Tuttua toimintaa ilvekselle – vuosikymmenten takaa
Ilves on kautta aikojen liikkunut asutuksien lähettyvillä sekä talojen aitovierillä. Näin ollen ilves -lajina ei edelleenkään ole kokenut kesyyntymistä (domestikaatio) eikä kyseessä ole ilveksen uusi käyttäytymistapa. Ilvesten määrä on kasvanut metsissä sitten -90 luvun ja tämä on myös omiaan lisäämään tehtyjä ilveshavaintoja. Ilveksissä on myös aina ollut ja on edelleen yksilöitä, jotka käyttäytyvät rohkeammin, kuin lajin toiset yksilöt. Tällöin kyseessä on vain yhden yksilön rohkeampi käyttäytyminen (sopeutuma tai oppiminen). lisäksi mm. nälkiintyminen ja sairaus saattavat tuoda ilveksen asutusten laitamille.
Ilveskissa vs. kesykissa
Ilves ja kesykissa – kaksi eri lajia, vaikka kissoja yhtä kaikki molemmat. Sukulaisuussuhteet kesykissan ja ilveksen välillä ovat kuitenkin niin kaukaiset, että se ei vaikuta edullisesti kotikissaan, sen kohdatessa ilves metsässä tai piha-aluueella. Olemattomasta sukulaisuussuhteesta johtuen, näiden kahden lajin välinen ”suhde”, on hieman haasteellinen. Jos/kun ilves poistaa kesykissan elinpiiriltään, katsotaan tapahtumaa hmisen moraalinsäännösten kautta, yrittäen ”mahduttaa” myös ilves, ihmisten moraalikäsityksen sisälle. Jos kesykissa joutuu ilveksen kynsiin, ei ilves ole ”syyllinen”, päättäessään kissan elinpäivät. Villissä luonnossa elämää ylläpitävät ratkaisut eivät perustu moraaliseen päätelmään, oikeasta tai väärästä teosta. Myöskään kesykissa ei ole syyllinen, jouduttuaan ilveksen kynsiin, vaikka se feromoneja pensaaseen suihkuttaessaan on voinut edistää tapahtumien kulkua, itselleen epäsuotuisaan suuntaan. Tämä syvästi ihmisen tunteisiin koskettava tapaus, on kuitenkin luonnon normaalia kiertokulkua. Jos kesykissa liikkuu lähimetsissä, se on ilvekselle kohde, joka kohdattaessa saatetaan poistaa elinpiiriltä. Kyseinen tapahtuma on ilvekselle, kissaeläinten sisäisistä muuttujista johtuva, joissa kissa ei erotu edukseen.
Merkkaamalla hajumerkein pihapiirin ja lähimetsän puiden kylkiä sekä pensaita, kesykissa ilmoittaa omasta olevaisuudestaan. Kun ilves rekisteröi kesykissan hajumerkin, se pyrkii selvittämään, kuka ja missä, viestin jättäjä on. Kun sitten käy niin, että ilves poistaa kesykissan elinpiiriltään tappamalla sen, syntyy siitä usein myös medialle uutinen tai vähintäänkin somealustan vilkas viestiketju. Ja kuka onkaan ”syyllinen” tapahtuneeseen? Vastaus on selvä – ilves. Siitäkin huolimatta, vaikka kesykissa on omilla toimillaan kohtaloaan edistänyt, liikkumalla metsässä ja suihkuttamalla hajujaan pensaaseen. Oman lemmikkikissan menetys on varmasti ikävä tapahtuma. Mutta, kuten edellisessä kappaleessa kirjoitin. Villin luonnon ”biologisessa todellisuudessa”, kyse on täysin normaalista ja luonnon vuorovaikutuksiin päivittäin liittyvästä tapahtumaketjusta. Kesykissan ulkoilu vapaana ja ilman valvontaa sisältää aina riskin tai jopa kaksi, sekä mahdollisuuksia, että jotain epämukavaa voi kissalle tapahtua. Ilveksen paikka on ehdottomasti metsässä, mutta täysin siihen, että ilves tai mikään muu villieläin ei koskaan tulisi pihaan, ei todennäköisesti tulla pääsemään, mikäli tontin ympärille ei rakenneta betonimuuria.
