Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Ilves (Lynx lynx)

Ilves (Lynx lynx) kuuluu taksonomian pääjaksossa selkärankaisiin, luokassa nisäkkäisiin, lahkossa petoeläimiin ja heimossa kissaeläimiin (felidae), sekä pieniin kissapetoihin (felinae). Ilveksen sukuun kuuluu maailmassa tällä hetkellä neljä eri ilveslajia. Meillä Suomessa esiintyvä Euraasian ilves (Lynx lynx) joka ilveksen kantakirjassa merkitään Northern lynx -nimellä, Pyreneitten niemimaalla asusteleva Espanjan ilves (Lynx pardinus) sekä kaksi Amerikan mantereen ilvestä, Punailves (Lynx rufus) tunnetaan myös nimellä Bobcat ja Kanadan ilves (Lynx canadensis). Usein näytetään ilveksiin laskettavan myös Caracal (Caracal caracal) josta käytetään myös nimeä Aavikkoilves. Lajina tämä ilvestä hieman ulkomuodoltaan muistuttava Caracal on kuitenkin oma ja kuuluu Caracal sukuun sekä omaan kehityslinjaansa. Caracal onkin läheisempää sukua Afrikan pikkukissa Servaalille, kun ilvekselle. Alalajit, joita Euraasian ilveksellä on useita voivat olla hyvin lähellä "kantalajia", mutta poikkeavat siitä esim. reisiluun- tai kallonmittojen vuoksi sen verran, että eivät ole yhdistettävissä kantalajiin kuuluvaksi.

Euraasian ilveksellä on melko laaja esiintymisalue ja levinneisyys. Elinalue kattaa suurenosan pohjoisesta pallonpuoliskosta ja pohjoinen havumetsä (taiga) on tyypillistä ilveksen elinaluetta. Ilveksiä esiintyi aikoinaan hyvinkin runsaana koko Manner-Euroopassa, mutta 1800-luvulla alkanut lajiin kohdistunut viha hävitti suuria ilvesesiintymiä ja keskitti esiintymät Euroopan pohjois- ja itäosiin. Viimevuosina ilvestä on palautettu takaisin luontoon mm. Juran vuoristoon, Sveitsin ja Ranskan alueelle, Puolaan sekä Saksaan. Osa näistä uudelleen palauttamisista on onnistunut kehnosti, sillä lisääntyvä ilveskanta aktivoi myös niitä ihmisiä tarttumaan aseisiin, jotka jostain syystä eivät suvaitse ilvestä.
 
Syrjäiset metsäalueet ovat ilvekselle mieluisinta asuinaluetta. Vaihteleva maasto jossa korkealla paikalla päivämakuulla ollessa on hyvä tarkkailla ympäristöä, on paikka jossa ilves viihtyy. Muuttuvasta ympäristöstä johtuen ilveksen on kuitenkin täytynyt sopeutua asustelemaan ja liikkumaan hyvinkin lähellä ihmisasumuksia. Erilaisilla metsätyypeillä ei näytä olevan vaikutusta ilveksen sijaintiin.
 
Korkeuseroiltaan vaihteleva maasto, on ilvekselle mieluista
 
Elinpiiri
 
Yön aikana kuljettu matka vaihtelee saaliseläintiheyden, ilvestiheyden sekä mm. kiiman mukaan. Lyhyimmillään yö-matka voi olla alle 1 km ja pisimmillään jopa yli 20 km. Laajimmillaan kiima-aikana, uros ilveksen elinpiiri Suomessa voi hyvin olla yli 1000 km2, naaraan tyytyessä, varsinkin pentujen kanssa huomattavasti pienempään alueeseen. Pohjois-Norjassa ilveksen elinpiirin koko voi olla jopa yli 3000km2, kun taas Sveitsin alpeilla se voi jäädä alle 100km2. Elinpiirin koossa on siis huomattavia vaihteluita, koska siihen vaikuttavat useat eri tekijät. Ilveksellä esiintyy aikuisena myös jonkin verran elinpiirinsä fyysistä puolustamista. Jos kaksi samaa sukupuolta olevaa ilvestä kohtaa toisensa, saattaa kynsien kalistelua esiintyä esim. saaliista tai kiimataisteluista johtuen. Kyse on kuitenkin varsin poikkeuksellisesta tapahtumasta jota ilvekset karttavat viimeiseen asti. Usein haju, ym. merkit riittävät kertomaan toiselle ilvekselle alueella jo oleskelevasta yksilöstä ja näin yhteenottoihin ei ole tarvetta.
 
