Ilveksen historiaa

Kissaeläinten kehityslinjat – Kuva Ilveskeskus

Ilves Euroopassa

Se mistä nykyiset ilvekset ovat luonnonvalinnan saattelemana muotonsa ja kokonsa saaneet, eroaa eri lähteiden mukaan toisistaan hieman. Yksi tutkimuksien yhteinen punainen-lanka on kuitenkin kaikkien ilvesten esi-isänä pidetty Issoiren ilves (Lynx issiodorensis). Mutta mistä Issoiren ilves on aikojen saatossa Eurooppaan saapunut, on kaiketi vieläkin epäselvä. Afrikasta, vai Aasian suunnalta? Aikajana ilveksen lajiutumisessa sekä kehityksessä ollut hyvin pitkä ja vaikutukset, jotka viittaavat issoiren ilvekseen, ovat vähintäänkin satojatuhansia vuosia vanhoja fossiileja. Lisäksi se, milloin tämä nykyisten ilvesten kantalajina pidetty ilves kuoli sukupuuttoon Euroopasta, ei ole selvinnyt kovin tarkkaan. Aiheutuiko jääkausi ilvesvaarin kohtaloksi, vai löytyykö siitä joskus myöhäisempiä merkintöjä?

Viimeisten tutkimuksien valossa näyttää tällä hetkellä siltä, että Espanjan ilves, Euraasian ilves, Kanadan ilves ja Punailves erosivat omiksi lajeikseen noin 3 200 000 – 1 180 000 vuotta sitten. Luonnonvalinta onkin tehokkaasti muokannut ilvekset sopeutumaan nykyisille esiintymisalueille ja saalistamaan kokoonsa nähden sopivaa saalista. Se mistä ja miten nykyiset ilves -lajit ovat kehittyneet, ei lajin elämän kannalta enää ole kovin merkityksellistä. Sopeutumaa tapahtuu ja ilves lajina on muuttunut ja muuttuu aikojen saatossa edelleen. Nyt tärkeintä on turvata kaikille ilveksille sopivaa ympäristöä sekä saaliseläimiä ja antaa ilveksille mahdollisuus elää lajityypillistä elämää rauhassa.

Ilves (Lynx lynx) on aikanaan esiintynyt lähes koko Euroopassa, vain eräät Välimeren saaret, Kreikan eteläosa ja aivan pohjoinen Skandinaavia, ovat olleet vailla ilvestä. Englantia ja se lähisaaria on pitkään pidetty alueena, missä ilves ei olisi esiintynyt. Nykytieto ja uusimmat palentologiset tutkimukset viittaavat kuitenkin löydöissään, Englannissa ja Etelä-Irlannissa vielä 9000 -vuotta sitten esiintyneeseen Euraasian ilvekseen. Näiden samojen tutkimuksien valossa pidetään myös suhteellisen varmana, että Ilves olisi esiintynyt Skotlannissa, jopa niinkin myöhäisessä vaiheessa, kuin kolmannella vuosisadalla. Mutta jos ilves olikin tuolla alueella näinkin myöhäisessä vaihessa, kun mitä tutkimukset näyttävät, on sen katoaminen kuitenkin edelleen mysteeri. Ilveksen historia Euroopassa rakentuu siis edelleen pala palalta. Noin 1800-luvun alussa ilvestä tavattiin mm. Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä, Saksassa ja Itävallassa. Mutta Euroopan ilveskannat kokivat voimakkaan taantuman 1800 -luvun lopulla ja 1900 -luvun alkupuolella. Tuolloin ilves hävitettiin sukupuuttoon Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Unkarista sekä Alppien alueelta Sveitsistä ja Itävallasta.

Useat valtiot ovat sittemmin heränneet tapahtuneeseen ja ilveksen palauttamiseen liittyviä projekteja on käynnistetty viime vuosikymmenten aikana Sveitsissä, Ranskassa, itävallassa, Puolassa sekä Saksassa. Puolaan ilveksiä on viety mm. Suomesta. Nämä Ähtärin eläinpuistossa ja Korkeasaaren eläintarhassa syntyneet ilvekset ovat palauttamassa Puolan ilveskantaa. Samalla palautuu luonnontasapaino, koska ilveksen hävittämisen vuoksi kauriskanta kasvoi rajähdysmäisesti, aiheuttaen epätasapainoa ympäristössä. Tämä Puolan tapaus on hyvä esimerkki siitä, että luonnossa jokaisella lajilla on oma tehtävä hoidettavana. Eikä näin ollen ilves, tahi mikään muukaan eläinlaji ole turhaan olemassa. Näiden edellä mainittujen palautusoperaatioiden lisäksi, myös Englannissa on virinnyt aikeita palauttaa ilves takaisin entisille asuinsijoilleen ja asiaa hoitamaan on perustettu oma järjestö.

Kaavio ilvessuvun jakautumisesta (Lars Werdelin) kuva: Ilveskeskus.