Kissa lainkirjaimen mukaan
Kissan suojeleminen nelijalkaisilta tai kaksijalkaisilta vihollisilta sekä liikenteeltä, on aina omistajan vastuulla. Kaupungissa sekä maaseudulla, on omistajan valinta, haluaako ulkoiluttaa kissan valjaissa vai tarhassa. Kissan vapaana liikkuminen, voidaan laintulkinnassa katsoa heittele jätetyksi, joka on kielletty. Villiintynyt kissa katsotaan rauhoittamattomaksi eläimeksi, jonka maanomistaja voi ottaa kiinni ja tappaa.
Sisäiset muuttujat vai joku muu tekijä?
Ilves tulee piha-alueelle tai laitumien lähettyville puhtaasti sisäisten muuttujien, elinpiiri- sekä ravintokytkösten vuoksi tai sattumalta. Näistä muuttujista löytynee vastaus myös siihen, miksi ilves saattaa lähennellä kotieläintä ja miksi ilves saattaa poistaa kesykissan elinpiiriltään, tavoittaessaan sen.
Sisäiset muuttujat?
Kissaeläinten sisäiset muuttujat vaikuttavat vahvasti ilveksen käyttäytymiseen, tilanteessa jossa, kesykissa liikkuu samalla alueella ilveksen kanssa. Muuttujia, joita kesykissa olevaisuudellaan rikkoo tai uhkaa, liikkumalla metsässä ja pihassa sekä lähettämällä feromoniviestejä, ovat ilveksen suunnasta katsottuna:
- Yhteisön sukulaisuussuhde = emo-naaraspentu (urospentu). Kesykissa ei ole sukulaisuussuhteinen
- Elinpiirin monopoli = Kaikki mikä vaikuttaa elinpiirin ja ydinalueen turvaan negatiivisesti, on uhka ilvekselle (f&m)
- Ilveksen vaikeus pitää yllä vuorovaikutusta toiseen ilvesyksilöön = alueen valtauros voi tappaa elinpiiriltään toisen uroksen, sekä ei sukukypsän nuoren naaraan. Kesykissalla ei ole ominaisuutta, joka suojaisi sitä tältä muuttujalta
- Sukulaisuusvalinta = geneettinen hyöty 50%+50% samoja geenejä (f/f). Kesykissa ei täytä sukulaisuusvalintaa
- Vastavuoroinen altruismi = epäitsekäs, pyyteetön yhteistyö. Toimii osittain ainakin ilveksen emo-tytär (f/f) suhteessa, mutta ei kesykissan kanssa
Edellä mainitut muuttujat näyttäytyvät vahvemmin emo-naaraspentusuhteessa. Emo urospentusuhde kaipaisi lisää seurantaa mutta on toteutukseltaan haasteellisempi, mm. sukukypsyyden seuraamusten vuoksi ja riittävän pitkää seuranta-aikaa, jossa emo-urospentu käyttäytyminen /suhde, tuottaisi riittävää näyttöä, on lähes mahdoton toteuttaa.
Ilves ja koira
Ilveksen ja koiran vuorovaikutus on erilainen, kun kissan ja ilveksen. Erilaisuus johtunee siitä, että koira kaukaisena suden ilmentymänä on laji, jota ilves voi pitää haasteellisena. Isokokoisen ja/tai ajavan koiran edessä ilves katsoo parhaimmaksi, kadota paikalta, kun haastaa koiraa. Tiedetään tilanteita, joissa ajava koira on saanut tutaa ilveksen kynsistä. Sillä väsyessään takaa-ajoon, ilves voi puolustaa elämäänsä. Yksilö kohtaisia eroja tässäkin on, sillä jotkut ilvesyksilöt valitsevat puuhun nousemisen tai louhoon menemisen, pelastustiekseen.