Tuntomerkit ja jäljet
 
Ilveksen tunnistaa luonnossa sulavalinjaisesta liikkeestä, poskiparrasta, korvissa olevista tummista tupsuista ja töpöhännästä jonka viimeinen kolmannes on Euraasian ilveksellä musta. Turkin täplityksessä saattaa olla eroja samassa pentueessakin. Joukossa voi olla hyvinkin täplikkäitä kissa-ilveksiä, täysin täplättömiä susi-ilveksiä (mustat juovat selässä) tai sellaisia kettu-ilveksiä joilla täplät ovat vain alaraajoissa. Nimet ovat vuosikymmenten saatossa kansan suussa muotoutuneita, eikä kyseessä ole eri laji, vaan ainoastaan ulkoisten ornamenttien (merkkien) eroavaisuus.
 
Ilveksen jälki erottuu koiraeläimen jäljestä keskimmäisten varpaiden epäsymmetrisyydellä. Ilveksen jäljessä ihmisen keskisormea vastaava varvasantura on edempänä kuin viereinen nimetöntä vastaava antura, kämmenselän puolelta katsottuna. Lisäksi ilveksen jälki on muodoltaan pyöreämpi kuin koiraeläimen jälki joka levenee taaksepäin, muistuttaen hieman päärynää. Jäljen jättäviä varvasanturoita ilveksellä on neljä sekä lisäksi yksi suurempi keskiantura. Ilves käyttää liikkumiseen askellajeista mieluiten, -käyntiä, jolloin takatassu usein astuu etutassun jättämään jälkeen. Tämä puolestaan voi suurentaa ja muuttaa jäljen kokoa sekä muotoa. Myös tassunpohjan vahva karvoitus, lumen kosteus, sekä ilmanlämpötila voivat vaikuttaa lumijäljen selkeyteen tai kokoon vaikeuttaen sen tunnistamista. Yhden jälkipainalluksen perusteella ei usein kannata tehdä syvällisiä päätelmiä jäljen jättäjästä vaan etsiä kärsivällisesti lisää jälkiä puiden juurilta, tms. suojaisasta paikasta, jossa jälki olisi pysynyt mahdollisimman muuttumattomana.
 
Jäljen koko aikuisella ilveksellä n. 8x8 - 9x9cm.
 
Ilveksen äänet ja ääntely
 
Luonnossa ilvekset eivät ole niitä kaikkein äänekkäimpiä eläimiä. Kevättalvi lisääntymisaikaan on arvatenkin puheliainta vuodenaikaa, varsinkin uroksilla. Keväiset kutsuhuudot voivat tuolloin kiiriä tyynessä yönpimeydessä hyvän matkaa ilmojen halki. Nuo kevätyöt saavat myös naaraiden rinnassa sykintää ja ääntelyä aikaiseksi. Ilveskeskuksen tekemän seurantatutkimuksen kautta on huomattu, että naaraat ääntelevät ahkerammin lajin läheisissä vuorovaikutustilanteissa (emo-pennut), mutta ääntelevät myös kaukaisille lajikumppaneille jonkin verran ympäri vuoden. Ilvesyhteisössä äänimaailma on hyvin rikasta ja erilaisilla äänteillä sekä äänenpainotuksilla, joita tehostetaan kehonkielellä, viestitään lajitovereille monia asioita. Erilaisia lyhytääniä (äänteitä), joita ilves käyttää eri tilanteiden viestinnässä, on yli 30 kpl, eikä tässä varmasti ole kaikki. Äänillä ja ääntelyllä onkin iso merkitys yhteisön sisäisen tasapainon ja muun vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Koska luonnossa elävät yhteisöt ovat ilveksen elintavoista johtuen emo-pentu painotteisia, on siinä ääniviestinnälle enemmän tarvetta, kuin "poikamies" uroksen arkielämässä. Luonnonvaraiset urokset ovat siten kevättä lukuunottamatta, hiljaisempia kun naaraat. Metsässä kuuluu myös lukuisia muita ääniä ja ääntelyä, kuin ilvesten. Erilaisten äänien lähettäjää ja alkuperää on usein vaikea kohdistaa tiettyyn lajiin. Ketun naukaisut, jänön "karjahdukset" ja ilveksen haukunta sekoittuvat helposti ja lajimääritelmä muutaman äänen perusteella voi mennä ojasta allikkoon. Summasummaarum, -kaikki parkaisut, haukahdukset ja karjaisut metsässä eivät ole ilveksen ääntelyä.
 
