Tarina-Ilves

Tarina-Ilves – tarinoita ilveskissoista

”Ilvestarinoita jo neljällä vuosikymmenellä – yli 1400 esitystä”

Ensimmäiset tarinat ilveskissoista kerroin vuonna 1995, kuljettuani noin vuoden ilvesten jäljillä. Sittemmin tarina-aiheita on tullut moninkertaisesti lisää ja mukaan olen sopeuttanut äänimaisemaa, runollisia ajatelmia ja monia muita, tarinoita rikastuttavia elementtejä.

Kohtaamisia, kosketuksia, kokemuksia

Tarina-Ilves” tarinat kumpuavat tapahtuneista kohtaamisista, kosketuksista ja kokemuksista, vieden kuulijat sadunhohtoisesta sammalikosta – kuusen juurelle – ilvesten kotimetsän tapahtumiin mutta myös kurkistamaan ilvesten salaperäisen persoonallisuuden sekä käyttäytymisen edessä olevan, verhon taakse. Verhon, jota aniharvat ovat saaneet ilvesten suosiollisella avustuksella raottaa. Tuhansia tunteja metsässä, vuosia kestäneiden yksilö ja ryhmäseurantojen, mittavan koesarjan, kuvien, videoiden, ilvesten puheen ja käyttäytymisen muutosten tulkkina. Hännän liikkeet, korvat, silmät, mikä fiilis juuri nyt, puheenparsia, yhteisöön hyväksymistä. Mitä on olla ”ilves”, ilvesten yhteisössä? Kuinka ilvekset hyväksyvät kaksijalkaisen ihmiseläimen yhteisönsä jäseneksi? Nämä ja paljon muuta, sisältyvät ilvestarinoihin. Tervetuloa kuulolle!



Ilvestarinoiden menu

  • Ilvestarinat ovat kuin sateenkaari, joka kuvaa aikajanaa -1960 luvulta – tähän päivään. Sateenkaaren värit ovat luontosuhteen kerrostumia, ilmentymiä, muuttumista. Tarinat ovat ilvesten ja ihmisen symbioosia sekä metamorfoosia ja kertojassa tapahtunutta hioutumista, suhteessa villiin luontoon ja ilveskissoihin. Tarinat avaavat lähes kolmen vuosikymmenen syvää ystävyyttä ilveskissojen kanssa.
  • Ilveksen sateenkaari tarinoissa rakentuu syntymästä, kuukausien jälkeisestä itsenäistymisestä, villinä ja vapaana olemisesta ja lopulta ikiaikojen uneen laskeutumisesta. Elämänkaari, yksilöstä riippuen, nivoutuu tapahtuneiden muutosten, vaihtuneen tilan ja ympäristön sopeumissa.
  • Ilveksen ja kertojan symbioosi kuvaa matkaa villissä luonnossa, yksilö- ja ryhmäseuranta tilanteissa, ilvesten persoonallisuuden ja temperamentin yksilöityessä, vuodesta -1994 alkaen.
  • Ilvesmetsän rytmit tuovat tarinaan monimuotoisia äänikudoksia. Rytmit punovat tarinoiden ympärille verkon, jonka langat yhdistävät kaikki tarinat yhdeksi tarinaksi.
  • Ilvesrunot, syventävät tarinoiden monimuotoisuutta. Runot ilveskissoista ovat syntyneet kohtaamisissa, elokuun kuutamossa, yöllä – taapetumkalvon heijastuksista.
  • Kuvat ilveskissoista tuovat tarinoiden villin elollisen, kerrontahetkeen. Kuvat jatkavat tarinaa – täydentäen sitä. Kuvat ovat hiljaisia viestintuojia ilvestenkotoa, niiden elämästä ja elämän jatkumosta mutta myös ajanlaskun pysähtymisestä – kaiken päättymisestä, paitsi muistojen.
  • Ilveksen puheen tarinoihin tuovat itseoikeutetusti ilvekset. Mitä olisikaan ilvestarinat ilman ilvesten omaa ”puheenvuoroa”, ilman ilvesten omia kommentteja, ilman niiden tuomaa tervehdystä, ilvesten kotimetsästä.

Ole hyvä! Näistä aineksista, näistä rakentuvat ainutlaatuiset ilvestarinat, yhteisen symbioosin aikajanalta. Astu ilvestarinoiden metsään, kuusen juurelle, villieläinten valtakuntaan. Paikkaan, jossa ihminen on vierailija – mutta toivottu sellainen.

Kissanristäisistä – festareille

Monimuotoista tarinoiden ja äänimaisemien polkua, olen saanut kulkea vuodesta 1995 alkaen. Polku kierrellyt vuosien saatossa isoilla festareilla, puistoissa, useilla pienillä kaupunki festareilla, messuilla, kouluissa, päiväkeskuksissa, hoitolaitoksissa, päiväkodeissa, synttäreillä, pikkujouluissa, oikeissa kissan ristiäisissä sekä tietenkin mehtässä nuotion äärellä. Kaikkiaan esityksiä on kertynyt yli 1400 kpl. Ja matka jatkuu…

Tilaa Tarina-Ilves

Tilaa ilvestarinat tapahtumaan, juhliin, messuille, festareille, kodalle nuotion ympärille – sinne mihin ilvekset ovat tervetulleita, esityksen kautta. Palkkio ilveskissojen hyväksi, lyhentämättömänä + matkakorvaus, julkisilla.

Esityksen pituus alkaen 20min – max. 45-60min. tarinoiden määrästä riippuen!

Lisätiedot ja tilaukset: Ilveskeskus 041 313 0525 – Jussi, ilvestarinankertoja