Suomessa on muutama tapaus, jossa pihassa ollut pieni koira on saanut ilvekseltä kynttä tai hammasta. Pienen koiran suhde ilvekseen on kieltämättä haasteellisempi, kun ison. Ilves osaa vaistoihinsa luottaen, tulkita koiran koon mukaan, omaa tilannettaan ja mahdollisuuksia (ei täydellisesti mutta osittain). Tätä kuvaa hyvin ketun ja supikoiran päätyminen ilveksen hampaisiin. Tässä pienten koiraeläinten ja ilveksen välisessä tapahtumassa, on kyse ilveksen elinpiirin ruokamarikoista ja niiden riittävyydestä, vaikka saalis kohteet eivät kaikilta osin olisikaan samat. Yhden suden kanssa ilves pärjää mutta laumaa se tuskin lähtee haastamaan. Myös se, alkaako koira haastamaan tai ”ärsyttääkö” se ilvestä vaikka haukkumalla, voi ratkaista ilveksen reaktion. Jos ilves vastaa koiran haukuntaan hyökkäämällä, on kyse tällöin stressihormoni tasojen noususta ilveksellä ja sen aikaan saamasta toiminnasta. Ilveksen saalistus on seurausta stressin kasvaneeseen ilmentymään ja sen laukaisemaan saalistukseen. Hyökkäyksen (saalistuksen korvaava toimi)) sytyke on luultavasti ilveksen muuttuneet stressihormonitasot. Saatu saalis (hyökkäys ja takaa-ajo), puolestaan laukaisee stressin (palkkio). Mikäli ilves hyökkää koiraa kohti, saattaa olla seurausta tästä.
Koiran ja ilveksen symbioosi poikkeaa kissan ja ilveksen välisestä, myös siltä osin, että siinä ei yhdisty kissaeläinlajien sisäiset vuorovaikutukset. Tämä puolestaan on koiran eduksi, koska ilves ei ole herkkä haastamaan jos muuttujia on vähemmän, toisin kun kissaeläinten välisessä vuorovaikutuksessa. Toki, joskus haastamattomuus voi olla myös ilveksen oma etu.
Näistä koiratapauksista ovat kertoneet useat eri mediat. Usein nämä koirien ”vammautumiset” ovat tapahtuneet niin, että niitä ei ole voitu varmasti lukita ilveksen tekosiksi. Mahdollista on, että ilves on paikalla ollut mutta yhtä mahdollista on sekin, että ilvestä ei paikalla ollut. Riski koiran joutumisesta ilveksen kanssa painiin, on kuitenkin edelleen vähäinen, mutta sitä ei voi täysin poiskaan sulkea. Muuttujia on lukuisia, joten emme voi etukäteen juurikaan ennustaa, miten ja milloin jotain voi tapahtua. Pelkoa ja hysteriaa koirien puolesta ei kuitenkaan kannata lietsoa ja kokea.
Tarha ja/tai yhteinen ulkoilu
Ulkoilemalla yhdessä pienen koiran kanssa, ilveksen kiinnostus koiraa kohtaa laskee. Myös tukeva tarha, toimii koiran suojana hyvin. Metsästystilanteet ovat oma tapahtumaketjunsa, jossa kokenut ilves voi sivaltaa kynsillä, lähelle tulevaa koiraa. Metsästys tilanteessa, ilves toimii oman elämänsä puolesta, vaistoihin luottaen.
Ilveskeskus – Jussi
Ilveksen ja kotieläinten välinen suhde?