Saalistus
 
Ilveksen ollessa petoeläin ja erikoistuessaan vain liharavintoon ovat jänis ja muut pikkunisäkkäät sen pääravintoa. Valkohäntäkauriin, poron ja metsäkauriin esiintymisalueilla ilves saattaa saalistaa myös näitä pienikokoisia sorkkaeläimiä ruoakseen. Valkohäntäkauriin kohdalla saaliiksi näyttää usein joutuvan nuori yksilö, lisäksi syvä lumi helpottaa ilvestä sorkkaeläinten pyynnissä. Joskus ilveksen evääksi saattaa joutua ovelana pidetty kettu, jonka ilves on makuilta päässyt yllättämään. Jäljelle jääneet saaliseläimen tähteet ilves peittää joskus paremmin, joskus huolimattomasti lumella, sammalilla tai lehdillä. Saalistus tapahtuu usein yöllä jossa selvästi ilta- ja aamuyöstä on aktiivisempi aika, keski-yön kuluessa välimakuilla lepäämiseen.
 
Tärkein saalistuksessa käytetty aisti on kuulo mutta lähietäisyydelle päästyään on hyvä hämäränäkö arvokas apu saalistuksessa. Ilveksen silmät ovat yöaktiiviselle kissaeläimelle tyypilliset. Silmien pupillit ovat kirkkaassa valossa pystysuorat soikiot ja hämärässä ne laajenevat pyöreäksi, mahdollistaen näin kaiken valon kulkeutumisen verkkokalvolla olevaan taapetumkalvoon. Hämärässä ilveksen silmään osuva valo heijastuu kyseisen taapetumkalvon vaikutuksesta takaisin, jolloin silmät kiiluvat voimakkaasti (kuva alla). Tätä silmistä valoa heijastavaa ominaisuutta esiintyy myös muilla yöaktiivisilla lajeilla, joten pimeässä kiiluvat silmät eivät automaattisesti ole ilvekselle kuuluvat.
 
Ilveksen silmät kiiluvat pimeässä taapetumkalvon heijastaman valon vuoksi
 

Saalistaessaan ilves hiipii kissaeläimen tavoin kohteen lähettyville, odottaa sopivaa hetkeä kärsivällisesti ja lopulta jopa viiden metrin mittaisilla loikilla nappaa saaliin. Mikäli kuitenkin takaa-ajoon joudutaan on ilveksen saatava saalis pian kiinni, sillä sprintterinä ilves ei pitkää takaa-ajoon lähde, vaan etsii helpomman saaliin. Usein käykin niin, että saaliseläin on ovelampi ja pääsee pakenemaan, ilveksen jäädessä ilman ravintoa. Yrityksiä yhtä ruoka-annosta kohden saattaa ilves joutua joskus tekemään useita.

Naaras ilveksen yö silloin kun sillä on hoidettava myös jälkikasvun ateriahankinta on hyvin kiireinen, sillä kasvavat pennut lisäävät ilvesperheen ravinnonkulutusta hyvinkin puolella. Joskus nuoria yksilöitä ja pieniä pentuja myös nälkiintyy sekä kuolee, kun ruokaa ei ole saatu riittävästi hankittua perheelle. Näin tapahtuu mm. sen jälkeen, kun emo on talven pakkasissa jostain syystä itse menehtynyt tai vierottanut jälkikasvunsa pois, uuden kiiman maaliskuussa alkaessa. Ilves pentujen selviytymistä ensimmäisestä talvesta vaikeuttavat lisäksi metsästys, pakkaset, loukkaantumiset, liikenne ja sairaudet.

