä sitten -90 luvun ja tämä on myös omiaan lisäämään tehtyjä ilveshavaintoja. Ilveksissä on myös aina ollut ja on edelleen yksilöitä, jotka käyttäytyvät rohkeammin, kuin lajin toiset yksilöt. Tällöin kyseessä on vain yhden yksilön rohkeampi käyttäytyminen (sopeutuma tai oppiminen). lisäksi mm. nälkiintyminen ja sairaus saattavat tuoda ilveksen asutusten laitamille.

Tiedossa on useita tapauksia viimeisten vuosien aikana, jossa hevonen on telonut itseään pilttuussa, laitumella tai toisen hevosen aiheuttamana. Myös talon oma koira tai irtipäässyt vieras koira on antanut tutaa lampaille, mutta tekijän viittaa soviteltiin ilveksen päälle. Useita kissoja on jäänyt auton alle tai kadonnut ja tekijäksi on määritelty täysin aukottomasti ilves, vaikka näyttöä kissan kohtalosta, ei ole missään tai kenelläkään.

Vaikka kotieläimet eivät ensisijaisesti ole ilveksen ravintoketjussa, ei villin ilveksen puolesta voi mennä takuuseen, etteikö erehdyksiä sattuisi. Siksi erikoiset tai jopa mahdottomalta näyttävät tapahtumat, on pidettävä ja pidetään tutkielmaa tehtäessä avoimen mahdollisena. Objektiivinen lähestymiskulma sekä kriittinen vammojen ja muuttujien tarkastelu, suodattaa subjektiiviset sekä väärät päätelmät. Ilman ”todistajaa” ja/tai muuta varmaa näyttöä, on myös osattava nostaa kädet pystyyn, sillä aina nämä vahinkotapaukset eivät selviä ja vammojen aiheuttaja jää varmistamatta. Tapauksen näyttö voi myös tuoda esiin tietoa, joka on jonkun toisen muuttujan aiheuttamaa, kun ilveksen.

Miten hyökkäys on tapahtunut? Mihin kohtaan kotieläintä hyökkäys on suuntautunut? Millaiset jäljet, viillot, nirhaumat, tms. kohde-eläimessä on? Mitkä seikat osoittavat petoeläimen olleen kysymyksessä? Mikä näyttö varmistaa, että kyseessä on ollut ilves? Vai tuoko näyttö esiin seikkoja, että kyseessä sittenkin toinen laji tai jopa aivan muu, ulkoinen tekijä, joka vammat kotieläimelle on aiheuttanut?


Lähetä kuvia, uutisia sekä lausuntoja tapahtumista, jossa ilves on ollut osallisena tai epäiltynä!

Voit lähettää kuvat ym. ilveshavainnot(at)gmail.com sähköpostiin

Ilveskeskus ei ota kantaa tapahtuneisiin vahinkotapahtumiin eikä jaa sille lähetettyä materiaalia kolmannelle osapuolelle.

Puhelin Ilveskeskukseen: 041 313 0525


Ilveskissa vs. kesykissa – haasteellinen symbioosi

Ilves ja kesykissa – kaksi eri lajia, vaikka kissoja yhtä kaikki molemmat. Sukulaisuussuhteet kesykissan ja ilveksen välillä ovat erittäin kaukaiset ja ohuet. Edellisestä johtuen, näiden kahden lajin välinen symbioosi on hieman vaikea, ei lajien itsensä aiheuttamana, vaan ihmisen tunteiden vuoksi. Ilveksellä ei ole moraalia, joten sen toiminta ei näin ollen perustu moraaliseen pohdintaa, kuten ihmisen, ainakin joskus. Jos ilves poistaa kesykissan elinpiiriltään, niin ihminen katsoo tilannetta yksinomaan omien moraalinsäännösten kautta, yrittäen ”pakottaa” myös ilveksen, ihmisten moraalimuotiin. Jos kesykissa joutuu ilveksen kynsiin, ei ilves ole ”syyllinen”, päättäessään kissan elinpäivät. Villissä luonnossa elämää ylläpitävät ratkaisut eivät perustu moraaliseen päätelmään, oikeasta tai väärästä teosta. Myöskään kesykissa ei ole syyllinen jouduttuaan ilveksen tappamaksi, vaikka se feromoneja pensaaseen suihkuttaessaan, on voinut edistää tapahtumien kulkua, itselleen epäsuotuisaan suuntaan. Tämä ihmisen tunteisiin koskettava tapaus on luonnon normaalia kiertokulkua. Silloin kun kesykissa liikkuu lähimetsissä, se on ilvekselle kohde, joka kohdattaessa saatetaan poistaa elinpiiriltä. Kyseinen tapahtuma on ilvekselle elinpiirin turvaamista. Se on osin myös ravintokysymys mutta isolta osin tapahtuma on kissaeläinten sisäisistä muuttujista johtuva. Tapahtuman kulkuun on voinut vaikuttaa kaikki edelliset tai osa niistä.