Ilveskeskus kerää Ilves ja kotieläimet tutkielmaan vahinkotapahtumia, joissa ilves on ollut tai on ollut ”epäiltynä” osallisena, tapahtumaan. Aineistoa kerätään suurempien kotieläinten (hevonen, poni, lehmä, lammas sekä koira, ei metsästystilanne) ja ilveksen välisestä kohtaamisesta laitumella, aitauksessa, pihassa tai alle 100m asumuksesta. Kesykissan ja ilveksen välistä symbioosia tutkielmassa ei kartoiteta, kesykissojen usein vapaan liikkuvuuden vuoksi. Kesykissan ja ilveksen ”suhteessa”, muuttujana on lajin sisäiset vuorovaikutukset, eikä näin ollen suora kytkös stressin aikaan samaan saalistukseen. Muilla kotieläimillä sisäisten vuorovaikutusten kytkentää, suhteessa ilvekseen, ei ole. Koira, joka kohtaa ilveksen metsästystilanteessa ei myöskään täytä seuranta asetelmaa, sillä kyseessä ei ole ilveksestä lähtöisin oleva muuttuja, vaan puolustautuminen, jonka laukaiseva tekijä on takaa-ajava koira.
Tiedossa on useita tapauksia viimeisten vuosien aikana, jossa hevonen on telonut itseään pilttuussa, laitumella tai toisen hevosen aiheuttamana. Myös talon oma koira tai irtipäässyt vieras koira on antanut tutaa lampaille, mutta tekijän viittaa soviteltiin ilveksen päälle. Useita kissoja on jäänyt auton alle tai kadonnut ja tekijäksi on määritelty täysin aukottomasti ilves, vaikka näyttöä kissan kohtalosta, ei ole missään tai kenelläkään.
Vaikka kotieläimet eivät ensisijaisesti ole ilveksen ravintoketjussa, ei villin ilveksen puolesta voi mennä takuuseen, etteikö erehdyksiä sattuisi. Siksi erikoiset tai jopa mahdottomalta näyttävät tapahtumat, on pidettävä ja pidetään tutkielmaa tehtäessä avoimen mahdollisena. Objektiivinen lähestymiskulma sekä kriittinen vammojen ja muuttujien tarkastelu, suodattaa subjektiiviset sekä väärät päätelmät. Ilman ”todistajaa” ja/tai muuta varmaa näyttöä, on myös osattava nostaa kädet pystyyn, sillä aina nämä vahinkotapaukset eivät selviä ja vammojen aiheuttaja jää varmistamatta. Tapauksen näyttö voi myös tuoda esiin tietoa, joka on jonkun toisen muuttujan aiheuttamaa, kun ilveksen.
Miten hyökkäys on tapahtunut? Mihin kohtaan kotieläintä hyökkäys on suuntautunut? Millaiset jäljet, viillot, nirhaumat, tms. kohde-eläimessä on? Mitkä seikat osoittavat petoeläimen olleen kysymyksessä? Mikä näyttö varmistaa, että kyseessä on ollut ilves? Vai tuoko näyttö esiin seikkoja, että kyseessä sittenkin toinen laji tai jopa aivan muu, ulkoinen tekijä, joka vammat kotieläimelle on aiheuttanut?
Miksi kotieläimiin liittyviä tapahtumia kartoitetaan?
Tutkielmaa varten, kerätään tietoa ilveksen osallisuudesta tai osattomuudesta, erilaisiin kotieläinten kohtaamisistapahtumiin tai vahinkoihin, joissa on aiheutunut nirhaumia, viiltoja, haavoja, tms., sekä tapahtumiin missä kotieläin on menehtynyt. Kerätyn aineiston avulla pyritään löytämään vastauksia, miksi tietyt lajit esiintyvät muita enemmän, ilvekseen liittyvissä vahinkotapauksissa. Onko kyseessä ollut ilves, ilveksen käyttäytymisen reaktio, elinpiiri-, stressin ilmentymä, saalistus- ja saaliskäyttäytyminen, agressio vai kenties joku ulkoinen muuttuja tai muuttujat?
Lähetä kuvia, uutisia sekä lausuntoja tapahtumista, jossa ilves on ollut osallisena tai epäiltynä!
Voit lähettää kuvat ym. ilveshavainnot(at)gmail.com sähköpostiin
Ilveskeskus ei ota kantaa tapahtuneisiin vahinkotapahtumiin eikä jaa sille lähetettyä materiaalia kolmannelle osapuolelle.
Puhelin Ilveskeskukseen: 041 313 0525