Vaikka alueella liikkuva ilvesperhe tarvitsee ruokaa enemmän, eivät ne saalista koskaan kaikkia saaliseläimiä elinpiiriltään pois, eivätkä näin ollen aiheuta saaliseläinlajin sukupuuttoa. Täydellisen ruokatyhjiön tekeminen on jopa teoreettisesti lähes mahdoton yhtälö ja olisi samalla itsemurha ilvekselle. Poikkeuksena edelliseen voi olla ns. saaripopulaatio jossa maantieteellisesti eristäytyneeseen saaliseläinkantaan, ilves voi saalistuksella voimakkaasti vaikuttaa. Tällainen täysin eristäytynyt saaripopulaatio on kuitenkin hyvin harvinainen, mutta mahdollinen. Mikäli mantereella olevan maantieteellisen alueen jänis- tai kauriskannat ovat pienentyneet useiden eri tekijöiden vaikutuksesta, saattaa ilves saalistuksellaan hidastaa saalispopulaation kasvun uudelleen alkua. Ilves toimii esiintymisalueellaan ennemminkin monimuotoisuuden tasapainottajana, verottamalla alueen kettu ja supikoira populaatioita. Tästä hyötyvät mm. kanalintukannat ja niiden pesintä selkeästi.
 
Ruoan hankinta metsästä, vahinkokäytöstä?

Ilveksen itselleen ja/tai jälkikasvulleen elämän varmistava ruoanhankinta metsän marikoista ei tee ilveksestä häirikkö- tai vahinkoeläintä, vaikka näinkin kuulee usein turuilla ja toreilla väitettävän. Ilveksen ja metsäkauriin vuorovaikutuksen ympärille rakentunut erikoinen politiikanvyyhti, on samalla epäloogisuuden ilmentymä. Tämä metsiemme pieni sorkkaeläin käy joskus ruokailemassa nuorissa taimikoissa sekä astelee mm. mansikan juurilla olevien suojamuovien päällä. Näiden ruoanetsintämatkojen vuoksi tätä pikkukaurista myös metsästetään. Mutta samalla metsäkauriita myös ruokitaan, jotta sen populaatiot vahvistuisivat ja saataisiin enemmän metsästettävää. Kun ilves jolle metsäkauris on optimikokoinen saalis, ottaa metsäkauriin tai kaksi evääkseen, tulee ilveksestä siinä samassa silmänräpäyksessä häirikkö- ja vahinkoeläin. Vahinkoeläin, vaikka se saalistuksellaan pienentää taimia syövää ja mansikkamaita polkevaa metsäkauriskantaa. Ajatus siitä, että ilves aiheuttaa metsäkauriin sukupuuton maassamme on vailla perustetta, vaikka nouseekin aitovierien argumenteissa usein esiin. Tämä metsäkauriin sukupuutto -ajatus pohjautuu ainoastaan tavoitteeseen, jossa ilveksestä tehdään häirikkö tai vahinkoeläin, sen nauttiessa elämänsä turvaamiseksi osan metsäkauriskannasta.

Mediassa, virallisissa lausunnoissa sekä aitovierien argumenteissa ponnahtaa usein esiin väite, -ilves kilpailee ihmisen kanssa! Ilves kilpailee? Kilpailuasetelmahan syntyy vasta silloin kun kaikki osapuolet ja yksilöt tiedostavat kilpailun olemassaolon sekä osallistuvansa siihen. Näihän ei arvantenkaan ole ilveksen kohdalla? Ilves ei ole koskaan kilpaillut eikä tule kilpailemaan ihmisen kanssa! Sillä ilveksen ainoa tavoite on elämän jatkuminen ja sen mahdollistavan perustarpeen, eli nälän poistaminen. Tämän ilves toteuttaa hankkimalla ruokaa sieltä mistä sitä energiaa mahdollisimman vähän kuluttamalla saa ja löytää. Mutta esittämällä asia eri yhteydessä kilpailuasetelmana jossa ilves vie vielä voiton, saadaan perusteetonta ja aiheetonta dramatisointia otsikoihin sekä puheisiin. Näin käännetään myös kansan huomio asian todellisesta tavoitteesta ja hengestä pois.

Entä valkohäntä?