Merkkaamalla hajumerkein puiden kylkiä sekä pensaita, kesykissa vahvistaa viestiä omasta olevaisuudestaan. Jos ilves rekisteröi kesykissan hajumerkin, pyrkii se selvittämään, kuka viestin jättäjä on ja mihin se on mennyt. Jos tai kun sitten käy niin, että ilves poistaa kesykissan elinpiiriltään, syntyy siitä joskus jopa medialle uutinen tai vähintäänkin somealustan vilkas viestiketju. Ja kuka onkaan ”syyllinen” tapahtuneeseen? Vastaus on selvä – ilves. Siitäkin huolimatta, vaikka kesykissa on omilla toimillaan kohtaloaan edistänyt, liikkumalla metsässä ja suihkuttamalla hajujaan pensaaseen. Oman lemmikkikissan menetys on varmasti ikävä tapahtuma. Mutta, kuten edellisessä kappaleessa kirjoitin. Villin luonnon ”biologisessa todellisuudessa”, kyse on täysin normaalista ja luonnon vuorovaikutuksiin päivittäin liittyvästä tapahtumaketjusta. Kesykissan ulkoilu vapaana ja ilman valvontaa sisältää aina riskin tai jopa kaksi sekä mahdollisuuksia, että jotain epämukavaa voi tapahtua. Ilveksen paikka on ilman muuta metsässä, mutta täysin siihen, että ilves tai mikään muu villieläin ei tulisi pihaan, ei todennäköisesti tulla pääsemään.

Sisäiset muuttujat vai joku muu tekijä?

Ilves liikkuu piha-alueella tai laitumien lähettyvillä puhtaasti kissaeläinten sisäisten muuttujien tai elinpiiri- sekä ravintokytkösten vuoksi. Näistä löytynee vastaus myös siihen, miksi ilves saattaa lähennellä kotieläintä ja miksi ilves voi poistaa kesykissan elinpiiriltään, tavoittaessaan sen.

Sisäiset muuttujat?

Kissaeläinten sisäiset muuttujat vaikuttavat osaltaan ilveksen käyttäytymiseen, tilanteessa jossa, kesykissa liikkuu samalla alueella ilveksen kanssa. Näitä muuttujia, joita kesykissa olevaisuudellaan rikkoo tai uhkaa liikkumalla metsässä tai feromoniviestein, ovat ilveksen suunnasta katsottuna:

  • Lähiyhteisön sukulaisuussuhteisuus (emo-tytär). = Kesykissa ei ole sukulaisuussuhteinen
  • Ydinalueen monopoli (tärkeä ilvekselle (naaras) poikasten kautta). = Kaikki mikä uhkaa ydinalueen turvaa, on uhka ilvekselle
  • Ilveksen vaikeus pitää yllä vuorovaikutusta sukukypsään ilvekseen. = Kesykissa ei erotu edukseen, tässä muuttujassa
  • Sukulaisuusvalinta kahden sukulaisnaaraan välillä (geneettinen hyöty 50%+50% samoja geenejä). = Kesykissa ei täytä sukulaisuusvalintaa
  • Vastavuoroinen altruismi, epäitsekäs, pyyteetön yhteistyö. Toimii osittain ilveksen emo-tytär suhteessa. = mutta ei kesykissaan päin

Ilves ja koira

Ilveksen ja koiran vuorovaikutus on erilainen, kun kissan ja ilveksen. Erilaisuus johtunee siitä, että koira kaukaisena suden ilmentymänä on laji, jota ilves voi pitää haasteellisena. Isokokoisen ja/tai ajavan koiran edessä ilves katsoo parhaimmaksi, kadota paikalta, kun haastaa koiraa. Tiedetään tilanteita, joissa ajava koira on saanut tutaa ilveksen kynsistä. Sillä väsyessään takaa-ajoon, ilves voi puolustaa elämäänsä. Yksilö kohtaisia eroja tässäkin on, sillä jotkut ilvesyksilöt valitsevat puuhun nousemisen tai louhoon menemisen, pelastustiekseen.