Suomi

Ilveksen historia on toistanut itseään myös Suomessa. 1800-luvun lopussa ilvestä tavattiin kaikkialla Suomessa aivan tunturilappia ja Keski-Pohjanmaan rannikkoseutua lukuun ottamatta. 1860-luvulla Suomessa oli runsaasti susia ja silloin ilveksiä myös metsästettiin vuosittain noin 50 yksilöä. Susikannan pienentyessä Suomen ilveskanta voimistui hieman ja vuotuiset saalismäärät kasvoivat. Vuosina 1879-1889 Suomessa metsästettiin 4058 ilvestä. Ilveskanta ei kestänyt noin voimakasta verotusta ja saalismäärät kääntyivät laskuun ja vuosina 1890-1893 saatiin saaliiksi keskimäärin 130 ilvestä. Vuosina 1893-1900 tämä keskisaalis putosi 76 ilvekseen vuodessa.1900-luvun alussa ilves oli hävitetty suurimmasta osasta Länsi- ja Lounais-Suomea ja Ahvenanmaalta ilves hävitettiin 1890-luvulla. Ilveksen tehometsästys kuitenkin jatkui edelleen ja vuoteen 1920 mennessä ilves oli hävitetty täydellisesti Länsi- ja Lounais-Suomen lisäksi myös Keski-, ja Etelä-Suomesta. Sotavuosina ilves palasi takaisin ja asutti uudelleen joitakin vanhoja elinpiirejä. Samalla mm. Hämeen maakunta sai takaisin oman vaakunaeläimensä. Vaikka ilveksen tilanteesta oltiin huolissaan, se ei estänyt tehokasta metsästystä ja niin ilveskanta jälleen pieneni. Niinpä 1950-luvulla oltiinkin tilanteessa, jossa Suomen ilveskanta oli muutaman rajantakaisen harhailijan varassa.

1962 maksettiin viimeisistä (15 kpl) ilveksistä valtion tapporahaan. Vuosina 1962-1972 kuoli Suomessa eri syistä arviolta ainakin 111 ilvestä. (Erkki Pulliainen, Suomen suurpedot). Ilveksen rauhoitus 1962 ja täydellinen metsästyskielto 1976, loivat osaltaan pohjaa ilveksen palaamiselle suomen metsiin.

Ilves Suomessa

Maamme ainut villi kissaeläin on onnistunut palaamaan entisille asuinsijoilleen ja siitä eivät kaikki ihmiset näytä pitävän. Karhuun, suteen ja ahmaan liittyy runsaasti tunteita nostattavia asioita ja salametsästystä. Eikä näiltä tunnepurkauksilta sekä laittomuuksilta ole säästynyt myöskään ilves.
Joka vuosi saadaan tietoa myös loukkaantuneista, sairaista tai nälkiintyneistä ilveksistä. Lisäksi liikenne, emon hylkäys, pentujen putoamiset, salametsästys sekä nykyiset suuret metsästysmäärät, verottavat ilvesyksilöitä runsaasti vuosittain. Kyseessä on nisäkäslaji, joka lisääntyy suhteellisen hitaasti ja jonka pentueiden selviytymiseen vaikuttaa monen muuttuvat tekijät, on itsestään selvä, että Suomen on pidettävä huolta ilveskannastaan. Meidän on varmistettava kaikin keinoin, jotta maamme ainoa villi kissaeläin saa tulevaisuudessakin käyskennellä metsissämme. Tilaa suomalaisissa metsissä on ilveksille, nähtäväksi jää kuinka ihminen sopeutuu ilvekseen.

Norja

1850-luvulla ilvestä tavattiin Norjassa etelästä pohjoiseen asti. 1940- luvulle tultaessa ilves oli hävinnyt ihmisen toiminnan vuoksi muutamaksi saarekkeeksi. Noista päivistä lähtien Norjan ilveskanta on pikkuhiljaa elpynyt. Perusteena ilveskannankasvuun pidetään mm. susien vähenemistä, muuttovoittoa Ruotsista, metsäkauriskannan lisääntymistä ja metsästyspaineen pienentymistä.

Ruotsi

Ruotsissa ilveksen tilanne oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella hyvin samanlainen kuin Norjassa. Kovan metsästyspaineen alaisena vähentynyt kanta hakeutui pohjoisille ja läntisille ylängöille. Tämän huomattuaan Ruotsalaiset rauhoittivat ilveksen vuonna 1928 kokonaan metsästykseltä. Tämän rauhoituksen ansiosta Ruotsi sai ilveksen takaisin vanhoille asuinsijoille Värmland, Taalainmaa, Gästrikland ja Småland. Ilveskannan voimistumisen johdosta Ruotsi lopetti 1943 ilveksen rauhoituksen.

Tanska ja Islanti

Tanskassa ja Islannissa ei ilveksiä luonnossa esiinny.