Eri valtiot pyrkivät pitämään maansa puhtaana ns. vieraslajeista. Suomessa hyvänä esimerkkinä tästä ovat mm. supikoira ja minkki joita ponnekkaasti yritetään hävittää metsistämme, niiden tulokaslaji statuksen varjolla. Mutta miten on valkohäntäkauriin kohdalla tilanne? Jostain kumman syystä johtuen valkohäntäkauris, tämä Amerikan tuonti- ja vieraslaji nauttiikin suomessa erikoiskohtelua ja suojelua, kotoperäisen ilveksen kustannuksella. Vieraslaji vh-kauris ei yht'äkkiä olekaan hävittämisen kiinnostuksen kohteena, kuten edellä mainitut supikoira ja minkki? Arvatenkin jos ilves ansaitusti nauttii evääkseen tätä vieraslaji vh-kaurista, saa se kokea tutaa turkissaan koska erehtyi syömään Homo Sapiens -lajin ainoastaan ja vain itselleen varaamaa saalista. Politiikkaa niin vaikea selkoista on politiikka ja varsinkin silloin, kun ilveksestä tehdään politiikan pelinappula. Kumpikaan, siis kilpailu tai politiikka eivät kuulu toimintana eivätkä edes termeinä tilanteisiin jossa toinen osapuoli on villieläin, kuten tässä tapauksessa ilves. Luontoa ja sen vuorovaikutuksia sekä villieläimiä koskettava toiminta ja päätökset on pohjattava ensisijaisesti biologiaan, ekologiaan ja/tai etologian. Nämä edellämainitut tieteen osa-alueet päätöksenteon keulana eivät sulje pois myöskään sosiaalisesta suunnasta lähestymistä, yksittäisissä ilvekseen liittyvissä kysymyksissä ja tapauksissa.

Spesialistin hampaat
 
Ilveksen kallon muoto ja hammaskalusto ovat pitkäaikaista spesialistin sopeutumaa ja erikoistuneet ainoastaan lihan paloitteluun sekä hyödyntämiseen ravinnoksi. Vahvojen poskilihasten ja kallon muodon kautta saavutettu suuri puruvoima, mahdollistavatkin hyvin ravinnon tehokkaan hyödyntämisen. Joskus talvisesta metsästä kuitenkin löytyy vain osin kaluttu jäätynyt kaurishaaska ja ilves on jatkanut matkaansa. Haaskan hylkäämisen perusteet ilveksellä eivät kuitenkaan liity sen hammaskaluston heikkouteen tai kyvyttömyyteen jäisen evään paloittelussa. Kun tarkastellaan villien kissaeläinten sekä ilveksen etologiaa ja aikojen saatossa kehittynyttä sopeutumaa saalistajaksi hieman tarkemmin, avautuvat monet perusteet, -miksi ilves ei hyödynnä mielellään jäistä haaskaa. Mieliruokaa jäätynyt liha ei ilvekselle kuitenkaan ole. Silti väite, ettei ilveksen purukalusto pysty jäätyneeseen lihaan, on usein osoittautunut vain pelkäksi myytiksi. Ilves saalistaa poikkeuksetta kaiken ruokansa maassa ja maan pinnalta, eikä se kyttää puunoksalla odottamassa ohikulkevaa jänistä tai kaurista hypätäkseen sen niskaan. Ilves ei myöskään kiipeä puuhun lintujen, oravien tai näädän perässä saalistusmielessä.
 
Hampaita ilveksellä on yleensä 26+2=28
 

Ilves ja kotieläimet

Joka vuosi ilveksen niskaan laitetaan myös vailla perustetta joitakin kotieläimiin kohtistuvia vahinkoja. Näin näyttää käyvän vaikka ilvestä ei ole mailla halmeilla näkynyt. Ilves tekee muutamia ihmisen määrittelemiä ns. vahinkoja vuosittain, sitä ei käy kieltäminen. Mutta tapausten määrä on huomattavasti pienempi, kun mistä ilvestä vuosittain syytetään. Onko valtion laaja korvausjärjestelmä yksi perusta, jonka seurauksena ilveksestä tehdään syyllinen? Syyllinen esim. tapauksissa, jossa hevonen on telonut itseään naulan kantaa tai toinen hevonen on antanut sille laitumella kaviota. Jos vammojen aiheutta olisi ilves, toisen hevosen tai naulan sijaan, maksaa valtio vammasta korvauksen ja vieläpä eläinlääkärikulut. Usein tapausten selvittäminen näyttää lisäksi olevan hyvinkin pintapuolista, aivan kuin mitään muuta mahdollisuutta pollen loukkaantumiseen ei olisi, kun se ilves. Esimerkki ei ota kantaa siihen, onko kyseessä ihmisen tietoinen vai tiedostamaton toimintatapa ilveksen syylliseksi julistamisessa. Ilveksen kannalta liian useat tapaukset jäävät kuitenkin täysin selvittämättä ja ilves on tuomionsa saanut, eikä siihen ole muutosoikeutta, vaikka faktat toista näyttäisivät.
 