Suomessa lienee muutama tapaus, jossa pihassa ollut pieni koira on saanut ilvekseltä kynttä tai hammasta. Pienen koiran suhde ilvekseen on kieltämättä haasteellisempi, kun ison. Ilves osaa vaistoihinsa luottaen, tulkita koiran koon mukaan, omaa tilannettaan ja mahdollisuuksia. Tätä kuvaa hyvin ketun ja supikoiran päätyminen ilveksen hampaisiin. Tässä pienten koiraeläinten ja ilveksen symbioosissa on kyse ilveksen elinpiirin ruokamarikoista ja niiden riittävyydestä, vaikka saalis kohteet eivät kaikilta osin ole samat. Yhden suden kanssa ilves voi pärjätä mutta laumaa se tuskin lähtee haastamaan. Laumassa susi on vahvoilla. Myös se, alkaako koira haastamaan ilvestä, voi ratkaista lopputuloksen. Kovapäinen ja sitkeä koira, sytyttää myös ilveksen toimimaan toisin. Arvelen, että kyse on tällöin stressihormoni tasojen noususta ja sen aikaan saamasta toiminnasta. Myös ilveksen saalistus perustuu nähtävästi, juuri stressin kasvaneeseen ilmentymään ja sen laukaisemaan saalistukseen. Saalistuksen sytyke on siis nälkä ja seurauksena muuttuneet hormonitasot.

Koiran ja ilveksen symbioosi poikkeaa kissan ja ilveksen välisestä, myös siltä osin, että siinä ei yhdisty kissaeläinlajien sisäiset vuorovaikutukset. Tämä puolestaan on koiran eduksi, koska ilves ei ole herkkä haastamaan, kun muuttujia on vähemmän, kun kissaeläinten välisessä vuorovaikutuksessa. Toki, joskus haastamattomuus voi olla myös ilveksen oma etu.

Näistä koiratapauksista ovat kertoneet useat eri mediat. Usein nämä koirien ”vammautumiset” ovat tapahtuneet niin, että niitä ei ole voitu varmasti lukita ilveksen tekosiksi. Mahdollista on, että ilves on paikalla ollut mutta yhtä mahdollista on sekin, että ilvestä ei paikalla ollut. Riski, koiran joutumisesta ilveksen kanssa painiin, on edelleen vähäinen. Mutta se on joissakin tilanteissa mahdollista. Muuttujia on lukuisia, joten emme voi etukäteen juurikaan ennustaa, miten ja milloin jotain voi tapahtua. Pelkoa ja hysteriaa koirien puolesta ei kannata lietsoa ja kokea. Sillä saattaa mennä monen koirasukupolven verran aikaa, eikä sittenkään ilves ole ”Rekkuun” koskenut.

Esimerkit eivät ota kantaa, vaan ovat kuvaavia

Sivulla olevat esimerkit eivät ota kantaa siihen, onko kyseessä ihmisen tietoinen vai tiedostamaton toimintatapa, tekijän ”syylliseksi” julistamisessa. Tutkielman alussa on jo saatu näyttöä, että on tapauksia jotka jäävät ilman ilvekseen liittyvää näyttöä, mutta tekijäksi on määritelty ilves. Tekijä määrittely näissä tapauksissa perustuu olettamuksiin, luuloihin ja/tai mielipiteisiin? Entä, vaikuttaako yhteisöjen sosiaalliset kytkökset, ilman evidenssiä (näyttöä) olevan tapahtuman loppupäätelmän muotoutumiseen? Eli, lajimäärittelyyn!

Arviot tekijästä, muut päätelmät ja mahdolliset korvaukset on aina perustuttava todellisiin ilvesvahinkoihin sekä tapahtuman faktaan – ei olettamuksiin, epäilyihin, luuloihin, tunteisiin eikä vanhoihin lajihavaintoihin.