Mikä sitten on kesykissan ja ilveksen välinen vuorovaikutus? Kyseessä on kaksi eri lajia, vaikka kissoja yhtä kaikki molemmat. Kesykissa liikkuessaan pihassa ja lähimetsissä (ydinalueensa reunoilla) on se ilvekselle kilpailija samoilla marikoilla. Merkkaamalla hajumerkein puiden kylkiä sekä pensaita, kesykissa vielä vahvistaa viestiä omasta olevaisuudestaan, kutsuen ilveksen pihaan ja kohtaamaan itsensä. Näin sitten joskus käy, että ilves nappaa kesykissan pois elinpiiriltään ja siitäkös syntyy some- ja mediamyllytys. Syntyy, vaikka kesykissa on omilla toimillaan kohtaloaan edistänyt. Mutta ilveksen syytä! Sillä ulkoistamalla syyn, vältymme rehellisesti pohtimasta, mikä tai mitkä tekijä/t tapahtumaan todellisuudessa johtivat. On myös hyvä tiedostaa luonossa olevat vuorovaikutukset ja se, että ulkona kesykissa voi joutua lukuisiin vaaratilanteisiin ilman ilvestäkin.

Ihminen - Ilves

Harvinaista ei ole sekään, että ilves kokee tutaa turkissaan peloittelun välikappaleena 2010 -luvun Suomessa. On hyvä huomata, että monet erikoiset pyrkimykset, perättömät väitteet sekä mielikuvitukselliset tapaukset, lisäävät pelkoa ilvestä kohtaan aiheettomasti. Viimeisten vuosien aikana puheet ilveksen vaarallisuudesta ihmiselle ovat hieman lisääntyneet, vaikka ilves ei ole näihin puheisiin aihetta antanut. Aitovierillä liikkuu paljon ennakkoluulojen, mielipiteiden ja huhujen aikaansaamaa aiheetonta, mutta tavoitteellista pelottelua. Erikoisempia myyttitarinoita on se, että ilveksen sanotaan kyttäävän ateriakseen lastenrattaissa terasilla nukkuvia tai koulutiellä astelevia lapsia. Tämä mystinen myytti kiiri aitovierillä ensimmäisen kerran jo monta vuosikymmentä sitten ja jostain syystä se elää edelleen. Usein luotettava pidetty mediakin (ei some) on ponnekkaasti uutisoinut ja uutisoi ilveksen liikkeitä ja tekosia, vaikka kyseessä on ollut omistajaltaan irtipäässyt koira. Nyt jos koskaan on myös tutkivan journalismin paikka. On myös elämää harmonisoivaa tiedostaa, että ihminen ei kuulu ilveksen ravintoverkkoon eikä saalisresurssiin.

Aitovierillä liikkuneesta ilveksestä kumpuaa usein myös suuri somesirkus, jossa vahvoilla peloittelu ja kauhukuva argumenteilla kasvatetaan lisää pelkoa. Somessa ilmenevä ja käytetty artikulointi, tukee myös näiden äänekkäiden pelkolähettiläiden missiota aivan turhaan. Onko tähän, kaikki uskotaan kritiikittä tilaan johtanut, yhteiskuntamme instant pikavauhti ja "älyttömätpuhelimet". Tapahtumat pitää tuottaa samalla sekunnilla someen luettavaksi, vahvoilla kielikuvilla höystettynä. On kuitenkin edelleen lupa ottaa asioista selvää useammasta lähteestä, jolloin on helposti huomattavissa, että monet keskusteluun nousseet ilveshavainnot ja -tapahtumat olivatkin tarua!

Ilves kulttuurieläimenä on kautta aikojen liikkunut asutuksien lähettyvillä sekä talojen aitovierillä. Näin ollen ilves -lajina ei edelleenkään ole kokenut poikkeuksellista kesyyntymistä (domestikaatio) eikä kysessä ole ilveksen uusi käyttäytymistapa. Ilvesten määrä on kasvanut metsissä sitten -90 luvun ja tämä on myös omiaan lisäämään tehtyjä ilveshavaintoja. Ilveksissä on myös aina ollut ja on edelleen yksilöitä jotka käyttäytyvät rohkeammin, kuin lajin toiset yksilöt. Tällöin kyseessä ei kuitenkaan ole lajin kesyyntyminen, vaan yhden yksilön rohkeampi käyttäytyminen. Perusteita ilveksen aitovierillä liikkumiseen on toki muitakin. Niitä ovat sopeuman ja tottumisen lisäksi mm. nälkiintyminen ja sairaus.

Ilveskeskuksen tekemät kokeet vuosien saatossa eivät ole osoittaneet todeksi niitä väitteitä, joissa kerrotaan ilveksen olevan vaarallinen ihmiselle. On kuitenkin hyvä tiedostaa se, että villieläin on villieläin ja käyttäytyy eri tilanteista riippuen omalla tavallaan (vaisto), joka ei täysin ole ihmisen ennakoitavissa tai tiedettävissä. Silti turhaa pelon lietsontaa ja uhkakuvien maalailua kannattaa välttää, niin mukavaa kun niitä olisikin turuilla ja toreilla kertoilla. Paljon me ihmiset voimme myös omalla käyttäytymisellämme vaikuttaa siihen, miten ilves puolestaan käyttäytyy erilaisissa tilanteissa.

 
Ilvekselle standardit ja säännöt ihmismielen mukaan?
 
Ihmislaji mittaa ilveksen käyttäytymistä itse luomiensa "standardien ja oppiensa" kautta. Mikäli ilves ei sitten käyttäytymisellään vastaa kaikkien ihmisten kriteerejä, julistetaan se vahinko- tai häirikköeläimeksi. Eli, jos ilves etsii ruokansa metsästä, tehdään siitä häirikkö- ja vahinkoeläin koska se nauttii kaurista tai jänistä evääkseen. Mutta samainen häirikkö- ja vahinkoviitta heitetään ilveksen päälle, jos se ottaa evääksi vaikka kesykissan, lampaan tai kanan. Ilves ei saa saalistaa metsästä, mutta se ei myöskään saa hankkia ruokaansa aitovieriltä! Tästä herää väistämättä kysymys? -Mitä ja mistä ilves saa sitten ruokansa etsiä ja ottaa, ilman häiriköksi tai vahinkoa aiheuttavaksi pedoksi nimeämistä sekä siihen liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpanoa? Onko niin, -kun ilves ei noudata ihmisen sille asettamia sääntöjä, kokee ihmislaji tällöin omanarvontunteen vaarantumista sääntöjen sekä kriteerien luojana ja ilveksestä täytyy päästä eroon keinolla millä hyvänsä? Emme siis edelleenkään ihmislajina ymmärrä ilveksen käyttäytymisen tarkoitusta!
 
Ilvestutkimus
 
Suomessa ilvekseen liittyvän tutkimuksen laajemmin käynnisti Oulun yliopisto ja Erkki Pulliainen. Ilveskeskuksen 1994-2008 välisenä aikana tekemät maastoseurannat keskittyivät ilveksen populaatioekologian sekä ilveksen ja muiden lajien välisen vuorovaikutuksen seurantaan. Näiden maastoseurantojen aikana on kerätty tietoa ilveksestä Keski-Suomesta, Pohjois-Savosta, Etelä-Savosta, Pohjois-Hämeestä ja satunnaisesti myös muista maakunnista. Tällä hetkellä Ilveskeskus kerää aineistoa ilveksen persoonallisuuden ulottuvuuksista. Kyseinen tutkimus on ilvekselle (Lynx lynx) ensimmäinen etologinentutkimus, jossa etsitään ilveksen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia psykologisia tekijöitä. Tämä vuoteen 2017 kestävä hanke, auttaa hahmottamaan maastosta kerätyn aineiston kanssa, laajasti ilveksen elämää ja käyttäytymistä. Vuonna 2008 RKTL, eli Riista-, ja kalatalouden tutkimuslaitos, nykyisin Luonnonvarakeskus (Luke), käynnisti laajan ilvekseen liittyvän ekologisentutkimuksen. Tutkimukseen liittyy oleellisena osana mm. ilvesten radiopantaseuranta.
 
Ilves,-rauhoitettu laji
 
 
VU - Vulnerable, eli vaarantunut.
Ilvekseen kohdistuu suuri uhka hävitä luonnosta keskipitkällä aikavälillä.
 
Ilvekset ovat itseisarvoisia ja täysin rauhoitettuja yksilöinä, mutta myös lajina. Rauhoitus kattaa Suomen lisäksi myös suuren osa ilveksen esiintymisvaltioista, kautta Euraasian mantereen. Uhanalaisluokituksen status ilveksellä on, -vaarantunut. Status määrittyy koko Euraasian elinpiirin ja siellä eri valtioiden alueilla esiintyvien yksilöiden määrän mukaan. Eikä siis yksinomaan Suomen tai sen naapurimaiden yksilömäärien perusteella. Tämä laajempi tarkastelu näytetään helposti unohdettavan ja ilveksen uhanalaisuutta katsotaan perin kapeasti, usein vain Suomen alueella olevien ilvesten määrää katsoen. Suomessa ilveksellä ei ole tällä hetkellä välitöntä uhkaa luonnosta häviämiseen, mutta se ei anna meille lupaa vähättelyyn tai välinpitämättömyyteen, olemassa olevan uhanalais-statuksen tulkinnan suhteen. Lisäksi kun selvästi on nähtävissä, että ilvesten tilanne Keski-Euroopassa ja muualla sen esiintymisalueella on veitsenterällä, on Suomen valtiollinen vastuu ilvesyksilöiden säilymisestä sekä lajin hyvinvoinnista kiistaton. Ilveksen suojelustatus muuttui kuitenkin kansallisessa välitarkastuksessa vuoden 2016 alussa, silmälläpidettäväksi (NT = Near Threatened). Statusmuutos ei kuitenkaan koske koko ilveksen esiintymisaluetta Euraasiaa, jossa kantojen kasvua ei ole havaittavissa. Päinvastoin!
 
Vaikka kyseessä on täysin rauhoitettu ja vaarantunut laji, poikkeaa Suomi ilvesten rauhoituksesta Etelä-Suomessa vuosittain 1.12-28.2 välisenä aikana, sallien ilvesmetsästyksen poikkeusluvin. Poroalueella metsästys aloitetaan jo lokakuussa. Tuona aikana emo, jota sen vuotta nuoremmat pennut seuraavat, on kuitenkin rauhoitettu kokonaan. Viime vuosina ilvesmetsästystä on kasvavassa määrin perusteltu myös sosiaalisellapaineella. Yksikään tutkimus ei kuitenkaan näytä ns. sosiaalistapainetta olevan, erään tietyn harrastuspiirin ulkopuolella. Suomen lupaviranomaiset nojaavat näin olen päätöksiään osiltaan vain subjektiivisiin näkökulmiin ja kokemuksiin.
 
Salametsästys
 
Ilvekseen kohdistuvaa salametsästystä esiintyy myös Suomessa runsaasti. Vuonna 2013 poliisi selvitti 6 kpl. ilvekseen liittyvää törkeää metsästysrikosta. Näistä korpien kätköjen tapahtumista selviää kuitenkin vain murto-osa, loppujen peittyessä vaikenemisen lain ja hiljaisen hyväksynnän suojaan. Ilmoita epäilty salametsästys tai luontorikos wildleaks.org/ .
 
Sairaudet
 
Sairauksista syyhypunkki (Sarcoptes scabiei), eli tutummin kapi (ketukapi), on hyvin yleinen. Lisäksi ilveksiä vaivaa myös erilaiset sisälois-, bakteeri-, sekä virussairaudet ja lisäksi noin 50%:lta ilveksiä on eristetty trikiini.
 
Ilveksen mittoja ja muuta tietoa
 
Lahko: carnivora (petoeläimet)
Heimo: Kissaeläimet
Laji: Ilves (Lynx lynx)
Pituus: 70-110cm
Korkeus: 50-65 cm (etulavan kohdalta)
Paino: 10-25 Kg, uroksen ollessa naarasta painavampi
Parittelu: Helmi-, maaliskuussa
Pentuja: 1-2 mutta 3-4 pennun pentueita syntyy myös joskus alueilla, jossa ravintoa on isolle pentueelle riittävästi tarjolla. Pennut syntyvät 68-73 vrk:tta parittelun jälkeen, suojaisaan paikkaan (louho, juurakko tms). Silmät pennuilta aukevat noin kahden viikon ikäisenä
Sukukypsä: Naaras noin 2 vuotiaana, uros vuotta myöhemmin
Elinikä: Luonnossa alle 10 vuotta, tarhassa jopa yli 20 vuotta
Suomessa: syksyllä 2016 n. 2400-2500 yksilöä (Luke)
©2017 Ilves - Lynx lynx | Ilves - suntuubi.com